Valmentajan työkalupakistani löytyvät nämä kolme kysymystä: Uskotko itseesi? Toivotko parasta ratkaisua itsellesi? Rakastatko tai arvostatko itseäsi sellaisena kuin olet?

Harmittavan usein valmennettava antaa kysymyksiin epäröiviä vastauksia. Positiivista on kuitenkin se, että kysymyksenasettelu tarjoaa hyvän pohjan jatkokeskusteluille.

Kun valmennettava tulee ensimmäiseen asiakastapaamiseen, hänen mielensä on usein täynnä kysymyksiä. Muutostilanne luonnollisesti hämmentää ja jopa pelottaa. Kaltevalla pinnalla haetaan usein pelastusköyttä takertumalla menneeseen.

Vanha ovi on jo sulkeutunut, mutta uusi ei ole vielä avautunut. Ollaan välitilassa, epämukavuusalueella, jossa asiakas tarvitsee valmentajan tukea. Ja aikaa ja tilaa pysähtyä hetkeksi.

Minulla on tapana kannustaa valmennettavaa ottamaan pienoinen aikalisä. Se ei tarkoita välttämättä viikkoja, puhumattakaan kuukausista. Kyse on enemmänkin henkisestä aikalisästä. Siitä, että uskaltaa tietoisesti hengähtää ja kurkata sisälle omaan mieleen.

Itseinventaarion paikka

Muutostilanne on aina mahdollisuus itseinventaarioon. Kuka minä olen? Mistä minä olen tullut? Missä olen nyt? Mihin olen matkalla? Mitä enemmän valmennettava kykenee reflektoimaan itseään, sitä vankemman kivijalan hän rakentaa itse itselleen.

Työnhaku on pitkälti mentaalilaji, jota voi treenata, kuten mitä tahansa lajia. Mielen treenaaminen kasvattaa tunnetusti itsetuntemusta, mikä puolestaan vahvistaa itsetuntoa. Usko itseen lisääntyy. Toivo tulevaan kasvaa. Ja itsensä arvostaminen palautuu ja jopa voimistuu.

Muutosprosessin avaimia ovat rehellisyys ja hyväksyminen. Muistutan valmennettaviani tuon tuosta siitä, että he eivät tee (tai jätä tekemättä) asioita valmentajalle vaan itselleen. Mitä rehellisempiä he ovat itselleen, sitä enemmän he saavat valmennuksesta irti.

Erityisen tärkeää on uskaltaa katsoa myös mielessä olevia ei-niin-mukavia ajatuksia ja kohdata niistä nousevat tuntemukset ja tunteet. Siinä valmentajan vastuulla on aukottoman luottamuksen rakentaminen, valmennettavan kannatteleminen ja hyväksyvä läsnäolo.

Paluu sylttytehtaalle

Valmentaja on parhaimmillaan lempeä peili mutta samalla myös asiakasta eteenpäin tuuppaava haastaja.

Kepin ja porkkanan sijaan haluan tarjota valmennettavalle tunteen siitä, että hän on itse kykeneväinen ottamaan vastuun muutoksesta. Mieltä ei voi pakottaa, mutta sitä voi ja tuleekin houkutella vanhojen ajatuskaavojen muuttamiseen.

Paradoksaalista mutta todeksi havaittua: Paluu sylttytehtaalle avaa polun uuteen.

Kun toivonkipinä syttyy valmennettavan omassa mielessä, hän saa voimaannuttavan kokemuksen siitä, että voi todellakin vaikuttaa itse asioihin omalla ajattelullaan. Tämä edesauttaa parhaan ratkaisun löytämistä.

Muutoksen keskellä oleva tarvitsee ymmärrystä. Meillä kaikilla on takanamme poikkeuksellinen muutosten vuosi, jossa usko, toivo ja rakkaus ovat olleet välillä koetuksella.

Viime keväänä koronan alkutaipaleella kehotin sinua kirjoittamaan etätyöhuoneen tauluun nämä kolme mielen käskyä: Usko tulevaisuuteen. Toivo, että selviämme tästä yhdessä. Rakasta ja huolehdi itsestäsi ja toisista.

Näin pandemiavuoden päätteeksi ehdotan, että ensi vuonna uskot enemmän itseesi, toivot itsellesi parasta ja arvostat itseäsi omana itsenäsi.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua ja inspiroivaa uutta vuotta 2021. Syttyköön joulun tähtitaivas myös sinun mieleesi.

Helppo hengähdysharjoitus (soveltuu myös joulukiireitten keskelle):

1. Ota tietoinen hetki vain itsellesi. Sulje silmäsi kevyesti ja hengittele rauhallisesti sisään ja ulos.
2. Luo itsesi mielikuvissasi paikkaan, jossa kukaan ei vaadi sinulta mitään. Ja ennen kaikkea et itse vaadi itseltäsi mitään.
3. Anna mieleesi nousta ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat tuoneet sinulle tänä poikkeusvuonna iloa ja voimaa. Pohdi myös sitä, miten olet selviytynyt haasteista.
4. Lähetä ajatuksissasi hyvän mielen toivotuksia kolmelle ihmiselle, jotka tulevat ensimmäisenä mieleesi.
5. Kuuntele mielessäsi, mitä he vastaavat sinulle. Kiitä heitä ja anna kiitosta myös itsellesi.