Saat työpaikalla kehuja hyvin hoidetusta tehtävästä. Mikä on ensimmäinen mieleesi juolahtava ajatus? Puhdasta tuuria?

Työhaastattelussa rekrytoija ylistää osaamistasi ja kokemustasi. Otatko kehut vastaan vai pelkäätkö ylimyyneesi osaamistasi ja valheellisesti lunastaneesi paikkasi haastattelussa? Tuleeko tunne, että sinun pitää skarpata, jottet jää valheesta kiinni?

Omien onnistumisten tai vahvuuksien sanoittaminen on harvalle helppoa. Valmennustyössä huomaa usein, että omaa osaamista tai menestystä sanoitetaan hyvin vaatimattomasti. ”No se nyt vain oli sellainen, ei sitä kannata ehkä mainita. Ettei tule sellaista kuvaa, että oikeasti osaisin jotakin.” Joskus kyse voi olla vaatimattomuudesta, mutta illuusion tai valheiden sijaan ajatukset voivat johtua myös huijarisyndroomasta.

Olenko huijari?

Huijarisyndroomalla tarkoitetaan ihmisen kokemusta siitä, että menestys ja onnistumiset ovat enemmänkin tuuria kuin talenttia. Huijarisyndrooma on ajatusvääristymä, jossa ihminen kokee, että muiden käsitys omasta osaamisesta perustuu valheelliseen kuvaan. Ihminen alkaa pelätä hetkeä, jolloin ympäristö huomaa totuuden.

Huijarisyndrooman omaava ajattelee, että hänen saavutuksensa ja menestyksensä ovat ”valheellisesti” ansaittu. Onnistumiset ovat enemmänkin tuurista kiinni kuin omasta osaamisesta tai kovasta työstä. Kunniaa onnistumisista on vaikeaa ottaa, sillä ne saavutettiin ”minusta huolimatta”. Huijarisyndroomasta kärsivä pyrkiikin omalla toiminnallaan ylläpitämään kuvittelemaansa illuusiota ja on tästä syystä usein yksi ahkerimmista työntekijöistä.

Huijarisyndrooman on sanottu iskevän noin 70 prosentille ihmisistä (Ekman, 2017). Toisilla se saattaa olla hetkellistä painimista ajatusten ja todellisuuden välillä, kun taas joillakin se voi olla päivittäistä suorittamista, ahdistusta ja pelkoa. Pahimmillaan se voi ajaa ihmisen uupumuksen partaalle.

Miten sinun kannattaa toimia?

1. Pysähdy

Kun uskoa omaan osaamiseen ei tahdo löytyä tai kun koet pelkoa paljastumisesta, on hyvä hetki pysähtyä. Omien ajatusten tunnistaminen on hyvä lähtökohta huijarisyndrooman taltuttamiselle. Epävarmuuden tunteet ovat normaaleja ja ne iskevät meistä jokaiseen.

On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että olisit onnistunut feikkaamaan osaamisesi koko työuran ajan jäämättä valheesta kiinni. Harva meistä on niin hyvä näyttelijä. On siis aika tunnustaa, että antamallasi panoksella on ollut vaikutusta onnistumisiin.

2. Kerää onnistumiset ja positiiviset palautteet yhteen

Kuten aiemmin todettiin, jokainen epäilee osaamistaan välillä. Tällöin on hyvä palauttaa mieleen saadut positiiviset palautteet. Kerää saamiasi palautteita yhteen, laadi vaikka oma positiivisten palautteiden ja onnistumisten kansio. Pidä se helposti saatavilla, jotta voit tarvittaessa palata tarkastelemaan palautteitasi.

3. Puhu

Omat kokemukset on hyvä jakaa vaikka luotettavan työkaverin kanssa. Saatat yllättyä, että myös työkaverilla on ajoittain samanlaisia tunteita. Varaudu kuitenkin siihen, että asia saattaa hieman huvittaa kaveria. Tietoisuus siitä, että et ole tällä planeetalla ainoa, joka painii samojen ajatusten kanssa, saattaa tuoda mukanaan suuren helpotuksen tunteen.

Muista siis jatkossa: onnistumiset ja menestykset eivät tule pelkällä tuurilla, vaan siihen tarvitaan myös talenttia. Taputa siis itseäsi olkapäälle tai paukuttele huoletta henkseleitä, sillä SINÄ itse sait kaiken aikaan.

Lähteet:

Tiina Ekman: Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä), Minerva Kustannus, 2017

Olen Sari Laaksonen ja toimin uravalmentajana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.

Työni arvopohjana toimivat vahvasti asiakaslähtöisyys, ratkaisukeskeisyys ja kunnioittava kohtaaminen.

”Ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän sillä hetkellä on jättää pysyvän positiivisen jäljen.”

 

Uravalmennukselle on monia lähtökohtia. Yhdellä terveys estää entisen työn tekemisen, toinen kohtaa irtisanomisen, kolmas kokee olevansa väärässä työpaikassa.

Tarinoita on monenlaisia: ”Koulut tuli käytyä, kaikki kaverit hakivat tietylle linjalle, niin minäkin. Sillä tiellä sitä sitten on tullut oltua, kunnes nyt en enää pysty sitä työtä tekemään. En ole koskaan oikein edes ajatellut, mitä haluan tehdä. Olen kuitenkin tykännyt aiemmasta työstäni.”

”Muutin poikaystävän perässä toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Katsoin samasta kaupungista kiinnostavimman oppilaitoksen ja hain sinne. Valmistuttuani työllistyin samalle alalle. Etenin urallani mukavasti, mutta koin eläväni muita varten. Valmistumisestani on yli 20 vuotta. Nyt pohdin ensisijaisesti, kuka olen ja toiseksi, mitä haluan tehdä.”

”Tämä on ollut unelma-ammattini lapsesta saakka. En halua tehdä mitään muuta. En voi käsittää, miksi minut irtisanottiin.”

Joka toinen vaihtaa alaa

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 61 prosenttia työntekijöistä on vaihtanut alaa elämänsä aikana. Vuonna 1984 sama luku oli myös noin 60 prosenttia. Edelleen Tilastokeskuksen mukaan vuosien 1990–2018 välillä aikuiskoulutukseen on osallistunut 47–54 prosenttia kaikista 18–64-vuotiaista.

Jos vedämme aiheesta karkean johtopäätöksen, vähintään joka toinen vaihtaa alaa ja/tai opiskelee aikuisena uutta alaa. On siis aivan yhtä normaalia vaihtaa alaa kuin olla vaihtamatta. Yllättikö tämä sinut?

Palaan ajatuksissani menneisyyteen, lukioaikaan. Osa kavereistani tuntui tietävän heti, mitä he haluavat tehdä loppuelämänsä. Itse olin ns. ihan kujalla. Oli tosi pelottavaa ajatella, että alle 20-vuotiaana tehdyt valintani määrittelisivät loppuelämääni.

Kukaan ei kertonut minulle, ettei minun tarvinnutkaan vielä tietää, mikä tai kuka minusta tulee. Voi kun joku olisi sanonut minulle tuolloin, että elämä on matka, ja matka on tärkeämpi kuin määränpää. Mutta eipä sanonut.

Ihan hyvin minulle on silti käynyt, takanani on yksi isompi uramuutos minullakin. Koska olen ollut mukana hyvin monen ihmisen uramuutoksissa, tiedostan nyt yhä selvemmin, että elämä ja varsinkin työelämä on matka. Ja jos joku ei enää nauti matkasta, voi olla aika katsella uutta. Päätös uuteen hakeutumisesta vaatii toki rohkeutta ja tietysti asiaa kannattaa pohtia tarkasti, yksin ja yhdessä jonkun kanssa.

Monta syytä työnhakuun

Milloin on sitten oikea aika hakea töitä? Päätös työnhausta on kenties tullut ulkopuoleltasi pakotetusti yt-neuvotteluiden ja irtisanomisilmoituksen myötä. Tai ehkä sinulla on sisäinen palo tehdä työksesi jotain muuta.

Kenties koet, että olet antanut työnantajallesi kaiken, mitä sinulla on annettavaa. Tai olet käynyt vaan ns. töissä ja päässyt toteuttamaan itseäsi esimerkiksi harrastuksissa, mutta nyt haluaisit enemmän merkitystä myös työhösi.

Elämässä on paljon asioita, joihin voi itse vaikuttaa, mutta myös runsaasti asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Käsitykseni mukaan ihmisen ajatusmaailmaa määrittelee vahvasti se, miten hyvin hän pystyy hyväksymään asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä. Miksi emme siis tekisi siitä niin hyvää kuin mahdollista, niissä rajoissa, joissa itse pystymme asioihin vaikuttamaan?

Pyydä apua ammattilaiselta

Tilanteessa, jossa pohdit aiemmin mainittuja asioita, on hyvä pyytää apua. Usein tulee juteltua kavereiden tai puolison kanssa, mutta ehkäpä he ovat liian lähellä sinua eivätkä kenties näe asiaa kuten sinä.

Voisiko keskustelukaverinasi ollakin joku ulkopuolinen? Sinun ei tarvitse olla yksin, vaan yksikin hyvä keskustelu ulkopuolisen kanssa saattaa avata ajatussolmuja ja selventää tilannetta.

Apua on saatavilla. Vaikka vastaukset ovat sinulla itselläsi, uravalmennuksen ammattilainen voi auttaa sinua löytämään nuo vastaukset.

Jos kaipaat tukea uuden urasuunnan löytämiseen, meiltä avun saaminen on tehty helpoksi. Yli kuusikymmentä uravalmentajaa ympäri Suomen ovat valmiina auttamaan sinua. Löytyisikö täältä sinullekin sopiva valmennuskokonaisuus? Tutustuthan verkkokauppaamme: www.katjanoponen.com/verkkokauppa/

Mitä ikinä päätätkään tehdä, toivon sinulle rohkeutta ja toivonkipinöitä tulevaisuuteen, työtilanteesta huolimatta. Sinulla on vain yksi elämä.

PS. Viime vuoden valmennusasiakkaistamme 91 % suosittelee palveluamme.

Olen Noora Kekki, asiakkuuspäällikkö ja uravalmentaja. Toimin tällä hetkellä myös valtakunnallisen myyntipäällikön opintovapaan sijaisena.

Olen idearikas ja toimelias kehittäjäsielu ja uskon positiivisuuden voimaan. Uskon myös, että jokaisella on sisällään voimaa ja kykyjä, joista hän ei ole tietoinen. Luotettavassa ja positiivisen kannustavassa ilmapiirissä nämä ominaisuudet on mahdollista löytää ja valjastaa käyttöön.

”Kukaan ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin on yrittänyt.” – Publilius Syrus

Valtaosa vuorovaikutuksestamme on sanatonta viestintää. Ilmaisemme itseämme muun muassa kasvojen ilmeillä, eleillä, kosketuksella ja jopa pukeutumisella.

Kosketus on luonteva ja tehokas tapa osoittaa myötätuntoa murheiselle ystävälle. Esimerkiksi halaus tuottaa kehossamme oksitosiinia, joka vähentää jännityksen ja ahdistuneisuuden tunnetta. Se myös tunnetusti helpottaa stressiä.

Turvaväleistä huolehtiminen on poistanut meiltä kosketuksen yhtenä vuorovaikutuksen keinona. Olemme joutuneet ilmaisemaan läheisyyttä yhä enemmän sanoilla ja ilmeillä.

Ilmeet ja eleet toimivat sanojemme vahvistimina. Hymy kertoo kokemastamme ilosta ja tyytyväisyydestä. Vinoutunut hymy taas ilmoittaa, milloin sanamme ovat nokkelia sutkautuksia, ystävällistä naljailua tai sarkasmia.

Sarkasmi, joka tunnetusti on taitolaji, voidaan ilman ilmeitä lukea ilkeilyksi. Hymy ja eleet pehmittävät viestiä ja tekevät siitä toiselle helpommin ymmärrettävän. Positiiviset tunteet ovatkin usein luettavissa ihmisen kasvoilta juuri suun alueelta.

Uravalmentajan työssäni seuraan tarkasti asiakkaiden ilmeitä. Jännitys, epävarmuus ja pelko näkyvät ihmisen kasvoilla, vaikka ne pyritäänkin sanallisesti piilottamaan. Yksittäiset ja pienet liikkeet, kuten leukaperien kiristyminen tai suupielen nykiminen, kertovat jännittyneestä tunnetilasta.

