Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa meille työkykyjohtamisen ja työhyvinvointipalvelujen muotoilijoille.

Talven taittuminen kevääksi on havahduttanut monet työpaikat pohtimaan työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tärkeyttä, mutta myös liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden edellytyksiä. Pysähtyminen tilinpäätöksen äärelle on tuottanut ideointia henkilöstösuunnitteluun ja uusien kehityshankkeiden innovointiin, joissa olemme saaneet olla mukana aktiivisina toimijoina.

Olemme käyneet päivittäin yrityspäättäjien kanssa dialogia siitä, millaisten palvelujen keinoin olisi mahdollista löytää esimerkiksi ratkaisuja sairauspoissaolojen vähentämiseen, ei-toivottuun henkilöstön vaihtuvuuteen, työilmapiirin haasteisiin tai työntekijöiden resilienssin vahvistumiseen.

On ollut innostavaa ja antoisaa olla tukemassa strategisesti ajattelevien yritysten arkea. Erityisen ilahduttavaa on ollut kuulla, että tekemäämme työhön on oltu enemmän kuin tyytyväisiä ja että meihin on voitu kumppanina luottaa.

Kipupisteet ja hyvän huomaaminen

Asiakkaamme arvostavat sitä, että teemme jokaisessa tilanteessa kaiken voitavamme, pyrimme sitoutuneesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja löydämme heidän kanssaan myönteisen muutoksen mahdollistavia ratkaisuja. Nämä arvot ovat tärkeitä myös meille heidän toiminnassaan.

Kuluneen koronavuoden aikana emme mekään ole voineet mitään yritysten toimintaympäristön muutoksille. Tuottamillamme palveluilla olemme kuitenkin voineet vaikuttaa siihen, miten työyhteisöt, johto, esimiehet ja työntekijät pystyvät toimimaan ratkaisukeskeisesti, kaikista haasteista huolimatta.

Olemme selvittäneet yhteistyössä ahkerasti työyhteisöjen ilmapiirin solmuja, löytäneet muutosta vaativia kipupisteitä ja kehittämiskohtia sekä hioneet tapoja laittaa perusasioita uudelleen kuntoon.

Muutoskohteiden työstämisen rinnalla olemme myös oivalluttaneet työyhteisöjä huomaamaan jo heillä olemassa olevat sisäiset voimavarat ja vahvuudet, toimivat onnistumisen tukirakenteet sekä uudelleen muistettavat toimivan työpaikan pelisäännöt.

Aina ratkaisu ei ole ollut oletetun ongelman korjaaminen, vaan yhteistyön aikana havaittuun juurisyyhyn yhdessä vaikuttaminen sekä hyvän huomaaminen.

Kasvun mahdollistaminen

Usein toteamme työntekijöiden, esimiesten ja johtajien kanssa toteuttamamme työyhteisösovittelun, työyhteisövalmennuksen, työnohjauksen tai coaching-palvelun aikana, että inhimillisen kanssakäymisen haasteet koettelevat kaikkia työpaikkoja. Pulmapaikat kuuluvat väistämättä muodossa tai toisessa työelämän arkeen.

Viisautta on ollut kuitenkin tarttua ulkopuolisen, puolueettoman ja uudesta vinkkelistä asiaa tarkastelevan asiantuntijan apuun viimeistään silloin, kun omat keinot on jo käytetty. Askel kohti parempaa huomista ei välttämättä ole kivuton silloinkaan.

Myönteinen muutos ei tapahdu hetkessä, mutta pienikin liike uuteen suuntaan mahdollistaa nykyhetken pysähtyneisyyttä paremman tilanteen.

Kiputilaan jämähtämisellä jatkaa vain kärsimistä, kun taas kiputilasta oppiminen mahdollistaa kasvun.

Kevät on parasta kasvun aikaa, ja oppimisen muutosmatka alkaa monelle meistä juuri tänä keväänä.

About the author : Suvi Pikkusaari

KUN ON TAHTOA, LÖYTYY MYÖS KEINOJA

Olen Suvi Pikkusaari, Katja Noponen Oy:n henkilöstöjohtaja. Vastaan työssäni työsuhteiden elinkaaren tehtävistä sekä esihenkilötyön tukemisesta. Osallistun mahdollisuuksien mukaan erilaisiin kehittämishankkeisiin ja säännöllisesti johtoryhmätyöskentelyyn.

Työyhteisössä innostaa erityisesti onnistumisiin tähtääminen, yhdessä toiminnan kehittäminen ja ammatillisesti parhaaseen pyrkiminen. Ambiverttinä ihmisenä löydän itseni monista yhteisistä keskusteluista, mutta myös työskentelemässä intensiivisesti itsekseni. Tiimipelaajana arvostan reiluutta, rehtiyttä ja vastuullisuutta.

Vapaa-ajalla nautin luonnossa liikkumisesta ja perheen tavallisesta arjesta.