BLOGIT & VLOGIT
Jos eläisimme Binaari-maailmassa, monet yritykset jakautuisivat kahteen leiriin: niihin, jotka näkevät tekoälyn pelkkänä trendinä, ja niihin, jotka haluavat sokeasti “tehdä jotain hienoa” AI:n avulla. Todellisuus on kuitenkin se, että[...]
Kuten elämä yleensäkin, myös hyvä liiketoiminta edellyttää erilaisia kumppaneita. Kun organisaatio ottaa laadukkaan ja luotettavan koulutuskumppanin rinnalleen, pystytään aidosti toteuttamaan kohdennetun tarpeen ja strategian mukaista koulutusta esihenkilöille ja koko[...]
Asiaa alisuoriutumisesta työpaikoilla Joku viisas on joskus sanonut, että vain kolme asiaa sujuu yrityksessä luonnostaan: sekaannus, erimielisyys ja alisuoriutuminen. Kaikki muu vaatii johtamista. Työnantajalla on oikeus odottaa työntekijöiltään aktiivisuutta,[...]
Kun työkyky muuttuu, voi oma ammatti tai aiemmat tehtävät tuntua mahdottomilta. Usein ensimmäisenä tulee mieleen uudelleenkoulutus ratkaisuna, mutta totuus on, että se ei ole aina kaikille mahdollista – eikä[...]
Muutokset kuuluvat jokaisen elämään. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, harvoin ne tulevat suunnitellusti, vaan elämä heittää niitä kuuluisia kierrepalloja. Työpaikan vaihdos, opintojen aloittaminen, työttömäksi jääminen, eläkkeelle siirtyminen tai[...]
Istuin vuonna 1998 savolaisen peruskoulun rehtorin huoneessa. Huone oli nuhjuinen ja pimeä. Työpöydällä oli paksuja pinoja lomakkeita, laskuja ja opetusmateriaalia. Haastattelin rehtoria graduani varten. Aiheena oli homekoulut, mutta keskustelumme[...]
YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Ihmisarvoaan ei voi menettää, eikä sitä tarvitse ansaita. Miksi työsuhteen päättämistilanteissa monen kokemus on ollut siitä huolimatta se, kuin ihmisarvo olisi[...]
Miten tukea neurokirjon henkilöä työelämässä? 8 vinkkiä esihenkilölle Työelämässä puhutaan yhä enemmän monimuotoisuudesta, mutta neuromoninaisuus on monelle edelleen vieraampi käsite. Neuromoninaisuuden lisäksi saatetaan puhua neurodiversiteetistä, neurokirjosta tai kun[...]
Tekoälyn astuessa kiihtyvällä tahdilla työpaikoille, yritykset ja työntekijät löytävät itsensä uudenlaisesta toimintaympäristöstä. Vuonna 2024 tekoäly ei ollut enää pelkkä kokeilu, vaan muodostui keskeiseksi osaksi arkea eri toimialoilla. Käynnissä oleva muutos[...]
Laajennettu muutosturva tarkoittaa yli 55-vuotiaille työntekijöille suunnattuja tukitoimia työsuhteen irtisanominen jälkeen. Korotettu työttömyysturva, muutosturvakoulutus ja uudelleentyöllistymisen tukipalvelut kannattaa käyttää hyödyksi ja tähdätä uuteen työpaikkaan. Laajennettu muutosturva on kehitetty tukemaan[...]
Muutosturva tarkoittaa työntekijöiden tukemista uudelleentyöllistymisessä organisaation irtisanomistilanteissa. Erityisesti tuotannollis-taloudellisissa muutoksissa lomautukset ja irtisanomiset vaikuttavat niin työntekijän hyvinvointiin kuin taloudelliseen tilanteeseen. Työntekijälle hakeutuminen muutosturvavalmennukseen tehostaa siirtymistä uuteen työhön. Muutosturvan[...]
Syksy on saapunut maisemaamme väriloistolla ja viilentävällä tuulahduksella. Se on aika, jolloin luonto valmistautuu hiljalleen talveen ja ihmiset palaavat arjen rutiinien pariin kesän seikkailujen jälkeen. Syksy voi kuitenkin tarjota[...]
Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi käsittää työntekijöiden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. Työhyvinvointi vaikuttaa työntekijän työmotivaatioon, tuottavuuteen, sekä sitoutumiseen työtehtäviin ja työpaikan toimintaan. Hyvinvoivat työntekijät keskittyvät paremmin töihinsä, kehittävät työtehtäviään[...]
Vaikuttavatko haastavat henkilökemiat merkittävästi työn tekemiseen yrityksessäsi? Älä menetä toivoa! Työyhteisösovittelulla saat valoa tunnelin päähän. Työyhteisösovittelu on tehokas konfliktien hallintamenetelmä, jossa puolueeton sovittelija auttaa ratkaisemaan työyhteisön ristiriitoja. Sillä[...]
Tekoäly, tuo mystinen ja kiehtova teknologia, on viime vuosina tehnyt näyttävän sisääntulon eri toimialoille. Enää se ei ole pelkästään scifi-elokuvien ainesta, vaan jokapäiväinen työkalupakki, joka muokkaa tapaa, jolla työskentelemme[...]
1. Päivitä käsityksesi, kuka olet ja mistä motivoidut. Työnhaku alkaa itsetuntemuksesta. Jotta voit markkinoida itseäsi, pysähdy hetkeksi pohtimaan, kuka olet ja millaisista asioista olet kiinnostunut juuri nyt. Mitä pidät[...]
Samhället och arbetslivet är i en konstant förändringsprocess som präglas starkt av den ekonomiska situationen, världsläget, de teknologiska framstegen och de nya generationerna, bara för att nämna några. Distansarbetet[...]
Koronapandemian korkeimmat aallot ovat menneisyyttä, mutta nyt kärsimme Ukrainan sodasta, korkeista koroista ja taloudellisesta taantumasta. Asiantuntijoiden mukaan nämä poikkeustilanteet voivat vaikuttaa lamaannuttavasti joihinkin ihmisiin, jotka ajautuvat selviytymismoodiin. Muutos[...]
”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa kaikesta pimeydestä huolimatta.” –Desmond Tutu Tämä lause on ollut jo pitkään työkoneeni aloitusnäytössä. Se on viivähtänyt silmissäni ja ajatuksissani monen[...]
Eihän nyt kannata hakea töitä, koska on kesä, joulu, pandemia. Täytyykö työnhakijan elää vuodenaikojen ja virusten armoilla? Tämänkertaisessa blogissani pohdin, ovatko uskomukset totta vai tarua. Uskomus nro 1:[...]
Nykyinen taloustilanne on johtanut siihen, että yhä useammat organisaatiot joutuvat sopeuttamaan toimintaansa ja irtisanomaan henkilöstöään. Irtisanomisprosessi on herkkä ja konfliktialtis tilanne, joka jättää jälkensä koko organisaatioon. Tämän tärkeän vaiheen[...]
Onko sinulla haasteita työkyvyn ja jaksamisen kanssa? Koetko, että työkykysi ja terveydentilasi ovat heikentyneet? Voisiko ammatillinen kuntoutus olla sinulle oikea vaihtoehto? Ammatillinen kuntoutus on ensisijainen vaihtoehto sinulle, joka kamppailet[...]
Luottamus on yksi menestyksekkään organisaation peruspilari, kuten kaikki varmasti tiedämme. Se on rakennusaine, joka liimaa yhteen työntekijät, johtajat ja koko organisaation. Luottamus on erityisen merkittävää People/HR-osaston näkökulmasta, sillä se[...]
Nykyajan talous sisältää monenlaista epävarmuutta ja muutosta, mikä voi vaikuttaa merkittävästi yritysten toimintaan, ja sitä kautta työntekijöiden tulevaisuuden näkymiin. Yksi keino vastata tähän epävarmuuteen on joustavuus ja valmius sopeutua[...]
Lainsäädäntömme on rakennettu sillä tavalla hullunkurisesti, että siinä reagoidaan työtekijän työkyvyn ongelmiin vasta jälkikäteen. Pääpainon tulisi olla jälkikäteisen puuttumisen sijaan ennakoinnissa. Työkyvyn tuen ennakollisista välineistä, kuten varhaisen tuen mallista[...]
Heinäkuu, kaikkein suomalaisten todennäköinen lempikuukausi. Heinäkuu on aurinkoinen ja rentouttava kuukausi, jolloin monet meistä ottavat ansaitun kesäloman. Loma-aika on täydellinen hetki irrottautua arjen kiireistä, viettää aikaa perheen ja ystävien[...]
