Mä olen Hanna Viitanen, kotoisin Tampereelta. Nuoruudessa harrastin teatteria ja haaveilin, että minusta tulee dramaturgi tai ohjaaja. Lukion jälkeen opiskelin pari vuotta kauppiksessa ja musta tuli ylioppilasmerkonomi. Sen jälkeen lähdin ulkomaille ja työskentelin pari vuotta Tanskassa.
Tanskan jälkeen jatkoin opintoja ja päädyin ammattikorkeakouluun, jossa valmistuin tradenomiksi. Opintojen aikana mulla ei ollut muita suunnitelmia kuin se, että päädyn yhteen tiettyyn suureen firmaan töihin – ja niin kävikin. Työskentelin siellä patenttien parissa kaksitoista vuotta.
Kun seuraavat YT-neuvottelut alkoivat, tunsin heti, että tällä kertaa asiat kääntyvät lopulta parhain päin. Siitä huolimatta sain irtisanomisilmoituksen, ja se tuntui pahalta. Kotona tunne iski kunnolla, ja mä itkin sohvalla. Lopulta lähdin järven rantaan kävelemään – luonnossa liikkuminen auttoi.
Pidin työstäni paljon ja kuvittelin jatkavani jossain toisessa firmassa samankaltaisissa tehtävissä. Kun kuitenkin tarjottiin mahdollisuus uravalmennukseen Katja Noponen Oy:n kautta, päätin tarttua siihen heti. En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa, mutta lähdin avoimin mielin.
Uravalmennuksessa mulle esitettiin kysymyksiä, ja lopulta kysyin itse:
“Mitä mun tarvii opiskella, että voisin tehdä tota, mitä sä teet?”
Uravalmentaja ehdotti työnohjaajakoulutusta – ja se sytytti lampun. Se oli juuri se, mitä halusin opiskella.
Valmennuksesta oli konkreettisesti hyötyä: löysin uuden suunnan. Nyt opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa työnohjaajaksi. Opinnot kestävät kaksi vuotta ja ovat puolivälissä. Tulevaisuudessa voin ryhtyä yrittäjäksi tai hakeutua yritykseen työnohjaajaksi tai valmentajaksi. En ole myöskään hylännyt sydämestäni rakasta patenttialaa.
Työelämä muuttuu koko ajan, ja eletään murroksessa. Ei auta muu kuin olla avoimin mielin – todennäköisesti tulen tekemään töitä useassa paikassa, enkä välttämättä koko loppu-uraa samassa. Se, että joutuu irtisanotuksi, saa tuntua pahalta – mutta se voi olla myös ärsyke, joka avaa uuden oven.
Työ merkitsee mulle elämää, mahdollisuutta toteuttaa itseäni ja antaa muille. Mä näen elämän elokuvana, mutta en itse ole se päätähti – mun tehtävä on saada toiset ihmiset loistamaan.
