Näin keväällä huomaan viherkasvieni kurottavan kohti valoa ja käännän tietoisesti niiden varjoisia puolia kohti aurinkoa. Kasveja viikonloppuna käännellessäni jäin pohtimaan, miksi me ihmiset emme tietoisesti maksimoi valonmäärää omassa elämässämme, vaan aivan liian usein annamme mielemme pysyä varjoissa ja kuihduttaa energiaamme?

Jokainen meistä tuntee ihmisen, jonka seurassa on hyvä olla ja tapaamisten jälkeen olo on energinen, valoisa ja lempeä. Väitänpä, että ihmisenergia tarttuu paremmin kuin norovirus, niin hyvässä kuin pahassakin. Itse ainakin imen itseeni muiden ihmisten tunnetiloja todella herkästi ja näitä energiantankkaukseen liittyviä positiivisia kohtaamisia pitäisi olla meillä jokaisella päivittäin. Voisinkin oikeastaan ajatella, että meidän kannattaa ”liittoutua” positiivisten ihmisten kanssa.

Energiatankkaus on kuitenkin useimmiten aikamoisessa vastatuulessa, sillä ajatuksemme ovat suurimmaksi osaksi automaattisia ja jos emme ole tarkkoina, pessimistiset tunteet valtaavat meidät vähän kuin luonnostaan ja ongelmat vallitsevat ajatuksiamme ratkaisujen sijaan. Jokainen meistä tuntee myös lähipiiristään ihmisiä, jotka ovat alati huolissaan niin tulevasta, menneestä kuin nykyhetkestä. On toki selvää, että nykypäivän pirstaleinen ja hektinen työelämä ruokkii osaltaan uuvuttavia asioita ja sosiaalinen media tykittää kimaltavia vertailukohtia. Välillä minusta tuntuu, että melkein pitäisi salata se, että koen työstäni työn iloa.

Eikö pessimisti pety?

Tänään aamulla töihin ajaessani radiossa tuli biisi: ”olen niin onneton, ei autossani ole edes nastoja talvella”, ei saakeli. Kun vielä kappaleen perään lisäsi radiojuontajan sanomana klassikon ”pessimisti ei pety”, niin minun kaksi inhokkiani olivat aamulla kasassa alta kymmeneen minuuttiin.

Syntyi ajatus, että ruikuttamista ja pessimismiä pidetään jotenkin tarpeellisena piirteenä ihmisessä ja negatiivisella ihmisellä olisi enemmän saavutettavaa elämässä. Tai jos ei saavutettavaa, niin ainakin pettymys asioiden kariutumisesta olisi jo jollakin tavalla läpikäyty ja aivan kuin hyvää ei edes kannattaisi elämässä odottaa. Tämä on kuitenkin aikamoinen virhearvio, sillä on arveltu, että yli 90 % pään sisäisistä peloistamme ei toteudu koskaan.

Niin työelämässä kuin siviilissäkin pessimismi ja negatiivinen tunne on hyvin tarttuvaa, ajan viettäminen tällaisten ihmisten kanssa on raskasta ja tapaamisen jälkeen tunne on voimaton sekä negatiivista energiaa huokuva. Katkera ihminen ei välttämättä edes käsitä valittavansa alituiseen, vaan kyseessä on enemmän tottumiskysymys; henkilö on tottunut kommunikoimaan valittamalla.

Negatiivisuus voi olla myös väärällä tavalla tyydyttävää, jos ihminen saa sen avulla jatkuvaa huomiota, sääliä taikka syyn olla edes yrittämättä, koska mikään ei kuitenkaan onnistu.

Tässä kohdin onkin tosi helppo sanoa, että hei, kyse on vain tietoisesta valinnasta omien ajattelutapojen tai ihmisten suhteen, vedä siihen raja.  Vaikka ajattelutavan voimmekin valita, niin töissä emme voi valita sitä, kenen kanssa työskentelemme. Ainoa keino on siis tietoisesti päättää oma suhtautumistapa. Lääketesteissäkin lumelääke tehoaa, oireet helpottuvat vaikka lääkeainetta ei ole. Kyse on ainoastaan siitä, että uskoo lääkkeen tehoon. Voisimmeko siis uskoa myös siihen, että tiedostettu positiivinen ajattelu voisi voittaa helposti mielessämme vallalle pääsevän pessimismin?

Haluammeko vahvistaa tyytymättömyyttä ja epätoivoa vai hyvää elämää?

Olen varma, että tietoinen myönteinen ajattelutapa auttaa kestämään sekä vaikeita tunteita että elämän sattumuksia, joita meille kaikille elämässä eteen tulee. Optimismi vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisia selviytymisstrategioita käytämme stressitilanteissa. Tietoinen myönteisyys auttaa myös poistamaan havainnoista negatiivisen vinoutuman. Joskus täytyy ihan tietoisesti kirjata itselleen ylös, että elämässä on hitosti hyviäkin asioita, jotka on mielessään ohittanut. Kyse ei siis ole siitä, etteikö elämässämme olisi positiivisia asioita, emme vain näe niitä, jos emme kiinnitä niihin aidosti huomiota. Toiminnan muuttaminen on hyvin hidasta, mutta voimme kuitenkin oppia keinoja kehittää ajatteluamme. Myönteisen ajattelun kehittäminen on ensimmäinen askel merkityksellisempään elämään niin työssä kuin vapaalla. Kun mieli on valoisampi ja ajatukset ladattu mukavilla asioilla, elämäkin on kevyempää ja elämänkulku mukavampaa.

Joka päivä asetumme lukuisia kertoja tilanteisiin, jossa meidän tulee valita puolemme, eli se, mitä sydän sanoo. Haluammeko vahvistaa tyytymättömyyttä ja epätoivoa vai hyvää elämää? Ehkäpä tämä johtajan työkin on viime kädessä aikamoinen sydämen rasituskoe, josta selviää niin suorituskyky kuin sitä rajoittavat tekijätkin.