Olemme nyt päässeet postaussarjassamme viimeiseen osaan. Tässä kirjoituksessa käymme läpi työntekijöiden henkilökohtaisen kasvun ja ihmiskeskeisen johtamisen teesit sekä kiteytämme pääperiaatteet, jota toteuttamalla johtaja pääsee nauttimaan kyvykkäästä ja tehokkaasta työyhteisöstä.[...]
Viimeksi käsittelimme toimivan ja kyvykkään työyhteisön piirteitä ja pääsimme johtajan teeseissä kolmanteen kohtaan. Tässä osassa pureudumme teesien 4-6 kautta muun muassa siihen, miten ratkaista hankalia tilanteita sekä siihen, miten[...]
Tapaan työssäni paljon HR-ammattilaisia. Viime ajoilta olen tehnyt kaksi havaintoa: 1) vaihtuvuus HR-henkilöstön keskuudessa on kasvanut reilusti ja 2) HR-ihmiset ovat kovan paineen alaisina ja väsymys on näkyvää. Kun[...]
Näin keväällä huomaan viherkasvieni kurottavan kohti valoa ja käännän tietoisesti niiden varjoisia puolia kohti aurinkoa. Kasveja viikonloppuna käännellessäni jäin pohtimaan, miksi me ihmiset emme tietoisesti maksimoi valonmäärää omassa elämässämme,[...]
Toimiva työyhteisö koostuu yksilöistä, jotka työskentelevät saumattomasti yhdessä saavuttaakseen yhteisiä tavoitteita. Tällainen työyhteisö pystyy käsittelemään eteen tulevia haasteita ja ongelmatilanteita rakentavasti. Menestyvässä työyhteisössä ihmiset tuntevat itsensä arvostetuiksi ja kuulluiksi[...]
Prosessien rakentaminen on mennyt liian pitkälle, kun päätöksiä tekevät ihmisten sijasta prosessit Omassa työssäni minulla on mahdollisuus työskennellä erilaisten organisaatioiden kanssa. Sen myötä pääsen näkemään erilaisia organisaatiokulttuureita, toimintamalleja ja[...]
Alkuvuosi on usealle meistä edellisen vuoden tapahtumien yhteeensummaamista ja uuteen vuoteen valmistautumista. Tammikuu on uusi sivu vuosikalenterissa ja uuden alun risteyskohta, jossa moni reflektoi myös arvovalintojaan. Ajatusinventaariota tehdessäni myös[...]
Ammattini: sitoudun sinuun myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaani saakka. Tämä asia koskettaa minua usein, niin työssäni kun yksilönä. Miksi ammatti määrittää minua ja meitä ihmisiä niin paljon? Viime aikoina[...]
Tänä jouluna toimitusjohtajamme Katja Noponen muistuttaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme: tänä vuonna juuri omannäköinen joulu on hyvä! [...]
Kuinka usein pysähdyt reflektoimaan omaa toimintaasi Tämän vlogi esittelee sinulle kaksi itsereflektoinnin mallia. Niiden kautta voit oppia lisäämään ymmärrystä itsestäsi ja kehittämään itseäsi.
Jos haluat toimivan tiimin, puhu heille. Kysy, mitä kuuluu ja ennen kaikkea kuuntele heitä. Yritys A on tunnettu laadukkaista tuotteistaan, ja yrityksen maine on hyvä. Käsillä on kuitenkin tilanne,[...]
Onko sinulla töissä luottotyyppiä? Tyyppiä, jolle voi työpäivän aikana käydä jakamassa ajatuksia, murheita, tunteita tai kysyä neuvoja. Toivon, että jokaiselta löytyy vähintään yksi tällainen työkaveri. Luottotyyppi on se, jota[...]
Ammottaako ansioluettelossasi aukko, etkä tiedä, mitä sille pitäisi tehdä? Erilaiset tauot työstä ovat osa elämää. Oikeasti aukot CV:ssä ovat aika tavallisia, eikä niitä onneksi enää syynätä suurennuslasilla. Vaikka aukkoa[...]
Työnantajamielikuva on yhä tärkeämmässä roolissa niin rekrytoinneissa kuin olemassa olevien työntekijöiden sitoutumisessa. Tämän vuoksi työnantajamielikuvasta tulee huolehtia myös silloin, kun organisaatiossa eletään haastavia aikoja. Sopeuttamistoimet on mahdollista toteuttaa yhteiskunnallisista[...]