Kohtaamista uusin keinoin

Syksyllä tulleen maskisuosituksen myötä olemme joutuneet pohtimaan vuorovaikutusta täysin uudella tavalla. Miten tulemme parhaiten ymmärretyksi, kun kaksi viestinnän tapaa on poissa käytöstämme?
Tilanne on meille uusi ja outo. Vuorovaikutus on eräänlaisessa poikkeustilassa.

Tuttujen ihmisten kanssa vuorovaikutustilanteet ovat usein sujuvampia maskeista huolimatta. Tunnemme heidän tapansa olla vuorovaikutuksessa. Tunnemme heidän persoonansa ja osaamme lukea heitä paremmin maskeista huolimatta.

Uusia ihmisiä kohdatessamme meidän tulee saada käsitys heidän persoonastaan ja vuorovaikutustavastaan ilman kasvojen ilmeitä. Tämä osoittautuu usein yllättävän vaikeaksi.

Maskit ovat asettaneet uudenlaisen haasteen myös omaan viestintääni. Vaikka osa tapaamisista on siirtynyt verkkoon, niitä toteutetaan kuitenkin myös kasvotusten. Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen, aidon kohtaamisen toteuttaminen ja läsnäolon osoittaminen tulee onnistua nyt vaihtoehtoisin keinoin.

Mikä siis neuvoksi? Vuorovaikutuksen uudenlaiset haasteet ovat saaneet ainakin minut kiinnittämään entistä tarkemmin huomiotani siihen, miten ilmaisen itseäni. Vanha viisaus ”silmät ovat sielumme peili” on nyt totuudenmukaisempi kuin koskaan. Vaikka hymy ei ole kasvoiltamme luettavissa yhtä helposti kuin ennen, sen vaikutus näkyy silmissä. Nyt jos koskaan ilmeily maskin suojissa on suositeltavaa.

Katsekontakti on tapa osoittaa toisillemme, että minä näen sinut. Katsekontaktiin huomion kiinnittämien ei tarkoita kuitenkaan intensiivistä toljottamista.

Meillä jokaisella on oma sietokykymme silmiin katsomisessa. Liian intensiivinen tuijottaminen saattaa tuntua ahdistavalta. Toisille katsekontaktin ottaminen on luonnollisempaa kuin toisille, ja persoonallisuuksien välisiä eroja tulee kunnioittaa.

”Ymmärsinkö oikein, että…?”

Olemme tottuneet keskusteluissa täydentämään vastaanotettua sanomaa kasvoilta luettavilla viesteillä. Nyt opettelemme uudenlaista vuorovaikutuksen tapaa.

Omassa työssäni yhtenä läsnäolon osoittamisen keinona koen tärkeäksi varmistaa, että olen ymmärtänyt puhujan viestin varmasti oikein. Kysyn asiakkaalta tietoisesti, että ”tarkoititko että…?” Tai vastaavasti ”ymmärsinkö oikein, että…?”

Varmistamalla puhujan tarkoituksen ilmaisemme itse olevamme kiinnostuneita hänestä. Ja osoitamme kuulevamme sen, mitä meille kerrotaan.

Kiinnittämällä entistä enemmän huomioita käyttämiimme äänensävyihin ja sanavalintoihin varmistamme, että sanoittamamme viesti ymmärretään oikein.

Maskin käyttö on itsessään myös viestintää. Käyttämällä maskia kerromme muille, että haluamme suojella ympärillämme olevia ihmisiä. Viestimme, että terveys on tärkeä asia.

Katukuvassa on yleistynyt myös kankaiset maskit, joilla pystymme tuomaan omaa persoonaamme esille, samalla tavalla kuin esimerkiksi pukeutumisella.

Oli käytössä sitten persoonallinen tai kertakäyttöinen maski, viesti on sama: ”Minä välitän.”

Olen Sari Laaksonen ja toimin uravalmentajana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.

Työni arvopohjana toimivat vahvasti asiakaslähtöisyys, ratkaisukeskeisyys ja kunnioittava kohtaaminen.

”Ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän sillä hetkellä on jättää pysyvän positiivisen jäljen.”

Taitava kollegani Minna Leskinen bloggasi hiljattain myynnin ja työnhaun yhtäläisyyksistä. Siitä inspiroituneena ajattelin kirjoittaa muutaman sanan itse myyntityöstä.

Myyntityö on jostain syystä maineelta aliarvostettua, vaikka se on yritysten tärkeintä työtä. Ilman myyntiä ei ole liikevaihtoa, ja ilman liikevaihtoa ei ole yritystä.

Myynti on työnä mielenkiintoista, vaihtelevaa ja tavoitteellista. Mutta ennen kaikkea se on aktiivista kuuntelua, oikeiden kysymysten esittämistä, toisen ihmisen asemaan asettumista ja ratkaisujen esittämistä saadun tiedon pohjalta.

Myyjällä tulee olla tietenkin myytävän tuotteen tai palvelun tietämys. Hänen täytyy myös pitää ihmisistä, sillä muuten työssä ei voi kauhean hyvin onnistua. Tosin ne onnistumiset ovatkin sitten tässä työssä sitä kaikkein parasta. Se fiilis, kun kauppa kotiutuu, on mahtava. Siihen osaa samaistua vain toinen myyjä.

Yritysmyynnissä (B-to-B) pääsee tutustumaan useisiin organisaatioihin, niiden prosesseihin ja tietysti niiden takana vaikuttaviin ihmisiin. Siksi ehkä termi B-to-B eli business-to-business kuvaa asiaa hieman huonosti. Asiathan hoidetaan aina kuitenkin ihmiseltä ihmiselle.

Ne oikeat kysymykset

Ammattitaitoinen myyjä osaa kysyä asiakkaalta juuri oikeat kysymykset. Siten hän löytää asiakkaan haasteet. Parhaimmillaan myytävä tuote tai palvelu auttaakin asiakasta juuri tuossa havaitussa haasteessa.

Myyntityössä on tultu kauas tuputtamisesta, pätevä myyjä ymmärtää, jos asiakkaalla ei ole tuotteelle tai palvelulle tarvetta juuri tällä hetkellä ja kunnioittaa EI-vastausta.

