Olen Janne Vartiainen, 42-vuotias joensuulainen. Perheeseeni kuuluu vaimo, kolme lasta ja kolme kissaa. Nuoruudessa haaveilin elokuvaohjaajan urasta, mutta peruskoulun jälkeen lähdin opiskelemaan automaatiopuolta ja valmistuin automaatiomekaanikoksi.
Opintojen jälkeen päädyin paikalliseen lukitusalan yritykseen, jossa työskentelin 20 vuotta. Sen jälkeen kokeilin hetken maanrakennusalaa ja tein kaivinkonehommia, mutta lopulta siirryin turvallisuusalan yritykseen laitehuoltajaksi.
Toissa keväänä sain voimakkaita huimauskohtauksia ja pyörryin muutaman kerran. Sairaalatutkimuksissa sain käteeni tivolirannekkeen – kävin kaikki laitteet läpi – ja tulosten perusteella minulle asennettiin sydämentahdistin. Elokuussa sain diagnoosin: sydänsarkoidoosi, tulehdustauti sydämessä, joka heikentää kudoksia.
Alussa pelotti, että olenko enää työkykyinen. Pahimmillaan jaksoin juuri ja juuri kävellä postilaatikolle ja takaisin. Työterveyslääkärin kanssa päätimme hakea kuntoutustukea työeläkeyhtiöltä, ja pian sain tiedon, että pääsen Katja Noponen Oy:n uravalmentajan juttusille. Siitä alkoi yhteistyö Sanni Juntusen kanssa.
Yhteistyö sujui todella hyvin, ja olen edelleen kiitollisuuden velassa hänen palveluksestaan. Uravalmennuksessa käytiin läpi kiinnostuksenkohteitani ja sitä, millaista työtä voisin vielä tehdä – fyysiset työt oli pakko unohtaa. Aluksi tuntui hassulta käydä elämänvaiheita läpi, mutta se oli lopulta helpottavaa. Sanni ymmärsi täysin, mikä minua kiinnosti.
Uusi suunta löytyi uravalmennuksen kautta. Lapsuudesta asti olin ollut kiinnostunut tietokoneista – Commodore 64 -ajoista lähtien. Siitä lähtökohdasta lähdettiin suunnittelemaan siirtymistä IT-alalle. Ensin päädyin digifirmaan työkokeiluun, ja sen jälkeen aloitin kahden vuoden oppisopimuksen.
Tällä hetkellä työskentelen Atflow Oy:ssä asiakaspalvelutehtävissä ja teen pieniä verkkosivuja. Työ merkitsee mulle tänä päivänä sitä, että saan olla upeiden ihmisten parissa ja jatkaa työuraani hymyillen eteenpäin.
Haaveenani on jatkaa Atflow Oy:llä, auttaa ihmisiä ja pysyä työelämässä eläkeikään asti. Niille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä, haluan sanoa: älkää koskaan haudatko haaveita. Mennään positiivisesti eteenpäin – elämä on loppujen lopuksi aika lyhyt.
Nautitaan tästä mahdollisuudesta, mikä meille on annettu. Hymyllä ja sanalla kiitos on suuri vaikutus.
Haluan kiittää eläkeyhtiö Varmaa, Katja Noponen Oy:tä ja erityisesti Sanni Juntusta tästä mahtavasta tilaisuudesta – että saan jatkaa työntekoa hymyillen eteenpäin.
Totta kai haluan kiittää myös perhettä ja sukulaisia, jotka ovat olleet tukena joka askeleella.