Epävarmuus on noussut viime aikoina esiin useissa työnohjauksissani ja organisaatioyhteistyössä, eikä ihme. Suurin osa meistä ei voi välttyä uutisilta, joissa kerrotaan ruoan, polttoaineen ja sähkön kallistumisesta. Lisäksi kamppailemme[...]
”ADHD johtaa tavallisesti alisuoriutumiseen opinnoissa ja työelämässä.” Näin todetaan Suomen lääkärilehdessä julkaistussa "Aikuisen ADHD:n tunnistaminen ja merkitys" *. Mitä ADHD sitten on? Sillä tarkoitetaan kehityksellisiä tarkkaavaisuuden, toiminnanohjauksen ja impulssikontrollien[...]
Meissä ihmisissä liikkuu paljon tunteita ja ajatuksia. Kokonaisuutta jäsentämään tarvitsemme joskus rinnallemme kaverin, toisen ihmisen. Meidän ei tarvitse, saati kannata mennä kippuralle ja sykertyä sykkyrälle omien tai oman työyhteisömme[...]
Kesälomakausi on jälleen käynnissä. Väittäisin, että tänä kesänä meistä jokainen on lomansa ansainnut, myös johtajat. En usko, että maastamme löytyy ketään, jota alkuvuoden tapahtumat eivät olisi mietityttäneet ja joka[...]
Sillä hetkellä, kun synnymme, alkaa meidän maallinen taivalluksemme kohti kuolemaa. Tai no, niille, jotka uskovat iankaikkiseen elämään, tämä on vain välivaihe. Yhtä kaikki, ajatus siitä, että määränpää on tiedossa[...]
Kannatko puolen maailman murheita hartioillasi vai osaatko erottaa, mistä sinun kannattaa huolehtia ja mistä ei? Mitä jos päästäisit irti asioista, joihin et kerta kaikkiaan voi itse vaikuttaa? Meidät on[...]
Miten sinä johdat itseäsi työssäsi ja arjessasi? Miten teet työstäsi sujuvaa ja huolehdit hyvinvoinnistasi? Itsensä johtamisen taito on myös ihmisten johtamisen edellytys. Videolla palvelujohtajamme Minka Ritari antaa viisi vinkkiä[...]
Edellisessä blogissani pohdin, pitääkö rakentaa henkilöbrändi, jos on allerginen henkilöbrändille. Nyt kerron, millaisista aineksista voit rakentaa matalan kynnyksen henkilöbrändin. Mitä sinä poimisit työkalupakkiisi? Kaikki alkaa hyvin tehdystä työstä. Niin[...]
Teennäisiä omakuvia, egopullistelua ja tienaamista toisten kustannuksella vailla ammattitaitoa. Tuleeko sinullekin jotain tuollaista mieleen henkilöbrändistä? Silti sellainen pitäisi rakentaa, sanotaan. Viimeistään, kun olet hakemassa uutta työtä. Miten se sopii[...]
Suomalaisessa sananparressa todetaan, että elämässä ei ole pakko kuin maksaa verot ja kuolla. Nuorempana ollessani kaupunkilainen osasin samaistua ja tuudittautua tuohon ajatukseen. Nyt jo varttuneena maalaisena elämä ei enää[...]
Muutosjohtamisesta puhuva luennoitsija heittää pommin. ”On aivan sama, annetaanko ryhmätyöhön aikaa minuutti vai kymmenen minuuttia. Kaikki aika tulee aina kuitenkin käytettyä, eikä välttämättä laatu parane aikaa lisäämällä”, hän sanoo.[...]
Vuoden alussa astui voimaan uusi yhteistoimintalaki, jonka tarkoituksena on parantaa henkilöstön tiedonsaantia, vuorovaikutusta ja vaikutusmahdollisuuksia. Merkittävin muutos oli kokonaan uuden ”jatkuva vuoropuhelu työpaikoilla” -käsitteen sisällyttäminen lakiin. Uusi laki luo[...]
Esihenkilötyö on vaativaa. Siinä riittämättömyyden tunne on läsnä päivittäin. Miten puuttua vaikeisiin ja haastaviin tilanteisiin työyhteisössä? Käy kuuntelemassa palvelujohtajamme Katja Kemppaisen vinkit puheeksi ottamisen haasteista ja siitä, kuinka organisaatio[...]
