Työnantajan ja lähijohtajan vastuullisuus punnitaan haastavissa tilanteissa.

Itsekin vuosia lähijohtajan työtä tehneenä tiedän, että palkitsevinta on se, kun työntekijä onnistuu omassa työssään. Tämän tukemistahan lähijohtajan työ pitkälti on. Olemme kuitenkin haavoittuvia ihmisiä, ja kaikki eivät voi aina onnistua.

Taustalla voi olla useita syitä. Haastavimpia niistä ovat mielestäni työntekijän henkilökohtaisen elämän haasteet, kuten terveyshaasteet tai motivaatiovaje. Syy voi olla myös työyhteisön sisäinen ristiriita. Pahin seuraus tästä voi olla irtisanomistilanne, joka on haastava paikka kummallekin osapuolelle.

Näiden tilanteiden hoitamisessa punnitaan yrityksen oikea vastuullisuus. Lähijohtajan aidon kiinnostuksen, kuuntelun ja tarvittaessa jatko-ohjauksen avulla on mahdollista selvitä vaikeistakin tilanteista.

Sanotaan, että yrityksen asiakaspalvelun laadusta kertoo eniten se, miten yritys hoitaa reklamaatiot. Työpaikan sisällä edellä mainittujen tilanteiden hoito kertoo mielestäni saman asian työsuhteiden laadusta.

Hankalissa tilanteissa ensimmäinen apu lähijohtajalle löytyy usein yrityksen henkilöstöhallinnosta. Osa HR:n ammattitaitoa on tehdä tarvittaessa jatko-ohjaus. Sen vuoksi on tärkeää, että yrityksellä on laadukkaat ja strategiset kumppanit niin työterveyshuollon, työeläkevakuutuksen, työhyvinvoinnin kuin työkykyjohtamisenkin palveluihin.

Ihminen ihmiselle

Yhteistyön tavoitteet ja toimialan tuntemus etenkin alan riskien ja haasteiden osalta tulee olla päivänselviä. Yhteistyötä pitää mitata ja tarkastella säännöllisesti ja toimintaa kehittää.
Tapaan työssäni paljon eri yritysten edustajia. Kun keskustelemme aiemmin mainittujen kumppaneiden yhteistyöstä, kuulen usein, että ”no kun me nyt emme ole tämän isompi yritys, niin näitä haasteita yhteistyössä on edelleen”.

Kyllä yhteistyökumppaneilta voi ja pitää vaatia laadukasta palvelua asiakasyrityksen koosta riippumatta. Tämä vaatii tietysti rohkeutta ja yrityksen tuen.
Itse henkilökohtaisesti en arvota asiakkuutta eurojen perusteella, vaan olen kohtaamisissa ihminen ihmiselle. Pyrin vastaamaan aina mahdollisimman laadukkaalla palvelulla. Tämä on myöskin yrityksemme tapa toimia.

Työntekijän henkilökohtaisen elämän haasteet tai vähentynyt motivaatio aiheuttavat lähijohtajille usein päänvaivaa. Kun työterveyshuollon ja työeläkevakuutuksen keinot on käytetty tai jos esimerkiksi työeläkekuntoutukseen ei ole oikeutta, asioista tulee päänvaiva myös HR:lle.

Kuten ihmissuhteissa, myös työsuhteissa on vain tilanteita, joissa työnantaja ja työntekijä eivät ole toisilleen oikeita kumppaneita. Taustalla ei tarvitse olla sen dramaattisempaa syytä kuin se, että vuosien saatossa työntekijän arvomaailma tai unelmat ovat muuttuneet.

Työntekijältä saattaa puuttua rohkeutta hypätä tuntemattomaan tai yksikertaisesti taloudelliset syyt estävät lähtemästä. Toisaalta työnantajalla ei ole myöskään pätevää syytä irtisanoa työntekijää. Tällöin oikea ratkaisu voi olla ulkopuolinen näkemys ja keskustelumahdollisuuden tarjoaminen työntekijälle.

