Moni yritys on joutunut henkilöstön lomauttamiseen tai suunnittelee sitä. Osa pohtii, mitä työtä keksisi työntekijöilleen, kun tutut työt katoavat yllättäen.

Useat yritykset ovat olleet meihin yhteydessä. He ovat kyselleet, voisimmeko kouluttaa etänä heidän työntekijöitään kohtaamaan muutos aktiivisena ja toimintavalmiina lamaantumisen sijaan.

Osa on miettinyt, voisivatko he jo etukäteen valmistella henkilöstöään mahdollisiin irtisanomistilanteisiin tarjoamalla palveluja etupainotteisesti erityisesti heille, jotka jo kenties pohtivat mielessään urasiirtoja.

Eräs yritysjohtaja kyseli, mitä he voisivat tehdä, ettei heidän tarvitsisi pitää yt-neuvotteluja. Ja voisivatko he jotenkin auttaa henkilöstöään oivaltamaan uusia urapolkuja ennen yt:itä?

Kaoottinen tilanne, johon koko Suomi on ajautunut, koskettaa valitettavasti jollakin tavalla meitä kaikkia. Monilta yrityksiltä on sulanut tilauskantaa, tai yritystoiminta on muutoin ajanut lähes yhdessä yössä täysillä seinään.

Toivottavasti meistä kukaan ei lamaantuisi näiden kaikille tuntemattomien olosuhteiden edessä, vaan hyväksyisimme vallitsevan tilanteen. Ja alkaisimme napakasti tehdä jotakin asioille, joihin voimme oikeasti vaikuttaa.

Kun vain annamme itsellemme ja toisillemme mahdollisuuden, kykymme omaksua uusia tapoja tehdä töitä tai kehittää uusia palveluja tai tuotteita on jopa yllättävän hyvä.

Jos mietit näitä asioita päivät tai yön pitkät tunnit, pohditaan tilannetta yhdessä. Kun asioista puhuu ääneen, ne usein selkiytyvät myös omassa päässä.

Ota yhteyttä, jos kaipaat ihan vain ajatustenvaihtoa kokonaistilanteesta tai pientä huilia kasaantuneista huolista. Pohtiminen kanssamme on maksutonta.

Olemme ihan jokainen tässä samassa myrskyisässä veneessä, mutta me selviämme tästä yhdessä!

Soita tai laita viestiä meille, ja sovitaan vaikka videopalaveri.

Toimitusjohtaja Katja Noponen, 044-5881885
katja.noponen@katjanoponen.fi

Myyntijohtaja Noora Kekki, 040-550 3907
noora.kekki@katjanoponen.fi

Palvelujohtaja Katja Kemppainen, 050-408 8479
katja.kemppainen@katjanoponen.fi

Palvelujohtaja Jouni Puhakka, 0400-398115
jouni.puhakka@katjanoponen.fi

Palvelujohtaja Minka Ritari, 0400-398115
minka.ritari@katjanoponen.fi

About the author : Katja Noponen

ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ

Olen Katja Noponen, Katja Noponen Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä. Olen perustanut yrityksen 26-vuotiaana. Nykyään olemme Suomen suurimpia yksityisiä työelämävalmennuspalveluja tuottavia yrityksiä.