Vuodenvaihde on tunnetusti tavoitteiden asettamisen aikaa. Silti niiden saavuttaminen tuntuu ajoittain vaikealta. Miksi? Me tiedämme usein tarkalleen, mitä meidän tulisi tehdä saavuttaaksemme tavoitteemme. Tiedämme, että vaikkapa painoa pudottaaksemme meidän[...]
Eräänä aamuna näin joulun alla meidän Katja kuunteli auton ratissa Jouluradiota. Hän pani merkille, että suomalaisten joululaulujen sanoitukset ovat jokseenkin melankolisia. Mutta mitä sen taustalta löytyy, mitä pilkahtaa tummalla[...]
Tunnistatko ajatuksissasi sisäisen kriitikon, joka lannistaa ja vie sinulta aikaa ja energiaa? Vlogi esittelee helposti omaksuttavan ja tehokkaan työkalun, jonka avulla opit pysähtymään ja tunnistamaan sisäisen dissaajasi. Tämän kautta[...]
Vuoden kääntyessä syksyyn on tullut aika kerätä sato ja paketoida pellot. Katsoa taaksepäin mennyttä ja suunnitella uutta tulevaa. Paraskaan pelto ei ole tuottava, jos sille ei anna aikaa asettua,[...]
Valmentaja ei ole täydellinen ihminen, vaan kamppailee samojen ongelmien ja haasteiden kanssa kuin hänen asiakkaansa. Kun valmentaja puhuu asiakkaalleen, hän puhuu samalla myös itselleen. Tai ainakin tämä pitää paikkansa[...]
Mieli on mahtava kirjoituskone. Meistä jokainen kertoo tarinaansa perustuen siihen, millaisia ajatuksia meillä on itsestämme ja muista. Jos oma tarina ei enää tunnu hyvältä, siihen ei ole pakko jäädä. [...]
Työnantajan ja lähijohtajan vastuullisuus punnitaan haastavissa tilanteissa. Itsekin vuosia lähijohtajan työtä tehneenä tiedän, että palkitsevinta on se, kun työntekijä onnistuu omassa työssään. Tämän tukemistahan lähijohtajan työ pitkälti on.[...]
Vatvotko mielessäsi mennyttä tai murehditko tulevaa? Mitä jos ottaisitkin ajatuksen voimasi käyttöön ja vaikuttaisit itse siihen, millaista huomista luot? Toimitusjohtaja Katja Noponen muistuttaa siitä, miten tärkeää on keskittyä märehtimisen[...]
Onko sinulla tapana reagoida automaattisesti ärsykkeisiin? Haluatko oppia, miten pysähtymisen ja reflektoinnin kautta reagointisi muuttuu harkitsevaksi toiminnaksi? Tämän helpon harjoituksen kautta hallinnan tunteesi lisääntyy ja kykenet kehittämään omaa toimintaasi.[...]
Mikä tekee työnantajasta houkuttelevan? Omakohtaisiin kokemuksiini perustuen vastaus on helppo: toimiva työyhteisö. Kun työtoverit ovat osaavia, fiksuja ja avuliaita, työ sujuu. Siitä onkin tullut monille meistä ensiarvoisen tärkeä[...]
Tämän videon myötä päivitän lyhyesti kuulumiset henkilöbrändäysprojektin osalta ja samalla kerron, mitkä ovat tähän asti tärkeimmät havainnot sometilin kasvattamisen osalta.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Tämä klassikkosanonta on ollut erityisen totta viimeisen vuoden aikana. Koronaa tai ei, epävarmuus kuuluu työelämään. Epävarmuuteen ei ole rokotetta. Meidän onkin[...]
Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa meille työkykyjohtamisen ja työhyvinvointipalvelujen muotoilijoille. Talven taittuminen kevääksi on havahduttanut monet työpaikat pohtimaan työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tärkeyttä, mutta myös liiketoiminnan kasvun ja[...]
Reilu vuosi sitten päätimme tulla esiin. Meitä oli kourallinen innokkaita, ja meillä oli asiaa. Tämä on kertomus yhteistyön voimasta. Tervetuloa Tuhannen ja yhden työn 1-vuotis(virtuaali)synttärikahveille! Helmikuussa 2020 se[...]