Väärinkäytökset julki

Työyhteisön sisäiset ristiriidat ovat myös hyvin tyypillisiä haasteita. Yli 15 vuoden lähijohtajan kokemuksella olenkin todennut, että aina, jos työyhteisössä on enemmän kuin yksi työntekijä, ristiriitoja voi syntyä. Se on täysin normaalia. Vaikka ennaltaehkäisy on mahdollista, jälleen tärkeämpää on se, miten ristiriitoihin reagoidaan kuin se, että syntyykö niitä. Tilanteissa hyssyttely ei ole hyvä asia.

Nykyinen työturvallisuuslaki (23.8.2002/738, 5. luku 28§) sanoo, että työnantajan tulee ryhtyä toimiin epäkohdan poistamiseksi, kun tilanne tulee työnantajan tietoon. Siis heti, kun asia tulee työnantajan tietoon. Tämä saattaa tulla joillekin yllätyksenä.

Jatkossa tätä säädellään isoimmissa yrityksissä myös EU:n syyskuussa 2019 asettamalla ns. Whistleblower-direktiivillä. Se velvoittaa kaikkia 50 tai enemmän työntekijää työllistäviä yrityksiä järjestämään ilmiantokanavan epäiltyjen väärinkäytösten selvittämiseksi.

On tärkeää ja varsin mahdollista hoitaa tällaiset ristiriitatilanteet laadukkaasti. Kärjistyneimmissä tilanteissa ulkopuolinen selvityshenkilö tai jopa sovittelija voi olla tarpeen. Näin saadaan aikaan mahdollisimman objektiivinen ja ulkopuolinen näkemys usein vahvojakin tunteita herättävästä tilanteesta. Meillä on tarjolla tähän räätälöity Selvityspalvelu.

Oikein lempeää ja vastuullista alkanutta syksyä jokaiselle!

Irtisanomistilanne on aina vaikea paikka sekä irtisanottavalle irtisanovalle että lähijohtajalle.

Vastuullinen työnantaja tarjoaa tuen irtisanottavalle, kuin myös lähijohtajalle. Tuki antaa lähijohtajalle mahdollisuuden purkaa tilanteen aiheuttamia tunteita, mutta myös tarvittaessa ohjaa, että prosessi sujuu oikein ja mahdollisimman hyvin.

Meiltä avun saaminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Olethan yhteydessä, jos yllä olevat asiat mietityttävät. Olemme tavoittettavissa chatissa (www.katjanoponen.fi), WhatsAppissa, sähköpostilla tai puhelimitse. Lopuksi haluan vielä todeta, että avun pyytäminen on mielestäni oikeaa vahvuutta, ei yksin selviäminen.

Olen Noora Kekki, asiakkuuspäällikkö ja uravalmentaja.

Olen idearikas ja toimelias kehittäjäsielu ja uskon positiivisuuden voimaan. Uskon myös, että jokaisella on sisällään voimaa ja kykyjä, joista hän ei ole tietoinen. Luotettavassa ja positiivisen kannustavassa ilmapiirissä nämä ominaisuudet on mahdollista löytää ja valjastaa käyttöön.

”Kukaan ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin on yrittänyt.” – Publilius Syrus

Mikä tekee työnantajasta houkuttelevan? Omakohtaisiin kokemuksiini perustuen vastaus on helppo: toimiva työyhteisö.

Kun työtoverit ovat osaavia, fiksuja ja avuliaita, työ sujuu. Siitä onkin tullut monille meistä ensiarvoisen tärkeä asia tässä tehokkaassa, dynaamisessa, alati muuttuvassa maailmassamme.

Haluamme tehdä työmme hyvin ja luottaa siihen, että niin tekee toinenkin. Työnantaja pitää huolen siitä, että työ ylipäätään voi sujua, jotta meillä on mahdollisuus onnistua. Yhteisöllisyyttä arvostetaan.

Inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden voimaa

Meidän odotetaan olevan nopeasti ketteriä ja harkitsevasti hallittuja yhdessä paketissa. Itse arvostan kovasti myös tiettyä tärkeilemättömyyttä, jota yhteisöstämme olen ensimetreistä lähtien tavoittanut.

Välittömyys vaikuttaa suotuisasti ilmapiiriin ja hyvässä ilmapiirissä tuottavuus ja luovuus kasvaa. Inhimillisyydessä edustamme edelläkävijöitä, kun koko liiketoimintamme ja tuotteemme inhimillisyydelle lähtökohtaisesti perustuu.

Rekrytoinneista asti inhimillinen tekijä on tärkeä, kun ihmisten kohtaamisen taitoa, heidän erittäin vaativissa tilanteissaan, tarvitaan. Inhimillisyydestä on tullut työyhteisöjen supervoima, viimeinkin.
Taitavat, osaavat tiimityöntekijät haluavat kehittää niin itseään kuin yhteisöään.

Inhimillisessä työpaikassa pidetään toisista huolta. Kehitetään työtä ja opitaan yhdessä. Osataanpa purnatakin yhdessä, kun sille on aikansa ja paikkansa. Purnaaminen on tärkeää, ja sen salliminen työyhteisöissä vieläkin tärkeämpää. Purnaaminen, jota joku valittamiseksikin kutsuu, vie asioita eteenpäin. Parhaimmillaan purnaaminen puhdistaa ja tuo puhtia.

Jokainen työnantaja hyötyy oikeudenmukaisuudesta. Se on taitoa vaativa laji, ja sen kehittämiseen houkutteleva työnantaja osallistaa asiantuntijansa, oman henkilöstönsä. Oikeudenmukaisuutta sivuaa yhdenvertaisuus, jolla tässä yhteydessä tarkoitan oman paikan löytymistä ja sen löytymisen tukemista organisaatiossa. Autonomia on perustarpeemme, siihen läheisesti liittyen vapauden ja vastuun suloinen liitto.

Houkutteleva työnantaja huomioi työntekijöidensä palkitsemisen monella tasolla; yksilöllisesti ja tiimitasoisesti. Palkitsemisessa huomioidaan koulutus, kokemus ja näytöt. Tulostavoitteet pohditaan huolellisesti, jotta palkitseminen ohjaisi työtämme oikeaan suuntaan. Palkitsemista, ja sen vieruskaveria huomioimista, tapahtuu jokapäiväisessä työarjessa ja sitä tehdään myös pitkällä tähtäimellä. Nykyaikaiset edut päivitetään yksilöllisiksi. Palkitsemisen läpinäkyvyys on luonnollisesti tätä päivää.

Vastuiden kasvaessa palkitsemista muutetaan vastuun kasvamisen myötä. Palkitseminen liikkuu suuntaan, jossa saavutetut tulokset ratkaisevat ja aikaperusteinen sitoutuminen vähenee. Palkitsemisessa säilytetään objektiivisuuden lisäksi subjektiivisuuden elementti, koska onnistumiset on syytä havaita, etenkin 2020-luvulla.

Kohtuullisuutta ja rohkeutta

Kohtuullinen työnantaja huomioi meidät kokonaisuuksina. Eri elämänvaiheet ja -tilanteet tunnistetaan ja niissä tuetaan. Etätyömahdollisuus ja joustavat työajat ovat asiantuntijatyössä melko perussettiä, vaikka arvostankin suuresti etulinjassa lähityötään tekeviä ammattikuntia.

Kohtuulliset työntekijät ja kohtuullinen työpanos nousee arvossaan, koska kohtuullisuudella pärjätään pidemmälle. Kohtuullinen työntekijä on taitava työntekijä. Tästä aiheesta on kirjoittanut asiantuntevasti muun muassa professori Juha T. Hakala.

Rohkea työnantaja on itsensä tunteva. Henkilötasolla itsetuntemuksesta ja itsensä johtamisesta puhutaan väsymiseen saakka. Organisaation itsetuntemus tekee työnantajasta luotettavan. Rohkea työnantaja tunnustaa kehityskaarensa vaiheen, hankkii tarvitsemaansa osaamista ja pitää huolta osaamisesta, joka organisaatiossa jo on.

Rohkea työnantaja on myös alansa edelläkävijä. Hän kulkee omaa organisaatiopolkuaan tuijottamatta liikaa sitä, mitä muut tekevät, toki tietoisena toistenkin touhuista. Rohkeuteen kuuluu riskinottamisen kyky, jota kukin ottaa oman kantokykynsä mukaisesti. Rohkea työnantaja houkuttelee rohkeita, kyvykkyytensä tunnistavia työntekijöitä.

Viisautta ja lujuutta

Viisaus ilmenee kykynä tehdä työstä eettistä, stressiä vähentävää. Työpaikalla ei pidä joutua, eikä missään tapauksessa yksinään, pohtimaan vaikkapa myydyn tuotteen ekologista kestävyyttä, laskutusperustetta asiakkaan suuntaan tai tehtävämme tarpeellisuutta tässä ajassa.

Eettinen stressi uuvuttaa. Nykyaikainen työnantaja järjestää stressin vähentämiseksi työterveytensä tai muiden asiantuntevien tahojen, kuten mentoroinnin, työnohjauksen, coachingin ja/tai tiimipalavereiden, kautta mahdollisuuden kuormittavien tilanteiden purkamiseen sekä ryhmämuotoisesti että yksilötasolla.

Henkisyyttä pidetään yhtenä kuudesta hyveestä, ja se trendaa vahvasti tässä ajassa.

Muunnan sanan lujuudeksi, koska toisten ihmisten elämänvaiheissa rinnalla kulkeminen, ihmissuhdetyö ylipäätään, vaatii lujuutta ja vahvaa oikeudentajua. Se vaatii valmentajan lujuutta ja yhteisöllisen tuen eli työyhteisön lujuutta. Valmentajan työssä ei pelkällä analyyttisyydellä kovin pitkälle pötkitä.

Kenties tämä joku ulottuvuus, jota valmentajuudelle – ja houkuttelevalle työnantajalle 2020-luvulla– haen, on kooste oikeudenmukaisuuden, rohkeuden, kohtuuden, inhimillisyyden ja viisauden hyveistä, joista muodostuu 2020-luvun työnantajan lujuus.

Sen avulla työnantaja kykenee kurkottamaan pidemmälle, suuntaa näyttäväksi työnantajaksi 2020-luvulla.

Olen Katja Kokko ja toimin uravalmentajana Pirkanmaalla. Valmennan ja teen työnohjausta kannustavuuden ja sallivuuden ilmapiirissä, ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti.

Innostun kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kysymyksistä osana työhyvinvointia.

“Se mitä on takanamme ja se mitä on edessämme, on pientä siihen verrattuna, mitä on sisällämme.”

Saat työpaikalla kehuja hyvin hoidetusta tehtävästä. Mikä on ensimmäinen mieleesi juolahtava ajatus? Puhdasta tuuria?

Työhaastattelussa rekrytoija ylistää osaamistasi ja kokemustasi. Otatko kehut vastaan vai pelkäätkö ylimyyneesi osaamistasi ja valheellisesti lunastaneesi paikkasi haastattelussa? Tuleeko tunne, että sinun pitää skarpata, jottet jää valheesta kiinni?

Omien onnistumisten tai vahvuuksien sanoittaminen on harvalle helppoa. Valmennustyössä huomaa usein, että omaa osaamista tai menestystä sanoitetaan hyvin vaatimattomasti. ”No se nyt vain oli sellainen, ei sitä kannata ehkä mainita. Ettei tule sellaista kuvaa, että oikeasti osaisin jotakin.” Joskus kyse voi olla vaatimattomuudesta, mutta illuusion tai valheiden sijaan ajatukset voivat johtua myös huijarisyndroomasta.

Olenko huijari?

Huijarisyndroomalla tarkoitetaan ihmisen kokemusta siitä, että menestys ja onnistumiset ovat enemmänkin tuuria kuin talenttia. Huijarisyndrooma on ajatusvääristymä, jossa ihminen kokee, että muiden käsitys omasta osaamisesta perustuu valheelliseen kuvaan. Ihminen alkaa pelätä hetkeä, jolloin ympäristö huomaa totuuden.

Huijarisyndrooman omaava ajattelee, että hänen saavutuksensa ja menestyksensä ovat ”valheellisesti” ansaittu. Onnistumiset ovat enemmänkin tuurista kiinni kuin omasta osaamisesta tai kovasta työstä. Kunniaa onnistumisista on vaikeaa ottaa, sillä ne saavutettiin ”minusta huolimatta”. Huijarisyndroomasta kärsivä pyrkiikin omalla toiminnallaan ylläpitämään kuvittelemaansa illuusiota ja on tästä syystä usein yksi ahkerimmista työntekijöistä.

Huijarisyndrooman on sanottu iskevän noin 70 prosentille ihmisistä (Ekman, 2017). Toisilla se saattaa olla hetkellistä painimista ajatusten ja todellisuuden välillä, kun taas joillakin se voi olla päivittäistä suorittamista, ahdistusta ja pelkoa. Pahimmillaan se voi ajaa ihmisen uupumuksen partaalle.

Miten sinun kannattaa toimia?

1. Pysähdy

Kun uskoa omaan osaamiseen ei tahdo löytyä tai kun koet pelkoa paljastumisesta, on hyvä hetki pysähtyä. Omien ajatusten tunnistaminen on hyvä lähtökohta huijarisyndrooman taltuttamiselle. Epävarmuuden tunteet ovat normaaleja ja ne iskevät meistä jokaiseen.

On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että olisit onnistunut feikkaamaan osaamisesi koko työuran ajan jäämättä valheesta kiinni. Harva meistä on niin hyvä näyttelijä. On siis aika tunnustaa, että antamallasi panoksella on ollut vaikutusta onnistumisiin.

2. Kerää onnistumiset ja positiiviset palautteet yhteen

Kuten aiemmin todettiin, jokainen epäilee osaamistaan välillä. Tällöin on hyvä palauttaa mieleen saadut positiiviset palautteet. Kerää saamiasi palautteita yhteen, laadi vaikka oma positiivisten palautteiden ja onnistumisten kansio. Pidä se helposti saatavilla, jotta voit tarvittaessa palata tarkastelemaan palautteitasi.

3. Puhu

Omat kokemukset on hyvä jakaa vaikka luotettavan työkaverin kanssa. Saatat yllättyä, että myös työkaverilla on ajoittain samanlaisia tunteita. Varaudu kuitenkin siihen, että asia saattaa hieman huvittaa kaveria. Tietoisuus siitä, että et ole tällä planeetalla ainoa, joka painii samojen ajatusten kanssa, saattaa tuoda mukanaan suuren helpotuksen tunteen.

Muista siis jatkossa: onnistumiset ja menestykset eivät tule pelkällä tuurilla, vaan siihen tarvitaan myös talenttia. Taputa siis itseäsi olkapäälle tai paukuttele huoletta henkseleitä, sillä SINÄ itse sait kaiken aikaan.

Lähteet:

Tiina Ekman: Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä), Minerva Kustannus, 2017

Olen Sari Laaksonen ja toimin uravalmentajana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.

Työni arvopohjana toimivat vahvasti asiakaslähtöisyys, ratkaisukeskeisyys ja kunnioittava kohtaaminen.

”Ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän sillä hetkellä on jättää pysyvän positiivisen jäljen.”

 

Uravalmennukselle on monia lähtökohtia. Yhdellä terveys estää entisen työn tekemisen, toinen kohtaa irtisanomisen, kolmas kokee olevansa väärässä työpaikassa.

Tarinoita on monenlaisia: ”Koulut tuli käytyä, kaikki kaverit hakivat tietylle linjalle, niin minäkin. Sillä tiellä sitä sitten on tullut oltua, kunnes nyt en enää pysty sitä työtä tekemään. En ole koskaan oikein edes ajatellut, mitä haluan tehdä. Olen kuitenkin tykännyt aiemmasta työstäni.”

”Muutin poikaystävän perässä toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Katsoin samasta kaupungista kiinnostavimman oppilaitoksen ja hain sinne. Valmistuttuani työllistyin samalle alalle. Etenin urallani mukavasti, mutta koin eläväni muita varten. Valmistumisestani on yli 20 vuotta. Nyt pohdin ensisijaisesti, kuka olen ja toiseksi, mitä haluan tehdä.”

”Tämä on ollut unelma-ammattini lapsesta saakka. En halua tehdä mitään muuta. En voi käsittää, miksi minut irtisanottiin.”

