Olen Petri Suhonen, 51-vuotias ja kotoisin Itä-Helsingistä, Vuosaaren suunnalta. Työurani kului yli 30 vuotta raskaiden ajoneuvojen parissa – lapsuuden haave isoista autoista toteutui kirjaimellisesti. Työ ja ajaminen olivat koko elämäni, ja aina kun jossain tarvittiin työmiestä, minä menin.
Vuonna 2016 elämä pysähtyi. Olin lastaamassa perävaunua, kun sain yllättäen pahan epilepsiakohtauksen. Poikani, joka työskenteli samassa yrityksessä, vei minut sairaalaan – ja sen jälkeen mikään ei ollut entisellään. Tutkimusten jälkeen neurologi totesi suoraan: “Et voi enää palata entiseen ammattiisi.”
Ensin en edes ymmärtänyt, mitä se merkitsi – olin menossa seuraavana päivänä töihin. Mutta totuus oli, että ajoura oli ohi.
Tässä vaiheessa Katja Noponen Oy:stä otti yhteyttä uravalmentaja Marja Airola, joka pyysi minut käymään. Ensimmäiset tapaamiset olivat lämminhenkisiä – kahvia ja paljon puhetta tulevaisuudesta. Yhdessä aloimme kartoittaa uusia ammatteja, ja lopulta esiin nousi kaksi vaihtoehtoa: eläintenhoitaja tai suntio.
Marjan kautta syntyi yhteys Oulunkylän seurakuntaan ja kirkkoherra Ulla Kososeen, joka otti minut työkokeiluun ennakkoluulottomasti. “Kävelin suoraan suntioiden tiimikokoukseen, esittelin itseni ja sain mopin käteen – siitä se lähti.”
Kolmen kuukauden työkokeilu venyi puoleen vuoteen, ja seurakunta halusi pitää minut. Nyt työskentelen kirkolla ja jatkan koulutusta suntioksi. “Päivääkään ei ole harmittanut. Löysin ihan uuden ja hienon maailman.”
Tänään elämä on tasapainossa – kaksi lasta, lapsenlapsi ja työ, joka tuo iloa joka päivä. “En keksi enää, mistä haaveilla – minulla on kaikki hyvin.”