Saat työpaikalla kehuja hyvin hoidetusta tehtävästä. Mikä on ensimmäinen mieleesi juolahtava ajatus? Puhdasta tuuria? Työhaastattelussa rekrytoija ylistää osaamistasi ja kokemustasi. Otatko kehut vastaan vai pelkäätkö ylimyyneesi osaamistasi ja[...]
Uravalmennukselle on monia lähtökohtia. Yhdellä terveys estää entisen työn tekemisen, toinen kohtaa irtisanomisen, kolmas kokee olevansa väärässä työpaikassa. Tarinoita on monenlaisia: ”Koulut tuli käytyä, kaikki kaverit hakivat tietylle[...]
Tunnistatko omat tapasi, jotka tuovat sinulle positiivista energiaa? Haluisitko saada lisää puhtia arkeesi? Tässä sinulle harjoitus, jonka avulla löydät sinulle sopivan keinon buustata jaksamistasi. [...]
Työnhaku on monelle henkisesti raskasta aikaa. Se haastaa jaksamisen rajat, kun epävarmuus tulevasta jyllää. Olisiko kuitenkin mahdollista, että tästä epävarmasta ajasta huolimatta voisi elää riittävän hyvää ja hyvinvoivaa elämää?[...]
Uusi vuosi ja vlogin osalta ”uusi kausi”. Tällä videolla käyn läpi sitä, mitä tämän vuoden vlogeissa tulen käsittelemään. Pääasiassa aiheina ovat monipuolinen työnkuvani, sekä se, miten yritän rakentaa henkilöbrändiäni.[...]
Hämmentyneenä olen seurannut keskustelua työnhaussa kohdatusta syrjinnästä enkä voi kiistää kenenkään kokemusta. "Eniten ikäsyrjintää kokevat yli 55-vuotiaat palkansaajanaiset. Torjunta ilmenee erityisesti rekrytoinnissa.”* ”Henkilöstöalan ammattilaisista 11 prosenttia kertoi havainneensa[...]
Valmentajan työkalupakistani löytyvät nämä kolme kysymystä: Uskotko itseesi? Toivotko parasta ratkaisua itsellesi? Rakastatko tai arvostatko itseäsi sellaisena kuin olet? Harmittavan usein valmennettava antaa kysymyksiin epäröiviä vastauksia. Positiivista on[...]
Toimitusjohtajamme joulutervehdyksessä Katja kertoo, miten hänen lapsuutensa pienen maalaiskoulun ekaluokan joulujuhlassa lausutut sanat sopivat tähänkin päivään.
”Muista, että maksimi ei ole optimi.” Näillä sanoilla vastasi minulle hymyilevä ja hyvissä voimissa eläkkeelle siirtyvä kollega useita vuosia sitten, kun kysyin, mikä on hänen salaisuutensa pysyä hyvinvoivana[...]
Epämääräinen videosarja henkisen suorituskyvyn tukipilareista on edennyt neljänteen ja viimeiseen osaansa. Tsekkaa video ja pohdi, millä jamalla on oma elämäsi tämän elementin suhteen ? Tutkimuksesta, johon[...]
Valtaosa vuorovaikutuksestamme on sanatonta viestintää. Ilmaisemme itseämme muun muassa kasvojen ilmeillä, eleillä, kosketuksella ja jopa pukeutumisella. Kosketus on luonteva ja tehokas tapa osoittaa myötätuntoa murheiselle ystävälle. Esimerkiksi halaus[...]
Taitava kollegani Minna Leskinen bloggasi hiljattain myynnin ja työnhaun yhtäläisyyksistä. Siitä inspiroituneena ajattelin kirjoittaa muutaman sanan itse myyntityöstä. Myyntityö on jostain syystä maineelta aliarvostettua, vaikka se on yritysten tärkeintä työtä.[...]
Onko sinulla tapana reagoida automaattisesti ärsykkeisiin? Haluatko oppia, miten pysähtymisen ja reflektoinnin kautta reagointisi muuttuu harkitsevaksi toiminnaksi? Tämän helpon harjoituksen kautta hallinnan tunteesi lisääntyy ja kykenet kehittämään omaa toimintaasi.[...]
”Mä en sitten myy mitään.” Jos saisin bonuksen joka kerta, kun kuulen tuon lauseen uravalmennuksessa, saisin sievoisen lisän kuukausipalkkaani. Vaikka tosi asiassa kaikki, mitä elämässä teemme, jättää meistä jäljen,[...]