Joka toinen vaihtaa alaa

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 61 prosenttia työntekijöistä on vaihtanut alaa elämänsä aikana. Vuonna 1984 sama luku oli myös noin 60 prosenttia. Edelleen Tilastokeskuksen mukaan vuosien 1990–2018 välillä aikuiskoulutukseen on osallistunut 47–54 prosenttia kaikista 18–64-vuotiaista.

Jos vedämme aiheesta karkean johtopäätöksen, vähintään joka toinen vaihtaa alaa ja/tai opiskelee aikuisena uutta alaa. On siis aivan yhtä normaalia vaihtaa alaa kuin olla vaihtamatta. Yllättikö tämä sinut?

Palaan ajatuksissani menneisyyteen, lukioaikaan. Osa kavereistani tuntui tietävän heti, mitä he haluavat tehdä loppuelämänsä. Itse olin ns. ihan kujalla. Oli tosi pelottavaa ajatella, että alle 20-vuotiaana tehdyt valintani määrittelisivät loppuelämääni.

Kukaan ei kertonut minulle, ettei minun tarvinnutkaan vielä tietää, mikä tai kuka minusta tulee. Voi kun joku olisi sanonut minulle tuolloin, että elämä on matka, ja matka on tärkeämpi kuin määränpää. Mutta eipä sanonut.

Ihan hyvin minulle on silti käynyt, takanani on yksi isompi uramuutos minullakin. Koska olen ollut mukana hyvin monen ihmisen uramuutoksissa, tiedostan nyt yhä selvemmin, että elämä ja varsinkin työelämä on matka. Ja jos joku ei enää nauti matkasta, voi olla aika katsella uutta. Päätös uuteen hakeutumisesta vaatii toki rohkeutta ja tietysti asiaa kannattaa pohtia tarkasti, yksin ja yhdessä jonkun kanssa.

Monta syytä työnhakuun

Milloin on sitten oikea aika hakea töitä? Päätös työnhausta on kenties tullut ulkopuoleltasi pakotetusti yt-neuvotteluiden ja irtisanomisilmoituksen myötä. Tai ehkä sinulla on sisäinen palo tehdä työksesi jotain muuta.

Kenties koet, että olet antanut työnantajallesi kaiken, mitä sinulla on annettavaa. Tai olet käynyt vaan ns. töissä ja päässyt toteuttamaan itseäsi esimerkiksi harrastuksissa, mutta nyt haluaisit enemmän merkitystä myös työhösi.

Elämässä on paljon asioita, joihin voi itse vaikuttaa, mutta myös runsaasti asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Käsitykseni mukaan ihmisen ajatusmaailmaa määrittelee vahvasti se, miten hyvin hän pystyy hyväksymään asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä. Miksi emme siis tekisi siitä niin hyvää kuin mahdollista, niissä rajoissa, joissa itse pystymme asioihin vaikuttamaan?

Pyydä apua ammattilaiselta

Tilanteessa, jossa pohdit aiemmin mainittuja asioita, on hyvä pyytää apua. Usein tulee juteltua kavereiden tai puolison kanssa, mutta ehkäpä he ovat liian lähellä sinua eivätkä kenties näe asiaa kuten sinä.

Voisiko keskustelukaverinasi ollakin joku ulkopuolinen? Sinun ei tarvitse olla yksin, vaan yksikin hyvä keskustelu ulkopuolisen kanssa saattaa avata ajatussolmuja ja selventää tilannetta.

Apua on saatavilla. Vaikka vastaukset ovat sinulla itselläsi, uravalmennuksen ammattilainen voi auttaa sinua löytämään nuo vastaukset.

Jos kaipaat tukea uuden urasuunnan löytämiseen, meiltä avun saaminen on tehty helpoksi. Yli kuusikymmentä uravalmentajaa ympäri Suomen ovat valmiina auttamaan sinua. Löytyisikö täältä sinullekin sopiva valmennuskokonaisuus? Tutustuthan verkkokauppaamme: www.katjanoponen.com/verkkokauppa/

Mitä ikinä päätätkään tehdä, toivon sinulle rohkeutta ja toivonkipinöitä tulevaisuuteen, työtilanteesta huolimatta. Sinulla on vain yksi elämä.