Kohteliaalla käytöksellä myyjä tekee positiivisen vaikutuksen, eihän sitä koskaan tiedä, milloin asiakkaan tarve muuttuu. Silloin hän saattaa kääntyä myyjän puoleen, ja kaupat syntyvät kuin itsestään. Hyvä myyjä myös kysyy, voiko hän olla uudelleen yhteydessä myöhemmin. Hän ei jätä kauppoja asiakkaan vastuulle.

Itse olen toiminut palvelualan yritysmyynnissä suoraan tai välillisesti melkein kaksikymmentä vuotta. Tosin jo ennen tätä myynti kuului osana opiskeluaikani työhön tarjoilijana. Ehkä siksi en itse osaa pitää asiaa mitenkään erikoisena, vaan hyvin luonnollisena osana asiakaspalvelua.

Se tärkeä arvostus

Lokakuun alussa 2020 tätä kirjoittaessani TE-palveluissa oli Suomen tasolla avoinna yli 1300 ammattiryhmän ”myyjä, kauppiaat ym.” työpaikkaa. Lisäämällä hakuun “palvelu- ja myyntityöntekijät” avoimia paikkoja oli melkein 2500. Ainoastaan hoiva-alalla avoimia paikkoja oli enemmän.

Tämä kielii siitä, että yritysten tilauskirjat tulee saada jälleen näyttämään paremmilta mahdollisen koronan aiheuttaman loven takia. Tämä varmistaa lisää tuloja yritykselle, joka pystyy sitä kautta tarjoamaan töitä työntekijöille.

Kuten jo aiemmin totesin: ilman liikevaihtoa eli tehtyä kauppaa ei ole myöskään yritystä.

Onkin aika nostaa alan arvostusta ja kunnioittaa myyjiä, he ovat hyvin olennainen osa yrityksen liiketoimintaa.

Se myyjien päivä

Myynti on myös yleensä siistiä sisätyötä. Ennen koronaa yritysmyyjät kävivät yrityksissä asiakastapaamisissa, mutta näiden meistä riippumattomien toimintaympäristön muutosten vuoksi työ on siirtynyt lähes kokonaan etäyhteyksin hoidettavaksi. Tämän lisäksi tekniset ratkaisut ja jopa tekoäly ovat tulleet jäädäkseen myyntityön tueksi.

Vuosikalenteri on täynnä erilaisia teemapäiviä. Ehdotankin, että tämä päivä 29.10. on jatkossa myyjien päivä. Jos ei nyt ihan lippua nosteta salkoon, ehkäpä smoothien tai pullakahvien tarjoaminen myyjälle voisi olla paikallaan.

Tsemppiä ja voimia jokaiselle tähän poikkeusaikaan, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Etenkin jokaiselle myyntityötä tekevälle haluan sanoa: ”Olet tärkeä ja teet tärkeää työtä!”

Olen Noora Kekki, asiakkuuspäällikkö ja uravalmentaja. Toimin tällä hetkellä myös valtakunnallisen myyntipäällikön opintovapaan sijaisena.

Olen idearikas ja toimelias kehittäjäsielu ja uskon positiivisuuden voimaan. Uskon myös, että jokaisella on sisällään voimaa ja kykyjä, joista hän ei ole tietoinen. Luotettavassa ja positiivisen kannustavassa ilmapiirissä nämä ominaisuudet on mahdollista löytää ja valjastaa käyttöön.

”Kukaan ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin on yrittänyt.” – Publilius Syrus

Koronan ensimmäinen aalto meni, ja toinen on jo täällä. Asiantuntijoiden mukaan poikkeustilanne saattaa vaikuttaa lamaannuttavasti osaan ihmisistä, jotka siirtyvät ns. selviytymismoodiin.

Muutos heiluttaa myös yhteistyön perusteita, joiden ylläpitämiseen kannattaa juuri nyt panostaa.

Mediaotsikoihin on noussut valitettavan paljon työntekijöiden lomautuksia ja irtisanomisia. Näihin haetaan tukitoimia kaikista mahdollisista tahoista. Ja näin pitääkin tehdä. Tarvitsemme paljon toimia yt-neuvottelujen alle jääneiden työntekijöiden auttamiseksi takaisin työelämään.

Mutta mitä voimme tehdä niiden työntekijöiden hyväksi, jotka saavat jäädä työhönsä tavoitteenaan pitää yritys elinkelpoisena vaikeissa poikkeusolosuhteissa?

Usein työmäärät pysyvät samana, vaikka tekijöitä on vähemmän. Joudutaan venymään, yritetään parasta, mutta jaksetaanko? Miten käy henkilösuhteiden työarjessa?

Olet monen silmissä voittaja saatuasi pitää työpaikkasi, mutta miten on jaksamisesi laita? Tai miten hyvinvointi työpaikalla? Vaatimukset ovat kovat, vastaat niihin mittavalla työpanoksella. Silti tuloksena voi olla ahdistunut tunnelma työyhteisössä.

Myös mahdollinen seuraava yt-kierros kalvaa monen mieltä. Irtisanomiset ja organisaatiouudistukset ovat kriisi koko työyhteisölle. Onko hyvä jatkaa tässä työssä vai ehkä jossakin muussa?

Saumattoman vahva työyhteisö

Työelämän tutkimuksessa on 2000-luvulla suunnattu huomiota epäkohtien lisäksi myös siihen, mikä tekee työstä mielekkään myös silloin, kun ulkoinen toimintaympäristö ja työt ovat muutoksessa.

Työn voimavaroihin panostaminen on erityisen hyödyllistä muutostilanteissa. Ja silloin, kun työ on erityisen kuormittavaa. Muutoksen tuomat uudet tilanteen on kyettävä kääntämään positiiviseksi energiaksi.

On nähtävä ja otettava käyttöön muutoksen mahdollisuudet. Myllerryksen keskellä voi yksin olla vaikea erottaa mahdollisuuksia. Silloin kannattaa ottaa avuksi muutosturvan ammattilaiset.

Työyhteisövalmennuksen asiantuntijat voivat tuoda merkittävästi lisäapua työyhteisön jäljellä olevien resurssien vahvistamiseksi. Tehokkuuden parantaminen aukeaa asiantuntijoiden avulla työpaikan olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen.

