Huh huh, mikä kevät on takana. Kukaan meistä ei olisi uskonut vielä tammikuussa, mitä kaikkea onkaan tulossa.

Meidän yrityksessämme vuosi lähti käyntiin aivan ennätysmäisesti, odotettiin kaikkien aikojen vuotta. Ja sitten BANG: korona iski ja kaikki toiminnot seis.

Kaikki meidän työntekijämme, jotka pystyivät, siirtyivät etätöihin. Onneksi suurin osa työstämme on mahdollista toteuttaa etänä.

Kyllä se silti vähän yrittäjää huimasi, kun ihan kaikki sisällä olleet tarjouspyynnöt pistettiin hetkeksi jäihin. Myös meillä vietettiin tovi aika erikoisia aikoja ihmetellen maailman menoa ja kauppojen tyhjiä hyllyjä.

Toukokuussa liiketoiminta alkoi sitten selvästi vilkastua, ja nyt on saatu iloita tarjouspyynnöistä tai uusista kaupoista lähes päivittäin.

Kesä tuli ja elämä jatkuu, vaikkakin hieman eri tavalla kuin mihin oli totuttu. Ei myöskään voi tietää, koronavirus on saattanut tulla yhteiskuntaamme jäädäkseen. Meidän pitää vain tulla toimeen ja elää sen kanssa.

Meidän kaikkien käytöstavat muuttuivat, ja asioita oli pakko nähdä yhtäkkiä eri näkökulmista. Ei haaskata käsissämme olevaa kriisiä, tämä oppi tuo varmasti tulevaisuudessakin mukanaan uusia mahdollisuuksia.

Yrittäjän polttoainetta

Olen puhunut kyllästymiseen saakka epävarmuudesta yrittäjän polttoaineena. Samalla kun maailmantaloudessa raakaöljyn hinta putosi miinusmerkkiseksi, on ihan tässä kotimaan yrittäjälläkin viime aikoina riittänyt tuota epävarmuuden polttoainetta omiksi tarpeiksi.

Kaikesta huolimatta haluan edelleenkin nähdä epävarmuudessa hyvää, sillä se ajaa meitä kaikkia miettimään liikeideoita uudelleen, parantamaan palveluja ja mahdollistamaan uusia työskentelytapoja.

Olen pitänyt meitä hyvinkin nykyaikaisena digitaalisuuteen vihkiytyneenä yrityksenä. Myös meillä otettiin koronan ansiosta taatusti ainakin digikolmiloikka.

Uskon, että etätapaamiset ovat tulleet jäädäkseen. Onhan se pirun tehokasta omalta Espoon työpisteeltään käydä vaikka pikaisesti myyntikäynnillä Oulussa.

700 miljoonan euron säästöt

Olen ollut aina käsidesin ja saippuan suurkuluttaja, joten otin aika innolla vastaan meidän kaikkien parantuneen käsihygienian. Jos jaksamme jatkossakin pestä ahkerasti käsiämme, tulee sillä olemaan yllättävä positiivinen vaikutus.

Tein vähän laskelmia. Jos pelkästään kausi-influenssan aiheuttamien sairauspoissaolojen määrä vähenisi hitusen, vaikutukset olisivat yhteiskunnan kannalta huomattavia.

Meillä on reilu pari miljoonaa palkansaajaa, ja jos tämän myötä ollaan vaikka yksikin päivä vähemmän pois töistä kausiflunssan vuoksi, tekee se karkeallakin laskukaavalla säästöä yli 700 miljoonaa euroa vuodessa.

Se on yhteiskunnallisesti käsittämättömän suuri summa. Tosin ei pidä unohtaa, että jokaisessa pienessäkin yrityksessä sairauspoissaolojen väheneminen voi olla taloudellisesti todella merkittävää.

Jatketaan elämää, ei anneta koronapelolle valtaa. Pelko kapeuttaa ajatuksia ja jarruttaa elämämme ihan liian monella eri tavalla.

