Tapaan työssäni paljon HR-ammattilaisia. Viime ajoilta olen tehnyt kaksi havaintoa: 1) vaihtuvuus HR-henkilöstön keskuudessa on kasvanut reilusti ja 2) HR-ihmiset ovat kovan paineen alaisina ja väsymys on näkyvää. Kun tarkastelen asiaa maailmantilanteen valossa, en pidä havaintojani lainkaan kummallisina. Ensin pandemia aiheutti mittavia järjestelyitä ja sisäisiä toimenpiteitä, joista suurimmasta osasta huolehti HR. Juuri kun siitä oltiin selviämässä, lähti talous alamäkeen muun muassa Ukrainan tilanteen takia ja monet organisaatiot ovat joutuneet vähintäänkin harkitsemaan sopeuttamistoimia.

HR asiantuntijat, HR päälliköt, HR johtajat, People Leadit, eli organisaation henkilökunnasta huolehtivat henkilöt, ovat tyypillisesti ihmisläheisiä ja empaattisia. Heidän työnkuvansa on monipuolinen, hoidettavia asioita on todella monenlaisia ja heidän roolinsa on organisaatioissa todella tärkeä. Mutta kun jatkuvasti huolehtii muista, voi itsestään huolehtiminen jäädä vähemmälle. Vanhan sanonnankin mukaan happimaski on ensin laitettava itselle, sitten vasta autetaan toisia.

Mistä apua HR:lle?

Kun huolehtii siitä, että hyvinvoinnin peruspilarit (uni, ravitsemus, liikunta ja sosiaaliset suhteet) ovat kunnossa, on myllerryksissä jaksaminen parempaa. Joskus kuitenkin ulkopuolinen tuki tulee tarpeeseen, mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Tähän tarjoamiamme tukikeinoja ovat esimerkiksi työnohjaus ja coaching. Ilokseni olen huomannut, että organisaatiot haluavat tukea HR henkilöstöä jatkuvasti vahvemmin muun muassa edellä mainituin keinoin.

Suomen Työnohjaajat ry (STOry) määrittelee työnohjauksen seuraavasti: ”työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä.”

Suomen coaching- yhdistyksen mukaan coaching on ”omien voimavarojen löytämistä ja käyttöönottoa. Se auttaa fokusoimaan ajattelua ja toimintaa, saavuttamaan tavoitteita sekä suunnittelemaan toimintastrategioita. Sen avulla saadaan aikaan punnittuja päätöksiä, reflektoivaa oppimista ja syvällistä kehitystä.”

Kokeneet coachimme ja työnohjaajamme ovat valmiina auttamaan, oli tarve sitten lyhyemmille 3–5 kerran interventioille tai pidempikestoisille prosesseille. Mikäli kiinnostuit, älä epäröi olla yhteydessä meihin.

P.S. Ei kannata unohtaa tekoälycoachingia, jonka saat myös kauttamme. Se on kustannustehokas ja moderni valmennustapa, vähintäänkin täydentämään ihmiseltä ihmiselle suuntautuvia prosesseja.

Olen Noora Kekki, myyntijohtaja, uravalmentaja.

Olen idearikas ja toimelias kehittäjäsielu ja uskon positiivisuuden voimaan. Uskon myös, että jokaisella on sisällään voimaa ja kykyjä, joista hän ei ole tietoinen. Luotettavassa ja positiivisen kannustavassa ilmapiirissä nämä ominaisuudet on mahdollista löytää ja valjastaa käyttöön.

”Kukaan ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin on yrittänyt.” – Publilius Syrus

About the author : Vieraileva Tähti

Tarjoamme sinulle parasta mahdollista työelämää!

Meitä on kuutisenkymmentä. Me työskentelemme 37 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Olemme Katja Noponen Oy:n kirkkaasti loistava noposporukka. Valmennamme, ohjaamme ja autamme asiakkaita uusille työurille. Työskentelemme titaanisella ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Meillä on yhteinen tavoite: tarjoamme sinulle parasta mahdollista työelämää!