Miten voimme toimia yhdessä voimamme yhdistäen? Miten ymmärrämme ja tuemme toisiamme? Millainen on tulevaisuus meidän hienossa työpaikassamme? Miten hyödynnämme vahvan osaamisen ja työyhteisömme saumattoman tuen toinen toisillemme?

”Marco Polo kuvailee sillan kivi kiveltä. – Mutta mikä kivi kannattaa siltaa? kysyy Kublai-kaani. –Siltaa ei kannata tämä tai tuo kivi, Marco vastaa, – vaan kaaren linja, jonka ne muodostavat. Kublai-kaani on hiljaa ja miettii. Sitten hän lisää: – Miksi puhut minulle kivistä? Minua kiinnostaa vain kaari. Polo vastaa: – Ilman kiviä ei ole kaarta.” (Italo Calvino, Näkymättömät kaupungit, Tammi, 1976).

Kädenojennus työyhteisövalmennusten kautta

Muutosten jälkeen jatkavassa organisaatiossa työ ei suju automaattisesti ja itseohjautuvasti, vaan se vaatii johtajuutta, asioiden seuraamista, arviointia ja tukitoimia. Muutoksen vakiintuminen vaatii myös henkilöstöltä aikaa ja vaivannäköä.

Tilanne on hyväksyttävä, mahdolliset uudet toimintatavat otettava käyttöön ja työtä tehtävä uudessa tilanteessa.

Työntekijällä itsellään on myös vastuu huolehtia omasta työkyvystään ja hyvinvoinnistaan. Työnantajan on mahdollistettava tämä vastuunotto.

Näiden toteuttaminen ei ole muuttuneissa oloissa itsestäänselvyys. Kun tilanne vähitellen normalisoituu, on tarpeellista nostaa kissat pöydälle ja katsahtaa, ovatko (työ)hyvinvoinnin tunnusmerkit läsnä.

Mitä pikemmin lähdemme toimenpiteiden tielle, sitä paremmin selviämme koronaviruspandemian aiheuttamista sivuilmiöistä.

Tässä auttavat tarjoamamme Työyhteisövalmennus ja Työyhteisösovittelu, joiden kautta pyrimme luomaan tilaa ja aikaa avoimelle vuorovaikutukselle.

On aika arvon ja aseman palauttamiselle, anteeksiannolle, toisten kunnioittamiselle, sopimiselle ja asioiden korjaamiselle. On aika puhua ja kuunnella!

Olen Jari Satokangas, Työyhteisösovittelun palvelupäällikkö ja uravalmentaja.

Ihmisyyden perusarvoja ovat vapaus, demokratia, yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisvastuu. Inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus liittyvät hyvään yrityskulttuuriin. Ne liittyvät myös vastuulliseen toimintatapaan, luottamukseen ja tasapuolisuuteen.

Vain sydämestämme yhdessä toinen toistamme tukien voimme saavuttaa jotain arvokasta.

Mikä minusta tulee isona? Kysymys tulee ensimmäistä kertaan meille vastaan jo varhain lapsena.

Koululaisena täytetään ystäväkirjoja ja slämäreitä. Viimeistään yläasteella opon luona kysymystä pohditaan kunnolla. Ja aletaan tehdä konkreettisia siirtoja ammatinvalinnan suhteen.

Jo noista hetkistä lähtee oman ammatti-identiteetin muodostuminen. Mikä minä olen? Mikä minusta tulee? Mihin ryhmään kuulun ja mitkä arvot omaksun?

Maailma kuitenkin muuttuu. Ja me siinä mukana. 40-vuotiaana ollaan jo kaukana yläasteen hetkestä, jolloin tehtiin valintoja työelämän suhteen ja suunniteltiin tulevaa.

Olen itse alanvaihtaja, mutta siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut tehdä valinnan itse. Olen puntaroinut arvojani. Ja saanut mennä semmoista työnkuvaa kohti, joka kohtaa paremmin nykyisen, 40-vuotiaan minäkuvani, identiteettini ja arvoni.

Tällöin myös uuden ammatti-identiteetin rakentaminen on ollut helpompaa. Se on ollut omissa käsissäni. Olen saanut itse toimia käsikirjoittajana.

Hyppäämistä tuntemattomaan

Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Monilla vastaan tulee kriisi, sairaus tai muu syy, joka pakottaa kertaheitolla luopumaan kaikesta vanhasta, opitusta ja omaksutusta, turvallisesta, oman näköisestä työstä. Koko ammatti-identiteetti pyyhitään pois.

Muutokseen hyppääminen ei ole koskaan helppoa, tapahtuipa se sitten omasta aloitteesta tai olosuhteiden pakottamana. Se on uusi ja tuntematon maailma, mukavuusalueen ulkopuolelle hyppäämistä, epävarmuutta taloudesta ja muusta pärjäämisestä.

Oli syy ammatinvaihtoon mikä tahansa, työelämän muuttuminen tai päättyminen on ihmiselämän suuri muutos. Joillekin päätös saapuu hiljalleen, toisille äkkirysäyksenä.

Ammatillisen tarinan päättäminen tai muuttaminen on iso henkinen työ. Se on myös taitolaji: miten kaiken osaisikin luoda vahvistamaan koko loppuelämää. Ja siten, että se tukisi koko elämäntarinaa.

Muutos haastaa pysähtymään

Muutos tai kriisi tarjoaa meille mahdollisuuden pysähtyä. Pysähdyksen voiman voi valjastaa omaksi hyödykseen.

Kuka minä olen? Mihin olen menossa ja mihin haluan mennä? Missä näen itseni tulevaisuudessa? Onko kaikki aikaisempi menetetty vai voinko kantaa sen mukanani ja pitää sitä vahvuutena? Onko kriisi keino oppia itsestä uutta ja päästä kohti selkeämpää minäkuvaa?

Ammatillinen itsetuntemus kumpuaa muun muassa historiamme tiedostamisesta ja meille tärkeiden asioiden tunnistamisesta. Tieto auttaa meitä rakentamaan identiteettiämme tietoisesti toivomaamme suuntaan.

Olennaista on myös löytää kysymyksiä, jotka vievät meitä eteenpäin. Etsivä mieli löytää vastauksia, ja vierivä kivi ei sammaloidu. Millaisen tarinan sinä haluat itsestäsi kirjoittaa?

Olen Sanna Suorsa ja toimin uravalmentajana Päijät-Hämeen alueella.

