Olen Sanna Uusitorppa, kotoisin Turusta – syntynyt ja kasvanut täällä.
Koulun jälkeen lähdin opiskelemaan laitoshuoltajan ammattitutkintoa.
Kesken työelämän sairastuin aivosairauteen nimeltä Arnold–Chiari–malformaatio.
Siinä pikkuaivot kasvavat liikaa ja työntyvät selkäytimeen, aiheuttaen hankalia ja moninaisia oireita – se on käytännössä koko kehoon vaikuttava sairaus.
Sairauden takia jouduin jäämään pois työelämästä. Vuodenvaihteessa 2014–2015 olin aivoleikkauksessa, jossa takaraivo avattiin ja luuta poistettiin. Leikkauksen jälkeen työelämä ei enää sujunut. Vanhaan työhön en pystynyt palaamaan, ja neurologi totesi sen mahdottomaksi. Olin työkyvyttömyyseläkkeellä nelisen vuotta ennen kuntoutusta.
Tällainen tilanne herätti valtavasti surua ja mielipahaa. Tunsin olevani kyvytön, ja ajattelin, ettei mitään toivoa enää ole – olin täysin umpikujassa.
Asiat alkoivat kehittyä, kun kävin neurokirurgian ja neurologian poliklinikoilla kontrolleissa. Sieltä sain luvan miettiä kuntoutusta ja uutta ammattia, koska vanhaan en voinut palata sen fyysisyyden takia.
Kuntoutuksen kautta löysin Katja Noponen Oy:n, ja siellä tutustuin Maiju Meriheinään. Hän oli minulle se valo, joka toi toivon takaisin. Yhteistyö hänen kanssaan oli ihanaa – Maiju otti minut vastaan ihmisenä, oli aina valmis neuvomaan ja auttoi eteenpäin.
Yhdessä haimme opiskelupaikkaa, ja saimme työeläkeyhtiö Elon hyväksynnän. Lähdin opiskelemaan lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkintoa Forssan aikuisopistoon. Opinnot ovat sujuneet loistavasti, ja työssäoppimispaikkani on Varsinais-Suomen Sininauha ry – aivan upea paikka.
Työ merkitsee minulle tänä päivänä eräänlaista voittopokaalia. Se on kuin näyttäisin sairaudelle kieltä ja sanoisin: “täältä tullaan.” Esteet on tehty voitettaviksi.
Haluan olla elävä esimerkki siitä, että vaikka kuinka sattuu ja toivonkipinää ei näy, älä luovuta – taistele. Se päivä vielä tulee, kun huomaat ajattelevasi taaksepäin: “Selvisin.”
Omassa taistelussani suurin tuki on tullut perheeltä – aviomieheltä, lapsilta ja ystäviltä.
Maiju Meriheinän ja uravalmennuksen rooli on ollut valtava. Kun jokin mietitytti, ei tarvinnut jäädä yksin – aina löytyi apua ja kannustusta.
Haaveenani on työllistyä Sininauhan kaltaiseen paikkaan, jossa voin päivittäin antaa toivoa myös muille.
Odotuksia elämältä ei juuri nyt ole suuria – olen onnellinen tästä, missä olen.
Tuntuu, että olen jo saanut puoli maailmaa, kun olen päässyt opiskelemaan ja takaisin elämään kiinni.