Olemme palanneet arkeen jokseenkin erikoisen kevään ja sitä seuranneen kesäloman jälkeen. Toivottavasti akut ladattuina. Eteen nousee nyt kysymyksiä: Miten saisi loman ja kesän myönteiset vaikutukset kestämään mahdollisimman pitkään, jottei[...]
Onko työurasi suunta selkeä vai kaipaatko tulevaisuuden suunnitelmiisi kirkastusta? Vuosia alalla työskenneltyäni olen huomannut, että yllättävän moni menee työurallaan uravirran mukana. Moni kuvaa ”ajautuneensa” erilaisiin työtehtäviin. On varsin luonnollista,[...]
Mikä minusta tulee isona? Kysymys tulee ensimmäistä kertaan meille vastaan jo varhain lapsena. Koululaisena täytetään ystäväkirjoja ja slämäreitä. Viimeistään yläasteella opon luona kysymystä pohditaan kunnolla. Ja aletaan tehdä konkreettisia[...]
Liikunnasta on tullut harrastus, joka kilpailee ihmisten ajasta tasavertaisena muiden harrastusten kanssa. Niin se ei saa olla, sillä ihminen on luotu liikkumaan ja liikunnan vaikutus meidän hyvinvointiin on kiistaton.[...]
Kuva ©Katja Kemppainen Some täyttyy lomakuvista ja iloisista lomapostauksista. Ihana kesäloma on viimein täällä, mutta millainen on työnhakijan kesäloma? Vai onko sellaiseen mahdollisuutta ollenkaan? Pohdimme usein asiakkaidemme kanssa työnhakijan[...]
Osaamisen tunnistamiseen on hyvä käyttää muiden apua ja vinkkejä hyödyksi. Vlogissa mietitään osaamisen tunnistamista eri näkökulmista, käy kurkkaamassa mitä voit tehdä ja mistä kannattaa lähteä liikkeelle [...]
Oletko kuullut, että ihmismieltä on verrattu jäävuoreen? Klassisessa vertauskuvassa meren pinnan yläpuolella oleva vuorenhuippu kuvastaa tietoista mieltä. Ja pinnan alapuolelle jäävä järkäle tiedostamatonta, alitajuntaista mieltä. Harvoin tulee pohdittua, että[...]
Hieman kärjistetyn esimerkin kautta on tarkoitus herättää jokaista (esimerkistä huolimatta) miestä ja naista pohtimaan omia ruokailutottumuksia ja syömisen aikatauluttamista.
Elämme monilla työpaikoilla nyt aikaa, jolloin kevään kehityskeskustelut on pidetty, alkuvuosi on laitettu pulkkaan ja kesäloma kolkuttelee yhden jos toisenkin etätyöhuoneen ovella. Pian on aika kerätä pillit pussiin myös[...]
Huh huh, mikä kevät on takana. Kukaan meistä ei olisi uskonut vielä tammikuussa, mitä kaikkea onkaan tulossa. Meidän yrityksessämme vuosi lähti käyntiin aivan ennätysmäisesti, odotettiin kaikkien aikojen vuotta. Ja[...]
Käsi sydänmielelle: milloin olet kokenut aidointa iloa elämässäsi? Silloinko, kun olet saanut itsellesi jotakin? Vaiko silloin, kun olet voinut jakaa asioita toisten kanssa? Yltiöyksilöllisyyttä korostavalla linnunradalla moni lentää kovin[...]
Olen viime kuukausina tavannut monella tavalla viisaita ihmisiä. Se on tuntunut mukavalle. Siitä sen viisauden yleensä tunnistaakin – se tekee itselle ja toiselle hyvää. Me usein arvotamme toisiamme älykkyyden[...]
Muistatteko vielä uutisista Kauppakeskus Sellon parkkihallissa liikenteenohjaajana työskentelevän Tuomaksen? Tuomas alkoi hoitaa liikenteenohjaajan tehtäviään tanssimalla. Ja huomasi, että toi näin ihmisille naurua ja hyvää mieltä. Ihmisten iloiset ilmeet taas[...]