Maailmassa luodaan juuri nyt paljon uutta, ja meillä kaikilla on opittavaa uusista hyvistä toimintavoista.

Näiden sanojen myötä toivotan teille kaikille rohkeutta ja aurinkoista tulevaa kesää!

Käsi sydänmielelle: milloin olet kokenut aidointa iloa elämässäsi? Silloinko, kun olet saanut itsellesi jotakin? Vaiko silloin, kun olet voinut jakaa asioita toisten kanssa?

Yltiöyksilöllisyyttä korostavalla linnunradalla moni lentää kovin yksinäisellä reitillä, kilpaa itsensä kanssa, välillä jopa itseään pakoon.

Tuloksena kiitotien laskeutumisvalot saattavat etääntyä etääntymistään, ja loputtoman tavoittelemisen kilpalento kiihtyy burnoutin partaalle.

Artisti Jukka Pojan sanoin: ”Haluu, haluu, haluu, muttei saa, mitä haluu. Sit ku saa, mitä haluu, ei haluu, mitä saa.”

Arki asettaa meille kaikille paineita elämän eri osa-alueille, ei pelkästään työelämään. Silti toisin kuin uskotellaan, paineet eivät koskaan tule ulkopuoleltamme. Ne tulevat aina sisältämme.

Muutosvalmentajan työssäni kohtaan paljon valmennettavieni kanssa riittämättömyyttä, alemmuudentuntoa, syyllisyyttä, häpeää, itsensä vähättelyä, vertailua ja kirjavan joukon rajoittavia uskomuksia.

Yksi yleisimmistä uskomuksista on se, että ei ole ansainnut parempaa, eikä varsinkaan parasta.

Sanotaan, että ihminen on itsensä pahin vihollinen (kummallinen uskomus sekin). Kun loittonee itsestä, vieraantuu myös toisista. Ja kuitenkin: nyt jos koskaan tarvis enemmän duoo ku sooloo.

Hyvä uutinen on se, että vaikka rajoittavat ajatukset ovat suurimpia esteitä, kukaan meistä ei ole yhtä kuin ajatuksemme. Eikä kukaan meistä ole yksin.

Kun muuttaa ajattelua, loppu seuraa perässä. Se vaatii rohkeutta avautua, olla lempeä. Ja jopa haavoittuvuutta suhteessa itseen.

Todellinen, pysyvä muutos tapahtuu aina ensin ajattelussa. Suostumalla mielenmuutokseen palautuu myös itseen. Ja sitä kautta myös muihin.

Keskustelin hiljattain erään valmentajakollegani kanssa läsnäolosta. Hän totesi kiinnostavasti, että tehtävämme on näyttää itsellemme itsemme.

Hän jatkoi toteamalla: ”En usko, että mikään muu saa ihmistä tuntemaan oloaan niin hyväksi kuin se, että on edes hetken lähellä itseään. Kukaan ei myöskään ole toiselle ihmiselle niin hyvä kuin hän, joka on lähellä itseään.”

Yksi elämän salaisuuksista lienee se, että on hyvä ensin oppia olemaan sinut itsen kanssa, jotta voi olla kaverina toisille.

Ja jotta kykenee olemaan aidosti läsnä toisille, tarvitsee nähdä heidät oman itsen kautta.

Mikäli on uskominen (ja miksei olisi?) vanhaan sanontaan ”miten kohtelet toisia, siten suhtaudut itseesi”, kannattaako sooloilla? Vai lennetäänkö yhdessä?

Helppo läsnäoloharjoitus

(Käyttökelpoinen toteutettavaksi laiturinnokasta aina lähikaupan kassajonoon, turvaväleillä 😊)

  1. Sulje hetkeksi silmäsi.
  2. Pysähdy mielessäsi.
  3. Ota kehosi mukaan. Laita oikea kämmenesi sydänmielesi päälle.
  4. Hengitä muutaman kerran syvään sisään. Ja puhalla ulos.
  5. Sano hiljaa itsellesi, kolme kertaa toistaen: Juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.
  6. Tunne tietoista kiitollisuutta hetkeä kohtaan.
  7. Yllätä itsesi, miten hyvä olo tästä tulee.

