Olen Jarno Dufva ja kotoisin Kotkasta. Olen 52-vuotias, ja tein postissa pitkän, 35 vuoden uran. Nyt olen aloittanut yrittäjänä.
Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta, mikä pärisee – autoista, mopoista ja koneista. Kävin sotaväen autokomppaniassa, ja se tuntui heti omalta.
Aloitin aikanaan ammattikoulussa asentaja-koneistajalinjalla, mutta lopetin opinnot joulun tienoilla ja menin töihin, isän jalanjälkiä seuraten – postiin.
Posti oli hyvä työnantaja, ei siinä mitään. Mutta selkä alkoi oireilla: kaksi välilevyn pullistumaa ja nivelrappeumaa. Kivut pahenivat ja lopulta lääkärit sanoivat, etten enää pysty tekemään omaa työtäni. Se oli vaikeaa – olin tehnyt samaa työtä 35 vuotta.
Sairaslomat seurasivat toisiaan, ja lopulta olin puolitoista vuotta pois työstä. Sitten Ilmarinen otti yhteyttä ja kysyi: “Mikäs sinusta tulisi isona?” Sanoin, että ehkä kauppias tai myyjä.
Siinä vaiheessa Katja Noponen Oy tuli mukaan. He hoitivat asiat hienosti Ilmarisen kanssa – työkokeilut, paperit ja rahapuolen. Ilmarinen tuki puolen vuoden työkokeilua omaan yritykseeni, ja lisäksi sain valtiolta starttirahaa toiseksi puoleksi vuodeksi.
Yrittäjyys lähti liikkeelle harrastuksesta. Mulla oli jo valmiiksi varasto täynnä tavaraa, joten siitä oli helppo lähteä liikkeelle ilman, että piti kiinnittää omaisuutta.
Haastavinta oli pelko siitä, pystynkö tähän – että entä jos ei tule toimeen. Mutta pian huomasin, että tämä toimii. En halua kasvattaa yritystä isoksi, tämä riittää yksin. Matalalla profiililla mennään.
Myyn vähän kaikenlaista: stereot, mopot, sahat ja LP-levyt. Tämä on sellainen sekatavaraliike, vähän kaikkea mitä vastaan tulee. Moni on sanonut, että olisi pitänyt lähteä yrittäjäksi jo aiemmin – silloin kun oli nuorempi ja terveempi. Ja ehkä niin on.
Mutta sanon näin: kannattaa lähteä kokeilemaan. Ei tästä korkealta tipu – ei ainakaan minun systeemissäni. Tämä on helppo ala, eikä tarvitse kiinnittää omaisuutta.
Tämä työ “romujen parissa” on just sitä, mistä tykkään. Niitä kun hypistelee, niin siinä on se oma juttu.