PS. Viime vuoden valmennusasiakkaistamme 91 % suosittelee palveluamme.

Olen Noora Kekki, asiakkuuspäällikkö ja uravalmentaja. Toimin tällä hetkellä myös valtakunnallisen myyntipäällikön opintovapaan sijaisena.

Olen idearikas ja toimelias kehittäjäsielu ja uskon positiivisuuden voimaan. Uskon myös, että jokaisella on sisällään voimaa ja kykyjä, joista hän ei ole tietoinen. Luotettavassa ja positiivisen kannustavassa ilmapiirissä nämä ominaisuudet on mahdollista löytää ja valjastaa käyttöön.

”Kukaan ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin on yrittänyt.” – Publilius Syrus

Valtaosa vuorovaikutuksestamme on sanatonta viestintää. Ilmaisemme itseämme muun muassa kasvojen ilmeillä, eleillä, kosketuksella ja jopa pukeutumisella.

Kosketus on luonteva ja tehokas tapa osoittaa myötätuntoa murheiselle ystävälle. Esimerkiksi halaus tuottaa kehossamme oksitosiinia, joka vähentää jännityksen ja ahdistuneisuuden tunnetta. Se myös tunnetusti helpottaa stressiä.

Turvaväleistä huolehtiminen on poistanut meiltä kosketuksen yhtenä vuorovaikutuksen keinona. Olemme joutuneet ilmaisemaan läheisyyttä yhä enemmän sanoilla ja ilmeillä.

Ilmeet ja eleet toimivat sanojemme vahvistimina. Hymy kertoo kokemastamme ilosta ja tyytyväisyydestä. Vinoutunut hymy taas ilmoittaa, milloin sanamme ovat nokkelia sutkautuksia, ystävällistä naljailua tai sarkasmia.

Sarkasmi, joka tunnetusti on taitolaji, voidaan ilman ilmeitä lukea ilkeilyksi. Hymy ja eleet pehmittävät viestiä ja tekevät siitä toiselle helpommin ymmärrettävän. Positiiviset tunteet ovatkin usein luettavissa ihmisen kasvoilta juuri suun alueelta.

Uravalmentajan työssäni seuraan tarkasti asiakkaiden ilmeitä. Jännitys, epävarmuus ja pelko näkyvät ihmisen kasvoilla, vaikka ne pyritäänkin sanallisesti piilottamaan. Yksittäiset ja pienet liikkeet, kuten leukaperien kiristyminen tai suupielen nykiminen, kertovat jännittyneestä tunnetilasta.

Kohtaamista uusin keinoin

Syksyllä tulleen maskisuosituksen myötä olemme joutuneet pohtimaan vuorovaikutusta täysin uudella tavalla. Miten tulemme parhaiten ymmärretyksi, kun kaksi viestinnän tapaa on poissa käytöstämme?
Tilanne on meille uusi ja outo. Vuorovaikutus on eräänlaisessa poikkeustilassa.

Tuttujen ihmisten kanssa vuorovaikutustilanteet ovat usein sujuvampia maskeista huolimatta. Tunnemme heidän tapansa olla vuorovaikutuksessa. Tunnemme heidän persoonansa ja osaamme lukea heitä paremmin maskeista huolimatta.

Uusia ihmisiä kohdatessamme meidän tulee saada käsitys heidän persoonastaan ja vuorovaikutustavastaan ilman kasvojen ilmeitä. Tämä osoittautuu usein yllättävän vaikeaksi.

Maskit ovat asettaneet uudenlaisen haasteen myös omaan viestintääni. Vaikka osa tapaamisista on siirtynyt verkkoon, niitä toteutetaan kuitenkin myös kasvotusten. Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen, aidon kohtaamisen toteuttaminen ja läsnäolon osoittaminen tulee onnistua nyt vaihtoehtoisin keinoin.

Mikä siis neuvoksi? Vuorovaikutuksen uudenlaiset haasteet ovat saaneet ainakin minut kiinnittämään entistä tarkemmin huomiotani siihen, miten ilmaisen itseäni. Vanha viisaus ”silmät ovat sielumme peili” on nyt totuudenmukaisempi kuin koskaan. Vaikka hymy ei ole kasvoiltamme luettavissa yhtä helposti kuin ennen, sen vaikutus näkyy silmissä. Nyt jos koskaan ilmeily maskin suojissa on suositeltavaa.