Olen viime kuukausina tavannut monella tavalla viisaita ihmisiä. Se on tuntunut mukavalle. Siitä sen viisauden yleensä tunnistaakin – se tekee itselle ja toiselle hyvää.

Me usein arvotamme toisiamme älykkyyden perusteella ja toisinaan unohdamme, miten moniulotteisesta asiasta onkaan kyse. Kaikkia kykyjä tarvitaan, avaruudellisesta hahmotuskyvystä eettisten kysymysten ratkaisutaitoon.

Jotkut onnekkaat tietävät jo lapsena, mikä heistä tulee isona. Lapsuuden autenttisia haaveita toki voi kurkistella vielä vähän varttuneempanakin.

Valmennus avaa kätköissä olevaa

Uravalmennuksessa autamme asiakkaitamme löytämään uudelleen heidän omat piilossa olevat kykynsä ja voimavaransa. Avaamme useaan otteeseen kunkin yksilöllistä osaamisen tarinaa.

Kuinka helppoa onkaan unohtaa, etenkin kipeänä ja mahdollisesti itselle soveltumattomassa tehtävässä, omat taidot ja vahvuudet. Lisäksi läjä uskomuksia estää meitä tavoittamasta jotakin itselle kenties tosi tärkeää.

Mistä minä olinkaan kiinnostunut ennen kuin elämä toi mukanaan kasakaupalla epävarmuustekijöitä? Mistä voisin olla kiinnostunut, kun mahdollisuus annetaan?

Kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan faktoja ja tarinallisuutta. Ihka oleelliset vastaukset ihminen kuitenkin saa itseltään. Jokainen voi onnistua omista lähtökohdistaan käsin. Jatketaan matkaa siitä kohtaa, missä nyt olemme – tunnistamalla, tunnustamalla ja tukemalla.

Tiedät kyllä, kun tiedät

Tunnistaminen on valmennettavan ja valmentajan yhteistyötä. Sisäisten motivaatiotekijöiden esiinnousua edesauttaa turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Niiden rinnalle tarvitsemme tiettyä vapaaehtoisuutta sekä päämäärien että toimintatapojen suhteen – työhyvinvoinnin kannalta työn tuunaaminen, riittävä omannäköisyys on oleellista.

Pohdittaessa uusia työmahdollisuuksia, esimerkiksi, on hyvä miettiä työnantajan edustamaa päämäärää. Kyvykkyyden kokemusta taas tarvitaan, koska oppimisen ja kehittymisen mahdollisuus tuottaa tunteen siitä, että saamme asioita aikaiseksi.

Kun mietitään ihmiselle kestävää polkua, sisäisen motivaation tekijöitä ei voida ohittaa. Niiden tunnistamisessa tarvitaan viisautta.

Ihmisen isona tehtävänä on tunnustaa itselleen, missä minä olen hyvä. Se vaatii yllättävän paljon rohkeutta ja rohkaisua. Viisaissa käsissä rohkeus kasvaa, arvokkuuden tunne lisääntyy ja joku uusi ratkaisu alkaa itää.

”Tiedät kyllä, kun tiedät” on hyvä kannustuslause. Usein menee turhan kauan, ennen kuin oma lahjakkuuden muoto tulee näkyväksi ja sitä pääsee käyttämään itselleen sopivalla tavalla.

Valmentaja tukee tunnistamisen ja tunnustamisen matkaa. Pelkän analyyttisen älyn varassa toimiminen voi jättää olon kahteen suuntaan vähän ontoksi. Vasta kun älykkyys saatetaan palvelemaan meissä jokaisessa olevaa viisautta, saadaan kestäviä tuloksia.

Viisaus kun on meissä itsessämme.

Olen Katja Kokko ja toimin uravalmentajana Pirkanmaalla. Valmennan ja teen työnohjausta kannustavuuden ja sallivuuden ilmapiirissä, ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti.

Innostun kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kysymyksistä osana työhyvinvointia.

“Se mitä on takanamme ja se mitä on edessämme, on pientä siihen verrattuna, mitä on sisällämme.”

Muistatteko vielä uutisista Kauppakeskus Sellon parkkihallissa liikenteenohjaajana työskentelevän Tuomaksen?

Tuomas alkoi hoitaa liikenteenohjaajan tehtäviään tanssimalla. Ja huomasi, että toi näin ihmisille naurua ja hyvää mieltä. Ihmisten iloiset ilmeet taas saivat vastaavasti Tuomaksen itsensä hyvälle tuulelle.

Tuomas oli ehkä huomannut, että keksimällä uusia tapoja tehdä työtä saa työstään mielekkäämpää. Samalla työ tuo iloa myös muille. Tuomas on työn tuunaaja.

Monella työpaikalla on jouduttu miettimään uudenlaisia toimintatapoja. Nyt jos koskaan työtä tuunataan monella työpaikalla. Miten työt tehdään nyt, kun asiakkaat, työkaverit ja yhteistyökumppanit ovat etäyhteyden päässä?

Nyt kun meistä lähes jokaisen arki on muuttunut ainakin jollakin tavalla, meidän on löydettävä entistä enemmän keinoja luodaksemme arkeemme mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä. Miten tässä tilanteessa voi kokea merkityksellisyyttä?

Kolmasosa elämästä töissä

Ihminen viettää noin kolmasosan elämästään töissä. Olisi raskasta tehdä työtä, joka tuntuu taakalta tai on epämotivoivaa. Siksi työn merkityksellisyys on monelle meistä tärkeää.

Merkityksellisessä työssä saamme käyttää omia vahvuuksiamme, toimia arvojemme mukaisesti ja haastaa itseämme. Osalle työ ei kuitenkaan ole välttämättä merkityksen lähde, vaan sen avulla turvataan leivän saanti pöytään.

Työn tuunaus -käsitteen lanseerannut Amy Wrzesniewski on sanonut, että merkitystä voi löytää mistä tahansa työstä. Jos olet tyytymätön työhösi, ennen kuin sanot sille hyvästit, mieti vielä voitko tuunata sitä.

Miten sinä voisit tuoda itsellesi ja muille hyvää mieltä? Kuka hyötyy siitä, että sinä teet työsi hyvin? Millä tavalla pääsisit työssäsi käyttämään enemmän vahvuuksiasi?

Ketä sinä voit auttaa?

Merkityksen löytäminen lähtee omista arvoista. Olisiko paikallaan pohtia hetken, mitkä ovat tärkeimmät arvosi ja miten ne toteutuvat elämässäsi tällä hetkellä?

Merkitystä voit löytää elämääsi muullakin tavalla kuin työssä. Voit saada sisältöä ja merkitystä elämääsi myös perheen tai muiden läheisten ihmissuhteiden, harrastusten tai vapaaehtoistyön kautta.

Auttamisella on tutkitusti hyvää tekevä vaikutus autettavan lisäksi myös itse auttajalle.

Ketä sinä voisit auttaa?

Kaipaatko mielen virittämistä ja paremman fokuksen löytämistä? Tässä sinulle 5 toimivaa työkalua mielen treeneihin.

Daniel Venström – Mind Focus Training: Syvä hengitys

Daniel Venström – Mind Focus Training: Lihasrentoutus

Daniel Venström – Mind Focus Training: syvä hengitys, micro mindfulness & kiitollisuus

Daniel Venström – Mind Focus Training: Intro perifeerinen tietoisuus (peripheral awareness)

Mind Focus Training: perifeerinen tietoisuus

Daniel Venström – Mind Focus Training: visualisointiharjoitus

 

Kuuluuko mun ääni, näkyykö kaksoisleuka, harakanpesä ja pyykkivuori? Apua, kohta mä varmaan mokaan!

Osallistuminen videopalaveriin ensimmäisiä kertoja voi pelottaa. Voiko kohtaaminen läppärin ruudun kautta edes olla luonnollinen? Näin valmennat itsesi videoinhosta kohti lempeämpiä tunteita.

