Käsi sydänmielelle: milloin olet kokenut aidointa iloa elämässäsi? Silloinko, kun olet saanut itsellesi jotakin? Vaiko silloin, kun olet voinut jakaa asioita toisten kanssa?

Yltiöyksilöllisyyttä korostavalla linnunradalla moni lentää kovin yksinäisellä reitillä, kilpaa itsensä kanssa, välillä jopa itseään pakoon.

Tuloksena kiitotien laskeutumisvalot saattavat etääntyä etääntymistään, ja loputtoman tavoittelemisen kilpalento kiihtyy burnoutin partaalle.

Artisti Jukka Pojan sanoin: ”Haluu, haluu, haluu, muttei saa, mitä haluu. Sit ku saa, mitä haluu, ei haluu, mitä saa.”

Arki asettaa meille kaikille paineita elämän eri osa-alueille, ei pelkästään työelämään. Silti toisin kuin uskotellaan, paineet eivät koskaan tule ulkopuoleltamme. Ne tulevat aina sisältämme.

Muutosvalmentajan työssäni kohtaan paljon valmennettavieni kanssa riittämättömyyttä, alemmuudentuntoa, syyllisyyttä, häpeää, itsensä vähättelyä, vertailua ja kirjavan joukon rajoittavia uskomuksia.

Yksi yleisimmistä uskomuksista on se, että ei ole ansainnut parempaa, eikä varsinkaan parasta.

Sanotaan, että ihminen on itsensä pahin vihollinen (kummallinen uskomus sekin). Kun loittonee itsestä, vieraantuu myös toisista. Ja kuitenkin: nyt jos koskaan tarvis enemmän duoo ku sooloo.

Hyvä uutinen on se, että vaikka rajoittavat ajatukset ovat suurimpia esteitä, kukaan meistä ei ole yhtä kuin ajatuksemme. Eikä kukaan meistä ole yksin.

Kun muuttaa ajattelua, loppu seuraa perässä. Se vaatii rohkeutta avautua, olla lempeä. Ja jopa haavoittuvuutta suhteessa itseen.

Todellinen, pysyvä muutos tapahtuu aina ensin ajattelussa. Suostumalla mielenmuutokseen palautuu myös itseen. Ja sitä kautta myös muihin.

Keskustelin hiljattain erään valmentajakollegani kanssa läsnäolosta. Hän totesi kiinnostavasti, että tehtävämme on näyttää itsellemme itsemme.

Hän jatkoi toteamalla: ”En usko, että mikään muu saa ihmistä tuntemaan oloaan niin hyväksi kuin se, että on edes hetken lähellä itseään. Kukaan ei myöskään ole toiselle ihmiselle niin hyvä kuin hän, joka on lähellä itseään.”

Yksi elämän salaisuuksista lienee se, että on hyvä ensin oppia olemaan sinut itsen kanssa, jotta voi olla kaverina toisille.

Ja jotta kykenee olemaan aidosti läsnä toisille, tarvitsee nähdä heidät oman itsen kautta.

Mikäli on uskominen (ja miksei olisi?) vanhaan sanontaan ”miten kohtelet toisia, siten suhtaudut itseesi”, kannattaako sooloilla? Vai lennetäänkö yhdessä?

Helppo läsnäoloharjoitus

(Käyttökelpoinen toteutettavaksi laiturinnokasta aina lähikaupan kassajonoon, turvaväleillä 😊)

  1. Sulje hetkeksi silmäsi.
  2. Pysähdy mielessäsi.
  3. Ota kehosi mukaan. Laita oikea kämmenesi sydänmielesi päälle.
  4. Hengitä muutaman kerran syvään sisään. Ja puhalla ulos.
  5. Sano hiljaa itsellesi, kolme kertaa toistaen: Juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.
  6. Tunne tietoista kiitollisuutta hetkeä kohtaan.
  7. Yllätä itsesi, miten hyvä olo tästä tulee.
0 vastaukset

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?
Voit vapaasti osallistua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *