Olen Minna, Haminasta kotoisin, mutta olen asunut Salossa jo parikymmentä vuotta.
Lapsuuden haaveammattini oli sairaanhoitaja. Peruskoulun jälkeen lähdin kristilliseen opistoon, sisäoppilaitokseen, opiskelemaan hoitoalaa. Se oli valmentava hoitoalan linja, ja siihen aikaan oli niin kova työvoimapula, että pääsin suoraan töihin ilman lisäopintoja.
Työskentelin hoitoalalla vuosia. Viimeisin työpaikkani ennen tätä oli erityiskoulu, jossa olin koulunkäynninohjaajana. Olen sairastanut pitkään nivelsairauksia, ja ajan myötä ne pahenivat. Työssä oli paljon tilanteita, joissa piti käyttää omaa fysiikkaa, ja lopulta tuli jopa vaaratilanteita oppilaille. Oli pakko tehdä päätös jäädä pois työstä.
Alku oli raskas. Olin alle viisikymppinen ja tuntui, ettei musta ollut enää mihinkään. Lopulta sain työkyvyttömyyseläkkeen, mutta se ei tuntunut oikealta ratkaisulta. En halunnut olla kotona vanhuuseläkkeeseen asti.
Ystäviltäni kuulin uravalmennuksesta ja sain suosituksen Katja Noponen Oy:stä. Pyysin Ilmariselta, että pääsisin mukaan – ja sain mahdollisuuden. Siitä alkoi muutos.
Sain yhteyden uravalmentaja Ninan kanssa, ja jo ensimmäisillä kerroilla hän loi minuun vahvan uskon siihen, että kyllä paikka vielä löytyy. Me haimme yhdessä sellaista työtä, jossa voisin hyödyntää aikaisempia vahvuuksiani ilman, että fyysinen kuormitus olisi liian suuri. Uravalmennuksesta sain ennen kaikkea uskon takaisin siihen, että en ole menetetty tapaus.
Nina auttoi myös käytännön asioissa – sopimuksissa ja paperitöissä – ja lopulta Ilmarinen hyväksyi työkokeilusopimukseni. Niin pääsin aloittamaan työn Ihme ja kumma -kahvilassa, kehitysvammaisten tukiyhdistyksessä, joka työllistää erityisnuoria.
Työ tuntui heti omalta. Siitä lähtien olen saanut tehdä työtä, jossa saan olla hyödyksi ja osa yhteisöä. Ninan rohkaisemana lähdin myös opiskelemaan kehitysvammaohjaajaksi, ja nyt tiedän, että haluan jatkaa tätä työtä niin kauan kuin mahdollista.