Pyrin työssäni luomaan uskoa siihen, että meillä on valta määritellä kokemuksiamme itsellemme rakentavalla tavalla ja lisätä luottamusta siihen, että myös haasteiden ja epäonnistumisien kautta voi rakentua vahva ammatillinen tarina.

“Haluan tarjota asiakkailleni rohkaisevaa vuorovaikutusta ja herätellä heitä maalaamaan oman elämänsä tienviitat.”

Olen viime kuukausina tavannut monella tavalla viisaita ihmisiä. Se on tuntunut mukavalle. Siitä sen viisauden yleensä tunnistaakin – se tekee itselle ja toiselle hyvää.

Me usein arvotamme toisiamme älykkyyden perusteella ja toisinaan unohdamme, miten moniulotteisesta asiasta onkaan kyse. Kaikkia kykyjä tarvitaan, avaruudellisesta hahmotuskyvystä eettisten kysymysten ratkaisutaitoon.

Jotkut onnekkaat tietävät jo lapsena, mikä heistä tulee isona. Lapsuuden autenttisia haaveita toki voi kurkistella vielä vähän varttuneempanakin.

Valmennus avaa kätköissä olevaa

Uravalmennuksessa autamme asiakkaitamme löytämään uudelleen heidän omat piilossa olevat kykynsä ja voimavaransa. Avaamme useaan otteeseen kunkin yksilöllistä osaamisen tarinaa.

Kuinka helppoa onkaan unohtaa, etenkin kipeänä ja mahdollisesti itselle soveltumattomassa tehtävässä, omat taidot ja vahvuudet. Lisäksi läjä uskomuksia estää meitä tavoittamasta jotakin itselle kenties tosi tärkeää.

Mistä minä olinkaan kiinnostunut ennen kuin elämä toi mukanaan kasakaupalla epävarmuustekijöitä? Mistä voisin olla kiinnostunut, kun mahdollisuus annetaan?

Kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan faktoja ja tarinallisuutta. Ihka oleelliset vastaukset ihminen kuitenkin saa itseltään. Jokainen voi onnistua omista lähtökohdistaan käsin. Jatketaan matkaa siitä kohtaa, missä nyt olemme – tunnistamalla, tunnustamalla ja tukemalla.

Tiedät kyllä, kun tiedät

Tunnistaminen on valmennettavan ja valmentajan yhteistyötä. Sisäisten motivaatiotekijöiden esiinnousua edesauttaa turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Niiden rinnalle tarvitsemme tiettyä vapaaehtoisuutta sekä päämäärien että toimintatapojen suhteen – työhyvinvoinnin kannalta työn tuunaaminen, riittävä omannäköisyys on oleellista.

Pohdittaessa uusia työmahdollisuuksia, esimerkiksi, on hyvä miettiä työnantajan edustamaa päämäärää. Kyvykkyyden kokemusta taas tarvitaan, koska oppimisen ja kehittymisen mahdollisuus tuottaa tunteen siitä, että saamme asioita aikaiseksi.

Kun mietitään ihmiselle kestävää polkua, sisäisen motivaation tekijöitä ei voida ohittaa. Niiden tunnistamisessa tarvitaan viisautta.

Ihmisen isona tehtävänä on tunnustaa itselleen, missä minä olen hyvä. Se vaatii yllättävän paljon rohkeutta ja rohkaisua. Viisaissa käsissä rohkeus kasvaa, arvokkuuden tunne lisääntyy ja joku uusi ratkaisu alkaa itää.

”Tiedät kyllä, kun tiedät” on hyvä kannustuslause. Usein menee turhan kauan, ennen kuin oma lahjakkuuden muoto tulee näkyväksi ja sitä pääsee käyttämään itselleen sopivalla tavalla.

Valmentaja tukee tunnistamisen ja tunnustamisen matkaa. Pelkän analyyttisen älyn varassa toimiminen voi jättää olon kahteen suuntaan vähän ontoksi. Vasta kun älykkyys saatetaan palvelemaan meissä jokaisessa olevaa viisautta, saadaan kestäviä tuloksia.

Viisaus kun on meissä itsessämme.

Olen Katja Kokko ja toimin uravalmentajana Pirkanmaalla. Valmennan ja teen työnohjausta kannustavuuden ja sallivuuden ilmapiirissä, ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti.

Innostun kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kysymyksistä osana työhyvinvointia.

“Se mitä on takanamme ja se mitä on edessämme, on pientä siihen verrattuna, mitä on sisällämme.”

”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa kaikesta pimeydestä huolimatta.” –Desmond Tutu

Tämä lause on ollut jo pitkään työkoneeni aloitusnäytössä. Se on viivähtänyt silmissäni ja ajatuksissani monen monituista kertaa. Se on minua kovin puhutteleva lause, se resonoi hyvin syvälle minuuteeni, niin työminään kuin siviiliminäänkin.

Olen pysähtynyt Tutun ajatuksen ääreen viime viikkoina vielä aiempaakin useammin, pyrkinyt fokusoimaan ja kirkastamaan näkemäni valon.

Toivo, sen näkeminen ja ylläpitäminen, on aina läsnä työssäni ja asiakaskohtaamisissa. Aina toivo ei kuitenkaan ole näkyvillä. Juuri silloin minun tulee auttaa asiakasta löytämään se.

Kun ihminen on menettänyt työkykynsä, terveytensä ja taloudellisen turvansa, valon näkeminen voi olla haastavaa.

”Ei minusta ole enää mihinkään.” ”Kuka minut huolii töihin?” ”Ei kukaan pysty nyt ottamaan työntekijää.” ”Mitä merkitystä enää millään on?” Näitä lauseita olen kuullut usein asiakkaideni suusta.

Ja ei, en tuomitse tai vähättele niitä. Lauseet ovat olleet siinä hetkessä aiheellisia, ja niiden on pitänyt tulla ulos, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Ja minä olen saanut ollut sopivasti vastaanottamassa ne.

Kuva ©Petteri Lehto

Uskallus tulla vastaan pimeydessä

Olen aina tiennyt, että meillä on useita identiteettejä: olemme lapsia, vanhempia, ystäviä, kumppaneita, ammattilaisia.

Työssäni toimin asiakkaan ammatti-identiteettikentällä, vaikka huomioin myös hänen muutkin identiteettinsä. Keskiössä ovat asiakkaan ammatti-identiteettiin liittyvät teemat, työkykyisyys, ammatilliset haaveet ja toiveet. Läsnä on mahdollisesti myös ammatti-identiteetin luopumisesta aiheutunut tuska.

Kun ihminen on kykenemätön tekemään työtä, joka on määritellyt häntä (enemmän tai vähemmän) mahdollisesti jo vuosikymmenten ajan, on hankala nähdä uusia, vaihtoehtoisia polkuja.

Uravalmentajana en voi palauttaa asiakkailleni heidän terveyttään, työkykyään, työpaikkaansa tai kohentaa heidän taloudellista tilannettaan. Minulla ei ole kristallipalloa, jonka avulla voisin kertoa asiakkaalleni tulevan polun. Ei, näitä minulla ei ole.

Minulla on kuitenkin voimaa ja vahvuutta ottaa vastaan asiakkaan epätoivo. Ja uskallus tulla heitä vastaan pimeydessä. Minulla on kyky nähdä ja sanoittaa ihmisissä olevat vahvuudet ja mahdollisuudet, myös ne piilossa olevat voimavarat. Minulla on luottamusta asiakkaisiini ja heidän omaan toimijuuteensa.

 

Rinnalla kulkemista tuomitsematta

Uravalmentaja on se, joka tuo esiin vaihtoehtoja, tukee matkalla ja auttaa työhönpaluussa ja sen suunnittelussa. Emme voi kenties tituleerata itseämme valopilkuiksi, mutta ainakin olemme valonkannattajia tai pimennysverhon avaajia.

Jos sinä olet joskus kulkenut pimeydessä, oli syy mikä tahansa, toivottavasti olet silloin saanut vierellesi jonkun, joka on tuomitsematta tai vähättelemättä ottanut vastaan epätoivosi. Joka on hymyillyt ja rohkaissut sinua raottamaan pimeyden verhoa. Ja kannustanut tutkimaan sieltä kajastavaa valoa.

Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta, ei anneta kenenkään jäädä pimeyteen. Ei nyt poikkeusaikana, eikä sittenkään, kun palaamme ”normaaliin” elämään.

Minä pidän omana valonani sitä, että tästäkin ajasta me selviämme.

Olen Heli Pöllänen ja toimin uravalmentajana Mikkelissä ja Savonlinnassa. Sytyn maailman ja elämän pohdiskelusta ja tarkastelusta eri näkökulmista, sekä asioiden eteen päin viemisestä.

Minulle tärkeää työssäni on huomioida ihminen aina oman elämänsä asiantuntijana.

”Älä koskaan suhtaudu kohtaamisiin välinpitämättömästi, ne jättävät meihin aina jäljen ja muovautuvat osaksi tarinaamme.”

 

 

Kuva © Ari Vänttinen

Olin aikeissa blogata poikkeustilanteestamme Pohjois-Suomen, erityisesti Oulun seudun, näkökulmasta. Kaikkien tuntemasta syystä johtuen menneet viikot ovat kuitenkin yhtenäistäneet maantieteellisiä alueitamme tavalla, jota emme ole elinaikanamme aiemmin kokeneet.

Paradoksaalista tästä tekee se, että yhtenäistyminen on saavutettu eristäytymällä.

Asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta meistä jokainen on kokenut viime viikkojen aikana koronaviruspandemian vaikutukset omassa arkielämässään.

Kokoontumisia on rajoitettu, työn tekemisen luonne on muuttunut. Aiemmin muodostettua arvomaailmaa ja yleisesti omaksuttuja käytänteitä on jouduttu miettimään uusiksi.

Yhtäkkiä toisen ihmisen, erityisesti iäkkään vanhuksen, tapaaminen onkin epäsuositeltava itsekäs teko. Pakollisissa liikkumisissa yksityisautoilu onkin yhteiskunnan kannalta joukkoliikennettä parempi ratkaisu. Eikä lapsia tulisi päästää poistumaan liikaa sisätiloista.

Koko Suomen, ja jopa maailman, mittakaavassa tällä poikkeustilalla on tasoiteltu aatteellisia eroja maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Kaikilla on yksi yhteinen tavoite: pandemian taltuttaminen ja sitä kautta tilanteen normalisoituminen mahdollisimman pian.

Asuinalueellani Pohjois-Pohjanmaalla on tätä tekstiä kirjoittaessani (30.3.2020) tilastoitu 56 koronatartuntaa.

Tämä näkyy ymmärrettävästi myös tämän alueen työmarkkinatilanteissa, eikä yritysten toiminnan jatkosta tai työvoiman tarpeesta lähitulevaisuudenkaan osalta pystytä varmuudella paljoa sanomaan.

Kaiken melankolisuuden keskellä voitaneen kuitenkin todeta, että ainakin sosiologeille vuosi 2020 lienee tutkimusmateriaalin puolesta rikkain pitkiin aikoihin.

Jokainen kriisi opettaa meille aina jotain uutta. Se pakottaa meidät päivittämään tuttuja ja turvallisia toimintamallejamme. Ne samaiset mallit, jotka aiemmin toivat meille rutiineja ja turvaa, eivät yhtäkkiä enää sellaisinaan pädekään.

Hankalassakin tilanteessa meidän kaikkien etu on puhaltaa yhteen hiileen, unohtaa aatteelliset aluerajat ja maantieteelliset sijainnit, samalla kuitenkin pysyen fyysisesti niiden sisällä.

Olen Aaro Ukkola ja toimin Katja Noponen Oy:n Pohjois-Suomen aluepäällikkönä. Työskentelen Oulusta käsin.

Työotteessani korostuvat kiinnostukseni yhteiskunnallisiin ilmiöihin, tavoitteellisuus asiakkaan osallisuuden edistämisessä työnhakuprosessiin liittyen sekä muutoksen henkinen tukeminen osana ammatillista uudelleensuuntautumista.

”Jokaisessa meissä on osaamista, joka ei näy omassa näkökentässämme. Silmissämme lienee siis ”taitovika”?”

 

Uravalmentajana kohtaan työssäni ihmisiä, jotka elävät muutosvaihetta. Vaikka työni painottuu urapolkujen ja eri vaihtoehtojen selvittämiseen, on jokaisen asiakkaan tilannetta tarkasteltava kokonaisuutena.

Jokaisella on oma yksilöllinen historiansa, persoonansa ja kiinnostuksen kohteensa.

Kun asiakas kävelee toimiston ovesta sisään, hän tuo mukanaan yksilölliset toiveensa ja pelkonsa. Hänellä on odotuksia tulevaisuuden ja valmentajan suhteen. Usein hän saattaa jopa odottaa, että uravalmentajalla olisi kaikki vastaukset valmiina hänen tilanteensa ratkaisemiseksi.

Valitettavasti meillä valmentajilla ei ole kultaista ohjekirjaa, joka antaisi suoria neuvoja siihen, kuinka tietyn ammattikunnan edustajan kanssa tulisi toimia. Tai miltä polulta hänen uusi työuransa varmasti löytyisi.

Voimme kuitenkin tarjota ammattitaitomme ja läsnäolomme.

Ratkaisun etsintää

Ratkaisun löytämiseksi valmentaja on asiakkaan tukena pohtimassa vahvuuksia, kartoittamassa vaihtoehtoja ja tarjoamassa uusia näkökulmia oikean reitin löytämiseksi. Yksin asioita pohtimalla ajatus jää usein kiertämään kehää.

Yhdessä tekemällä ja erilaisia näkökulmia peilaamalla yleensä voidaankin löytää asiakkaan tavoitteita tukeva ratkaisu.

Jokainen valmennettava on erilainen, mutta jotain yhteistä heillä kaikilla kuitenkin on. Työ, jota he olivat ajatelleet tekevänsä eläkepäiviin asti, ei olekaan enää mahdollista.

Jokainen heistä on elämänsä käännekohdassa. Moni kertoo kokevansa tulevaisuuden pelottavana ja epävarmana.

Mieti, jos et enää pystyisi nykyiseen tai siihen verrattavaan työhön. Tietäisitkö täsmälleen, mitä tekisit? Rehellisyyden nimissä on todettava, että en tietäisi minäkään.

Rohkeuden anatomiaa

Olen aina kokenut vahvaa kutsumusta ihmisten parissa tehtävään asiakaslähtöiseen työhön. Tunnen vahvuuteni ja heikkouteni työssäni. Olen vuosien varrella kehittänyt itselleni vahvan ammatti-identiteetin, jonka kautta määrittelen myös pitkälti itseäni.

Ilman luomaani kuvaa olisin kieltämättä hukassa itseni kanssa. Tässä samassa tilanteessa on myös moni uravalmennukseen tuleva asiakas.

Vanhasta työstä luopuminen on usein traumaattinen kokemus, jonka jokainen käsittelee omalla tavallaan. Valmennuksessa ei ole tavatonta kohdata suuttumusta, turhautumista, itsensä vähättelyä tai huumoriin piilotettua epävarmuutta ja pelkoa. Kyyneleitäkin on tapaamisissa välillä vuodatettu.

Tilanteen käsittely ei ole helppoa, etenkään tuntemattoman kanssa. Se vaatii paljon rohkeutta. Tunteiden osoittaminen, vaikka ne olisivat negatiivisiakin, on iso luottamuksen osoitus. Se kertoo valmentajalle paljon.

Minä en tiedä, millaista polkua kukin on kulkenut. Enkä uskalla edes olettaa. Hämmästyn joka kerta asiakkaiden rohkeudesta ja avoimuudesta täysin tuntematonta ihmistä kohtaan. Otan minulle osoitetun luottamuksen erittäin vakavasti.

Luottamuksen syntymekanismia

Luottamuksen syntymiseen vaikuttavat useat tekijät. Uskallan väittää, että uravalmentajan osoittama myötätunto uudessa tilanteessa on yksi tärkeimmistä. Asiakkaan on tärkeää kokea tulleensa kuulluksi ja nähdyksi kokonaisuutena, onhan se yksi ihmisen perustarpeista.

Minun tehtäväni ei ole tuomita, vaan kannustaa ja haastaa asiakkaan olemassa olevaa ajatusprosessia uusien ideoiden ja näkökulmien syntymiseksi. Tehtäväni on kulkea hänen rinnallaan myötätuntoisesti, muutosten tuulten puhaltaessa.

Myötätunnosta puhuttaessa usein ajatellaan empatiaa, tunteissa myötäelämistä. Empatia on kuitenkin vain pohja, jolle myötätunto rakentuu.

Myötätunto valmennuksessa ei ole pelkästään asiakkaan tilanteen ymmärtämistä, nyökkäilyä tai voivottelua haasteiden edessä. Se on aktiivista kuuntelua, tunteissa myötäelämistä sekä tahtoa ja konkreettisia toimia yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Myötätunto ei ole pelkästään uravalmentajan tunnetila, vaan oman ihmisyyden ja ammattitaidon tietoista valjastamista toisen tilanteen edistämiseksi.

Valmentajan on myötätunnon kautta tiedettävä, milloin antaa tunteille tilaa. Samalla on myös herätettävä toivoa ja kääntää katsetta tulevaisuuteen ja siinä oleviin mahdollisuuksiin.

Itsemyötätunnon voimaa

Siinä missä osoitamme myötätuntoa toisille, ansaitsemme sitä myös itse. Tarvitsemme myötätuntoa toisilta ihmisiltä, mutta ennen kaikkea itseltämme.

Suhtaudumme hyvin usein itseemme äärimäisen ankarasti, ankarammin kuin toisiin. On helpompi antaa anteeksi toisille kuin itselle.

Emme koe tarvetta nostaa toisten mokia esiin, saati rangaista heitä niistä. Omista virheistämme sen sijaan jaksamme potkia itseämme päähän vuosikausia.

Ihminen on tunnetusti itse itsensä pahin vihollinen. Meidän on viisasta yrittää suhtautua myös itseemme kuten ystävään, jonka hädän näemme. Ja jota olemme valmiita auttamaan.

Myötätunnolla on mullistava voima, kokeile vaikka itse!


Olen Sari Laaksonen ja toimin uravalmentajana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.

Työni arvopohjana toimivat vahvasti asiakaslähtöisyys, ratkaisukeskeisyys ja kunnioittava kohtaaminen.

”Ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän sillä hetkellä on jättää pysyvän positiivisen jäljen.”