“Muista, että maksimi ei ole optimi.”

Näillä sanoilla vastasi minulle hymyilevä ja hyvissä voimissa eläkkeelle siirtyvä kollega useita vuosia sitten, kun kysyin, mikä on hänen salaisuutensa pysyä hyvinvoivana ja jaksavana johtamisen ja esimiestyön arjessa?

Olen pohtinut näitä sanoja useita kertoja vuosien varrella. Ja miettinyt, miten soveltaisin näitä ystävän sanoja omaan elämääni, miten osaisin noudattaa hänen oppejaan.

Kohtuuden muistaminen on ollut tällaiselle merkityksellisestä työstä syttyvälle, työn imusta nauttivalle ja kehittämisestä innostuvalle ihmiselle välillä kovin vaikeaa. Onneksi on ollut perhe, ystävät ja harrastukset, joiden vuoksi työn rajaaminen on kuitenkin onnistunut lähes itsestään.

Työn äärien ymmärtämisessä ja riittävän hyvän muistamisessa ovat omalla tavallaan olleet mukana myös oma esimies, kollegat ja tiimi. Jokainen meistä tietää, mitä on tehdä työtä suurella sydämellä ja täydellä antaumuksella.

Riittävä on riittävä

Oppimisen paikkana meille ahkeroiville ammattilaisille on kuulla itsestäänselvyys muidenkin sanomana: ”Ei tarvitse olla tehokkaasti töissä kellon ympäri. Riittää, että on tehokas työaikana.” Näin se on: määräaikainen maksimi on optimi.

Huomaan, että erityisesti tulostavoitteiden kasvavassa paineessa ja itsensä johtamista vaativissa tehtävissä voimien jakaminen kaikkensa antamisen sijaan on ollut kauaskantoista viisautta. Ajoittainen ryynääminen ja tukka putkella juokseminen kuuluvat toki yritysmaailman arkifaktoihin, mutta rajansa niilläkin.

Välillä on täytynyt tietoisesti järjestää normiarkea, tavanomaisesti kuormittavaa työtä ja työtunneiltaan kevyempiä työpäiviä, että jaksaa olla parhaimmillaan ja antaa parhaansa.

Havahduttavinta on ollut oivaltaa, että voimien säästäminen ja harkinnan käyttäminen työkiireiden keskellä ei ole estänyt tulostavoitteiden saavuttamista tai sovittujen kehitystehtävien läpiviemistä. Käytännön kokemus opettaa: jatkuva maksimi ei ainakaan ole optimi.

Maksiminopeus ja optimitulos

Optimin löytäminen päätösten tekemisessä tuhannen ja yhden työn keskellä on ollut myös esimiestyössä ja johtamisessa oppimisen paikka.

Maksiminopeus ei välttämättä tuota optimitulosta, eikä vauhti ainakaan korjaa virheitä, joita salamaratkaisut jälkisäätämisineen aiheuttavat.

Joskus aika on itse asiassa antanut kiireellisille asioille oikeat mittasuhteet ja toimivan prioriteettijärjestyksen. Isompien linjausten tai merkittävämpien päätösten kohdalla esimerkiksi yön yli nukkumista en ole koskaan katunut.

En tosin usko siihenkään, että asioiden pitkä hilloamisaika jalostaisi määräänsä enempää itse asiaa. Mutta ripeys yhdistettynä malttiin ja päätösten luokittelu seurausten vaikuttavuuden mukaan ovat olleet minulle optimiyhdistelmä.

Työmäärä-ähky ja vauhtisokeus

Työvuosien myötä tärkeät risteykset ja pysähdyksen paikat on oppinut tunnistamaan siinä missä nekin kohdat, joissa on hyvä painaa kaasua hiljentämisen sijaan. Omakohtaisesti ajattelen, että hallittu maksimi on optimi.

Mutta kyllähän tämä esimiestyö ja johtaminen toimintaympäristön muutoksissa, liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden paineissa sekä henkilöstön työssä suoriutumisen ja hyvinvoinnin mahdollistamisen tukitehtävissä ovat sen verran moniulotteinen ja muuttuva yhtälö, että työmäärä-ähky ja vauhtisokeus vaanii tekijäänsä jokaisen työviikon aikana.

Ammatillisen itsevarmuuden paita on osattava napittaa lempeän jämäkästi kiinni, ettei riittämättömyyden tunne ui liiveihin ja ala nakertaa nuppia.

Kiitollinen olen paitsi opettavaisille työvuosille myös kaikille viisaille ihmiselle ympärilläni siitä, että myös he muistuttavat minua muistettavasta: ”Maksimi ei ole aina optimi.”

0 vastaukset

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Voit vapaasti osallistua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *