“Mitä aiot tehdä isona?” kysyi kampaajani, kun istuin välivuotta viettävänä ylioppilaana hiustenleikkuussa. Niin ihmisrakas kuin olenkin, kampaajan tuolissa haluaisin vain lukea lehtiä ja nauttia hemmotteluhetkestä. Tästä keskustelusta kuitenkin innostuin.

Kerrottuani haluavani kokeilla radiotoimittajan työtä, mutta en tiennyt miten se onnistuisi, tomera kampaajani ehdotti: ”Mikset menisi käymään toimituksessa?”

Hämmennyin niin, etten osannut edes kyseenalaistaa ehdotusta, vaan seuraavana päivänä kävelin Ylen toimitukseen ja kerroin haaveestani. Ennen kuin huomasinkaan, kokenut reportteri osoitti kirjoituskoneen (kyllä!) ja antoi muutaman uutisen, joihin ohjeisti keksimään juonnot. Aikaa reilu tunti.

Kuunneltuaan uutisjuonnot radiosta toimittaja kaappasi minut mukaansa juttukeikalle, ojensi varoittamatta mikrofonin käteeni ja kehotti haastattelemaan. Pian minulla olikin jo oma juttu työn alla.

Päivitin neuvon tälle vuosituhannelle

Minusta ei tullut isona toimittajaa, vaikka olenkin radio- ja lehtityötä sekä kirjoittamista sittemminkin harrastanut ja opiskellut ihan vain ilosta. Mutta miten paljon sainkaan oppia ja miten paljon siitä onkaan ollut hyötyä!

Samaa työnhaun metodia olen käyttänyt myöhemminkin. Nykyään ei tosin moneenkaan työpaikkaan niin vain kävellä sisään ilman etukäteen sovittua tapaamista tai kulkulupaa. Mutta voi keksiä uusia keinoja!

Jos et tavoita yhtään kiinnostavaa työnantajaehdokasta puhelimitse, kasvotusten tai verkossa, kirjoita avoin hakemus. Vaikka moni pelotteleekin sen olevan kuin musta aukko, kirjoita silti. Tai lähetä videohakemus.

Miten päivitin kampaajan neuvon tälle vuosituhannelle? Eräänä maanantai-iltana otin yhteyttä kiinnostavaan työnantajaan kotisivun kautta. Ilman että yhtään työpaikkaa oli ilmoitettu avoimeksi. Vailla aikaisempaa kokemusta työstä, johon hain.

Tiistaiaamuna kymmeneltä soi puhelin. Keskiviikkoaamuna kävin haastattelussa. Viikon päästä sain työpaikan.

Työpaikan, jossa nyt työskentelen.