Kerronpa nyt sinulle minulle hyvin läheisen ihmisen tarinan. Sain häneltä luvan sen kertomiseen. Tämä on tarina siitä, miten kolmiloikka uudelle työuralle voi onnistua vielä viisikymppisenäkin.

Olipa kerran nainen, joka tiesi jo varhain, mikä hänestä tulee isona. Hän halusi toimittajaksi. Nuorena tyttönä hän pääsi kesätoimittajaksi paikallislehteen. Työ oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Pian nuori nainen huomasikin opiskelevansa toimittajaksi Tampereen isossa yliopistossa. Toimittajaidentiteetti istui häneen kuin työrukkanen käteen.

Nainen valmistui ja työskenteli toimittajana lähes 30 vuotta. Hän kirjoitti ja kirjoitti. Haastatteli ja valokuvasi. Aikakauslehtien sivuille ilmestyi juttu toisensa perään. Lopulta hän päätyi yhden lehden päätoimittajaksi.

Naisella oli kuitenkin unelma. Hän halusi jäädä vapaaksi toimittajaksi. Hän asui maalla punaisessa torpassa, jonka vintille hän perusti tekstitehtaan. Vuosia ja vuosia hän elätti itsensä freelancerina. Julkaisipa jopa esikoisteoksensa.

Mutta kuten saduissakin, myös tosielämässä tulee aina eteen käännekohtia.

Eräänä elämän synkkänä päivänä naisen paratiisiin luikerteli käärme, jonka nimi oli printtimedian murros. Aikakauslehtiä lakkautettiin, avustajilta tilattiin yhä vähemmän juttuja. Freelancerilta rupesi loppumaan leipä.

Elämällä oli kuitenkin Plan B. Nainen oli tehnyt vinon pinon juttuja arjen psykologiaan ja mielentaitoihin liittyvistä aiheista. Häntä kiinnosti tietää, miten mieli toimii. Ja miten siihen voi itse vaikuttaa.

Yhtenä kuulaana syyspäivänä nainen istui Helsingin punavuorelaisen kivitalon viidennessä kerroksessa. Hän oli lähtenyt elämänsä seikkailulle. Hänestä piti tulla ratkaisukeskeinen valmentaja, life coach.

Opinnot sujuivat leikiten, innostus oli läsnä. Palaset loksahtelivat paikoilleen.

Nainen koutsasi. Mitä enemmän hän tapasi asiakkaita, sitä enemmän hän rakastui uuteen työhönsä. Hän tuki ihmisiä muutostilanteissa. Ja vakuuttui yhä enemmän siitä, että ihmismieli on maailman vahvin muutostyökalu.

Jotakin silti vielä puuttui. Nainen halusi opiskella lisää. Hän kuuli tutkinnosta nimeltä työvalmennuksen erikoisammattitutkinto. Nainen tiesi: Sinne!

Naiselle kerrottiin, että opintoihin liittyy työssäoppimista. Hän otti puhelimen käteen ja soitti. Luurin toisessa päässä innostava naisääni antoi vihreää valoa. Kohta nainen aloittikin työharjoittelun uravalmentajana.

Tänä päivänä kertomuksemme nainen työskentelee unelmatyössään tuossa samaisessa yrityksessä, omana itsenään, vanhan naamionsa jättäneenä.

Aidoilla tarinoilla lienee aina myös joku opetus. Eli mitä tästä opimme? Vastaus kuuluu: Muutos on aina myös suurenmoinen uusi mahdollisuus. Jos on tahtoa, löytyvät myös keinot.

Sen pituinen se.

P.S. Fiksuna saatoitkin jo arvata, kenen tarinan juuri kuulit.