Voittamalla pelkosi kasvatat itsevarmuuttasi

Videohakemuksella on voinut vielä melko helposti erottautua työnhaussa edukseen, niin harvinaista sen käyttö on ollut. Mutta kuinka kauan videohakemus riittää erottautumiseen, ja milloin siitä tulee edellytys?

Myös työnantajat ovat käyttäneet videota jo vuosien ajan hakijoita haastatellessaan eikä sekään tule todennäköisesti vähenemään.

Mitä paremmin opit käyttämään tekniikkaa, sitä helpompi on keskittyä sisältöön, ja sitä varmemmaksi tunnet itsesi vatsanpohjaa kutkuttavassa tilanteessa.

Entäpä jos kokeilisitkin seuraavalla kerralla sähköpostin tai puhelun sijaan videotapaamista? Antaisit itsellesi mahdollisuuden voittaa pelkosi ja treenata itsesi mestariksi! Tai ainakin amatööriksi.

Opit taitoja nykypäivän työelämään

Videon käyttöä harjoitellessa saat kuin vahingossa harjoitusta myös uuden normaalin työvälineisiin ja käytänteisiin. Ylen uutisten (5.4.2020) mukaan noin puolet haluaa jatkaa etätyöskentelyä koronan jälkeenkin. Puhutaanko tulevaisuudessa edes enää etätyöstä – vai pelkästään työstä?

Työ ei ole paikka, jonne mennään, vaan asia, joka tehdään.

Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa (WSOY, 2017).

Videotyökalujen sujuva käyttö saattaakin osoittautua salaiseksi vahvuudeksesi seuraavassa työnhaussa, kun työnantaja hakee etäjohtamisen osaajaa, webinaari-kouluttajaa tai asiantuntijaa kansainväliseen etätiimiin!

Etäisyys kasvattaa rohkeutta osallistua

Villasukat ja lempituoli, kuppi kuumaa ja läppäri auki. Kun ei tarvitse käyttää energiaa ehtiäkseen ruuhkabussiin tai löytääkseen parkkipaikan kaatosateessa, voit keskittyä varsinaiseen asiaan. Kohtaamiseen.

Henkinen kynnys oman kodin ja videotapaamisen välillä on valmennusasiakkaidemme mielestä matalampi kuin kodin ja tapaamispaikan välillä.

Sekä valmennettavat että valmentajat ovat kokeneet videovalmennuksen jopa tehokkaammaksi ja intensiivisemmäksi kuin kasvotusten toteutetun valmennuksen. Keskittyminen on ollut syvempää, ja oman kodin turvan koettiin lisäävän läheisyyttä ja rohkeutta osallistua.

Kun voit seuraavalla kerralla valita puhelun ja videon välillä, entäpä jos sanoisit itsellesi:

Kyllä kiitos, otan mielelläni lisäannoksen itseluottamusta, uusia työelämätaitoja ja rohkeutta!

Blogin lähteenä käytetty Henna Jääskeläisen sosionomitutkinnon opinnäytetyötä Digitaalisuus sosiaaliohjaukseen sisältyvässä ammatillisessa kuntoutuksessa (2019), Jääskeläisen haastattelua sekä Katja Noponen Oy:n uravalmentajien kokemuksia videovalmennuksesta asiakastyössä 2015–2020.

 

Yksi henkisen suorituskyvyn tärkeimmistä, ellei tärkein, peruspilari on palautuminen. Tällä videolla jaan unitutkija Matthew Walkerin 5 vinkkiä parempaan yöuneen.

Onni on sitä, kun tiimi toimii ja työt sujuvat siten kuin on yhdessä suunniteltu ja sovittu – myös poikkeustilanteessa.

Yrityspalvelujemme tiimiesimiehenä en voi kuitenkaan ottaa itsestäänselvyytenä tiimin kykyä toimia yhdessä tuloksellisesti. Se on vaatinut jokaiselta jäseneltä omien toimintatapojen ja arvojen inventaariota sekä yhteisistä pelisäännöistä sopimista.

Yhteistyö ja tiimikäytännöt eivät ole syntyneet itsestään, sattumalta tai ylhäältä annettuina, vaan ne on rakennettu yhdessä. Ja yhteisesti niihin on myös sitouduttu. Myöskään etätyö ei murenna meidän tiimiämme, kun haasteisiin on varauduttu kaukaa viisaasti.

Jotain samaa, jotain erilaista, jotain yhteistä

Olemme tiimimme perustamisvaiheessa tunnistaneet toimintatapoja ja tyylejä, joita meillä työntekijöinä ja tiiminjäseninä on. Sanoittamalla sitä, mitä olemme tai emme ole, olemme pohjustaneet vahvuuksien tunnistamista ja erilaisuuden ymmärtämistä.

Kenenkään tiimissä ei tarvitse olla jotain muuta kuin mitä on, sillä jokaisella on työn ja yhteistyön näkökulmasta paljon ainutlaatuista ja arvokasta annettavaa.

Myös monista eroista huolimatta meillä kaikilla on joukkueena sama päämäärä: onnistua yhdessä yrityksen parhaaksi.

Oma vastuu ja osallistuminen 

Tiiminjäsenenä oleminen ja yhteistyön tekeminen edellyttävät, että jokainen ottaa vastuuta parhaansa yrittämisestä ja hyvän yhteistyön ylläpitämisestä. Muutos yksinyrittämisestä yhteistyön tekemiseen ei tapahdu kuitenkaan yhdessä yössä.

Tiimikaverin avusta ja tuesta tai yhdessä ideoinnista ja työn yhteiskehittämisestä ei heti synny hittiä, jos on oppinut tulemaan toimeen omillaan tai nauttii nimenomaan yksintyöskentelystä.

Erilaisten persoonallisuuksien ja työtyylien sulattelukin vie aikaa. Jokainen kuitenkin sitoutuu tiimin toimintaan omien kykyjensä ja mahdollisuuksien mukaan, yksi enemmän ja toinen vähemmän – hyvä näin.

Lupa onnistua ja epäonnistua

Meidän tiimissämme on sovittu, että onnistumisia saa hehkuttaa ja epäonnistumisia ei tarvitse lakaista maton alle.

Yhden onnistuminen ei ole toiselta pois, eikä vahingonilo, kateellinen piikittely tai selän takana juoruilu tee kenestäkään kaunista.

Myötätunto ja tuki lämmittävät. Yhdessä jaetaan ilot ja surut, koetaan takapakit ja onnistumiset. Huumoria viljellään ja kuittailuakin kestetään – työystävän välittämisellä on monta puolta.

Huippujoukkueen reilu meininki

Arvostan sitä, että tiimissämme pidetään yllä myönteistä henkeä ja reilua meininkiä puhumalla asioista suoraan. Jos jokin hiertää, se otetaan puheeksi.

Puheeksi ottaminen ei ole uhka, vaan muutoksen mahdollistava ratkaisuehdotus. Se on sitä, kun on tahto tehdä asioita paremmalla tavalla, toisin jatkossa.

Kun tiimissä vallitsee keskinäinen luottamus, arvostus ja kunnioittaminen, ei vaikeistakaan asioista ole hankalaa puhua ääneen.

Kiitollisuus ja vastuullisuus

Ilman osaavaa, ammattitaitoista ja yhteen hiilleen puhaltavaa tiimiä, työyhteisöä ja johtoa tämä esimies ei olisi näin onnekas. Olen kiitollinen jokaisesta työpäivästä, jonka saan jakaa niin hyvinä kuin koettelevinakin aikoina.

Aion jatkossakin pitää kiinni siitä, että työmme tavoite taata elämän parhaat työpäivät asiakkaille koskee myös meitä itseämme.

Pitämällä huolta meistä ja hyvästä yhteishengestä pystymme antamaan parhaamme myös asiakkaillemme. Vastuullisuus tiimityössä on sitä, että suutarin lapsella on kengät myös etäaikoina.

 

 

”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa kaikesta pimeydestä huolimatta.” –Desmond Tutu

Tämä lause on ollut jo pitkään työkoneeni aloitusnäytössä. Se on viivähtänyt silmissäni ja ajatuksissani monen monituista kertaa. Se on minua kovin puhutteleva lause, se resonoi hyvin syvälle minuuteeni, niin työminään kuin siviiliminäänkin.

Olen pysähtynyt Tutun ajatuksen ääreen viime viikkoina vielä aiempaakin useammin, pyrkinyt fokusoimaan ja kirkastamaan näkemäni valon.

Toivo, sen näkeminen ja ylläpitäminen, on aina läsnä työssäni ja asiakaskohtaamisissa. Aina toivo ei kuitenkaan ole näkyvillä. Juuri silloin minun tulee auttaa asiakasta löytämään se.

Kun ihminen on menettänyt työkykynsä, terveytensä ja taloudellisen turvansa, valon näkeminen voi olla haastavaa.

”Ei minusta ole enää mihinkään.” ”Kuka minut huolii töihin?” ”Ei kukaan pysty nyt ottamaan työntekijää.” ”Mitä merkitystä enää millään on?” Näitä lauseita olen kuullut usein asiakkaideni suusta.

Ja ei, en tuomitse tai vähättele niitä. Lauseet ovat olleet siinä hetkessä aiheellisia, ja niiden on pitänyt tulla ulos, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Ja minä olen saanut ollut sopivasti vastaanottamassa ne.

Kuva ©Petteri Lehto

Uskallus tulla vastaan pimeydessä

Olen aina tiennyt, että meillä on useita identiteettejä: olemme lapsia, vanhempia, ystäviä, kumppaneita, ammattilaisia.

Työssäni toimin asiakkaan ammatti-identiteettikentällä, vaikka huomioin myös hänen muutkin identiteettinsä. Keskiössä ovat asiakkaan ammatti-identiteettiin liittyvät teemat, työkykyisyys, ammatilliset haaveet ja toiveet. Läsnä on mahdollisesti myös ammatti-identiteetin luopumisesta aiheutunut tuska.

Kun ihminen on kykenemätön tekemään työtä, joka on määritellyt häntä (enemmän tai vähemmän) mahdollisesti jo vuosikymmenten ajan, on hankala nähdä uusia, vaihtoehtoisia polkuja.

Uravalmentajana en voi palauttaa asiakkailleni heidän terveyttään, työkykyään, työpaikkaansa tai kohentaa heidän taloudellista tilannettaan. Minulla ei ole kristallipalloa, jonka avulla voisin kertoa asiakkaalleni tulevan polun. Ei, näitä minulla ei ole.

Minulla on kuitenkin voimaa ja vahvuutta ottaa vastaan asiakkaan epätoivo. Ja uskallus tulla heitä vastaan pimeydessä. Minulla on kyky nähdä ja sanoittaa ihmisissä olevat vahvuudet ja mahdollisuudet, myös ne piilossa olevat voimavarat. Minulla on luottamusta asiakkaisiini ja heidän omaan toimijuuteensa.

 

Rinnalla kulkemista tuomitsematta

Uravalmentaja on se, joka tuo esiin vaihtoehtoja, tukee matkalla ja auttaa työhönpaluussa ja sen suunnittelussa. Emme voi kenties tituleerata itseämme valopilkuiksi, mutta ainakin olemme valonkannattajia tai pimennysverhon avaajia.

Jos sinä olet joskus kulkenut pimeydessä, oli syy mikä tahansa, toivottavasti olet silloin saanut vierellesi jonkun, joka on tuomitsematta tai vähättelemättä ottanut vastaan epätoivosi. Joka on hymyillyt ja rohkaissut sinua raottamaan pimeyden verhoa. Ja kannustanut tutkimaan sieltä kajastavaa valoa.

Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta, ei anneta kenenkään jäädä pimeyteen. Ei nyt poikkeusaikana, eikä sittenkään, kun palaamme ”normaaliin” elämään.

Minä pidän omana valonani sitä, että tästäkin ajasta me selviämme.

Olen Heli Pöllänen ja toimin uravalmentajana Mikkelissä ja Savonlinnassa. Sytyn maailman ja elämän pohdiskelusta ja tarkastelusta eri näkökulmista, sekä asioiden eteen päin viemisestä.

Minulle tärkeää työssäni on huomioida ihminen aina oman elämänsä asiantuntijana.

”Älä koskaan suhtaudu kohtaamisiin välinpitämättömästi, ne jättävät meihin aina jäljen ja muovautuvat osaksi tarinaamme.”

 

 

Kuva © Ari Vänttinen

Olin aikeissa blogata poikkeustilanteestamme Pohjois-Suomen, erityisesti Oulun seudun, näkökulmasta. Kaikkien tuntemasta syystä johtuen menneet viikot ovat kuitenkin yhtenäistäneet maantieteellisiä alueitamme tavalla, jota emme ole elinaikanamme aiemmin kokeneet.

Paradoksaalista tästä tekee se, että yhtenäistyminen on saavutettu eristäytymällä.

Asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta meistä jokainen on kokenut viime viikkojen aikana koronaviruspandemian vaikutukset omassa arkielämässään.

Kokoontumisia on rajoitettu, työn tekemisen luonne on muuttunut. Aiemmin muodostettua arvomaailmaa ja yleisesti omaksuttuja käytänteitä on jouduttu miettimään uusiksi.

Yhtäkkiä toisen ihmisen, erityisesti iäkkään vanhuksen, tapaaminen onkin epäsuositeltava itsekäs teko. Pakollisissa liikkumisissa yksityisautoilu onkin yhteiskunnan kannalta joukkoliikennettä parempi ratkaisu. Eikä lapsia tulisi päästää poistumaan liikaa sisätiloista.

Koko Suomen, ja jopa maailman, mittakaavassa tällä poikkeustilalla on tasoiteltu aatteellisia eroja maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Kaikilla on yksi yhteinen tavoite: pandemian taltuttaminen ja sitä kautta tilanteen normalisoituminen mahdollisimman pian.

Asuinalueellani Pohjois-Pohjanmaalla on tätä tekstiä kirjoittaessani (30.3.2020) tilastoitu 56 koronatartuntaa.

Tämä näkyy ymmärrettävästi myös tämän alueen työmarkkinatilanteissa, eikä yritysten toiminnan jatkosta tai työvoiman tarpeesta lähitulevaisuudenkaan osalta pystytä varmuudella paljoa sanomaan.

Kaiken melankolisuuden keskellä voitaneen kuitenkin todeta, että ainakin sosiologeille vuosi 2020 lienee tutkimusmateriaalin puolesta rikkain pitkiin aikoihin.

Jokainen kriisi opettaa meille aina jotain uutta. Se pakottaa meidät päivittämään tuttuja ja turvallisia toimintamallejamme. Ne samaiset mallit, jotka aiemmin toivat meille rutiineja ja turvaa, eivät yhtäkkiä enää sellaisinaan pädekään.

Hankalassakin tilanteessa meidän kaikkien etu on puhaltaa yhteen hiileen, unohtaa aatteelliset aluerajat ja maantieteelliset sijainnit, samalla kuitenkin pysyen fyysisesti niiden sisällä.

Olen Aaro Ukkola ja toimin Katja Noponen Oy:n Pohjois-Suomen aluepäällikkönä. Työskentelen Oulusta käsin.

Työotteessani korostuvat kiinnostukseni yhteiskunnallisiin ilmiöihin, tavoitteellisuus asiakkaan osallisuuden edistämisessä työnhakuprosessiin liittyen sekä muutoksen henkinen tukeminen osana ammatillista uudelleensuuntautumista.

”Jokaisessa meissä on osaamista, joka ei näy omassa näkökentässämme. Silmissämme lienee siis ”taitovika”?”