Kuuluuko mun ääni, näkyykö kaksoisleuka, harakanpesä ja pyykkivuori? Apua, kohta mä varmaan mokaan! Osallistuminen videopalaveriin ensimmäisiä kertoja voi pelottaa. Voiko kohtaaminen läppärin ruudun kautta edes olla luonnollinen? Näin valmennat[...]
Yksi henkisen suorituskyvyn tärkeimmistä, ellei tärkein, peruspilari on palautuminen. Tällä videolla jaan unitutkija Matthew Walkerin 5 vinkkiä parempaan yöuneen.
Onni on sitä, kun tiimi toimii ja työt sujuvat siten kuin on yhdessä suunniteltu ja sovittu – myös poikkeustilanteessa. Yrityspalvelujemme tiimiesimiehenä en voi kuitenkaan ottaa itsestäänselvyytenä tiimin kykyä toimia[...]
Kaipaatko mielen virittämistä ja paremman fokuksen löytämistä? Tässä sinulle 5 toimivaa työkalua mielen treeneihin. Daniel Venström – Mind Focus Training: Syvä hengitys [...]
Kuva © Ari Vänttinen Olin aikeissa blogata poikkeustilanteestamme Pohjois-Suomen, erityisesti Oulun seudun, näkökulmasta. Kaikkien tuntemasta syystä johtuen menneet viikot ovat kuitenkin yhtenäistäneet maantieteellisiä alueitamme tavalla, jota emme ole elinaikanamme[...]
Yhdessä elämänvaiheessani näin toistuvasti unta siitä, että istuin liikkuvan auton takapenkillä. Se oli auto, jota ei ohjannut kukaan. Tuijotin kauhistuneena tyhjää kuskin istuinta ja rattia, johon en yltänyt. Tunsin[...]
Moni yritys on joutunut henkilöstön lomauttamiseen tai suunnittelee sitä. Osa pohtii, mitä työtä keksisi työntekijöilleen, kun tutut työt katoavat yllättäen. Useat yritykset ovat olleet meihin yhteydessä. He ovat kyselleet,[...]
Kuva ©Petteri Lehto Työnhakija joutuu lähes aina epämukavuusalueelle, mutta mitä sinne hyppäämisestä voi saada palkinnoksi?
Uravalmentajana kohtaan työssäni ihmisiä, jotka elävät muutosvaihetta. Vaikka työni painottuu urapolkujen ja eri vaihtoehtojen selvittämiseen, on jokaisen asiakkaan tilannetta tarkasteltava kokonaisuutena. Jokaisella on oma yksilöllinen historiansa, persoonansa ja kiinnostuksen[...]
Mitä on henkinen suorituskyky ja mitkä ovat ne neljä elementtiä, joista henkisen suorituskyvyn kivijalka muodostuu?
Kerronpa nyt sinulle minulle hyvin läheisen ihmisen tarinan. Sain häneltä luvan sen kertomiseen. Tämä on tarina siitä, miten kolmiloikka uudelle työuralle voi onnistua vielä viisikymppisenäkin. Olipa kerran[...]
“Mitä aiot tehdä isona?” kysyi kampaajani, kun istuin välivuotta viettävänä ylioppilaana hiustenleikkuussa. Niin ihmisrakas kuin olenkin, kampaajan tuolissa haluaisin vain lukea lehtiä ja nauttia hemmotteluhetkestä. Tästä keskustelusta kuitenkin innostuin.[...]
Johtamisella on tunnetusti huikea vaikutus niin työn tuottavuuteen, työhyvinvointiin kuin työkykyynkin. Johtaja on työn sisällön ja merkityksen lisäksi olennaisimpia henkilöstönsä motivaation lähteitä. Kun työntekijällä on motivaatio kunnossa, yllämainittujen lisäksi se[...]
Vaikka asiasta on jauhettu jo vuosia, on selvää, että sosiaalinen media on tullut osaksi johtamistyötämme, tahdoimme sitä tai emme. Sosiaalisella medialla on iso arvo tämän päivän monikanavaisessa yritysjohtamisessa. Somen[...]
Törmäsin hiljattain Facebookissa teepussiaforismiin, joka kiinnitti huomioni. Siinä luki näin: ”Puhumalla kerrot sen, minkä jo tiedät. Kuuntelemalla voit oppia uutta.” Maailma on puhetta pullollaan. Somepuppugeneraattori suoltaa viestiä 24/7. Kaikilla[...]











