”Noposen” tarina on brändin tarina.

Työelämä on urautunutta ja se kipuilee muutoksen tuulissa. Organisaatioissa reagoidaan usein ennakoinnin ja muutosjohtamisen sijaan. Tällöin ihmiset jäävät muutosten jalkoihin. Organisaatioiden päätöksenteossa tarvitaan ennakoivaa muutosjohtajuutta, jotta jokainen voisi kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Me autamme työelämää löytämään inhimillisyytensä takaisin ja tekemään työntekijöistä organisaatioiden tärkeimmän voimavaran, kilpailukyvyn kehittäjän ja kannattavuuden parantajan.

Olemme tekemässä parasta mahdollista työelämää. Haluamme, että jokainen saa tuntea ylpeyttä omasta osaamisestaan ja organisaatiosta, jossa on töissä. Olemme kumppani, jolla on osaaminen ohjata organisaatiot ja yksilöt toimintakykyisiksi, tehokkaiksi ja aktiivisiksi toimijoiksi. Tuomme turvaa ja varmuutta vaikeisiinkin tilanteisiin. Teemme sen yhdistämällä yksilöllisen muutos- ja uravalmennuksen organisaation henkilöstöjohtamista kehittäviin työkaluihin. Meidän jäljiltämme työntekijät ovat tehokkaampia, motivoituneempia, sitoutuneempia ja innostuneempia työstään. Tällöin sairauspoissaolot pienentyvät, ja yrityksillä on mahdollisuus hienoon tulos- ja kehitysloikkaan.

Yhdistämme elämän ja työn merkitykselliseksi elämäntyöksi. Toimimme kumppanina ja luotettuna tukena työelämän muutoksissa. Elämäntyömme on tehdä Suomesta parempi paikka elää, olla töissä ja yrittää. Haluamme, että työn merkityksellisyys on osa kannattavaa liiketoimintaa. Haluamme olla johtamassa hyvinvointiyhteiskunnan muutosta parempaan, inhimillisempään ja kannattavampaan työelämään.