Katsekontakti on tapa osoittaa toisillemme, että minä näen sinut. Katsekontaktiin huomion kiinnittämien ei tarkoita kuitenkaan intensiivistä toljottamista.

Meillä jokaisella on oma sietokykymme silmiin katsomisessa. Liian intensiivinen tuijottaminen saattaa tuntua ahdistavalta. Toisille katsekontaktin ottaminen on luonnollisempaa kuin toisille, ja persoonallisuuksien välisiä eroja tulee kunnioittaa.

”Ymmärsinkö oikein, että…?”

Olemme tottuneet keskusteluissa täydentämään vastaanotettua sanomaa kasvoilta luettavilla viesteillä. Nyt opettelemme uudenlaista vuorovaikutuksen tapaa.

Omassa työssäni yhtenä läsnäolon osoittamisen keinona koen tärkeäksi varmistaa, että olen ymmärtänyt puhujan viestin varmasti oikein. Kysyn asiakkaalta tietoisesti, että ”tarkoititko että…?” Tai vastaavasti ”ymmärsinkö oikein, että…?”

Varmistamalla puhujan tarkoituksen ilmaisemme itse olevamme kiinnostuneita hänestä. Ja osoitamme kuulevamme sen, mitä meille kerrotaan.

Kiinnittämällä entistä enemmän huomioita käyttämiimme äänensävyihin ja sanavalintoihin varmistamme, että sanoittamamme viesti ymmärretään oikein.

Maskin käyttö on itsessään myös viestintää. Käyttämällä maskia kerromme muille, että haluamme suojella ympärillämme olevia ihmisiä. Viestimme, että terveys on tärkeä asia.

Katukuvassa on yleistynyt myös kankaiset maskit, joilla pystymme tuomaan omaa persoonaamme esille, samalla tavalla kuin esimerkiksi pukeutumisella.

Oli käytössä sitten persoonallinen tai kertakäyttöinen maski, viesti on sama: ”Minä välitän.”

Olen Sari Laaksonen ja toimin uravalmentajana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.

Työni arvopohjana toimivat vahvasti asiakaslähtöisyys, ratkaisukeskeisyys ja kunnioittava kohtaaminen.

”Ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän sillä hetkellä on jättää pysyvän positiivisen jäljen.”

Taitava kollegani Minna Leskinen bloggasi hiljattain myynnin ja työnhaun yhtäläisyyksistä. Siitä inspiroituneena ajattelin kirjoittaa muutaman sanan itse myyntityöstä.

Myyntityö on jostain syystä maineelta aliarvostettua, vaikka se on yritysten tärkeintä työtä. Ilman myyntiä ei ole liikevaihtoa, ja ilman liikevaihtoa ei ole yritystä.

Myynti on työnä mielenkiintoista, vaihtelevaa ja tavoitteellista. Mutta ennen kaikkea se on aktiivista kuuntelua, oikeiden kysymysten esittämistä, toisen ihmisen asemaan asettumista ja ratkaisujen esittämistä saadun tiedon pohjalta.

Myyjällä tulee olla tietenkin myytävän tuotteen tai palvelun tietämys. Hänen täytyy myös pitää ihmisistä, sillä muuten työssä ei voi kauhean hyvin onnistua. Tosin ne onnistumiset ovatkin sitten tässä työssä sitä kaikkein parasta. Se fiilis, kun kauppa kotiutuu, on mahtava. Siihen osaa samaistua vain toinen myyjä.

Yritysmyynnissä (B-to-B) pääsee tutustumaan useisiin organisaatioihin, niiden prosesseihin ja tietysti niiden takana vaikuttaviin ihmisiin. Siksi ehkä termi B-to-B eli business-to-business kuvaa asiaa hieman huonosti. Asiathan hoidetaan aina kuitenkin ihmiseltä ihmiselle.

Ne oikeat kysymykset

Ammattitaitoinen myyjä osaa kysyä asiakkaalta juuri oikeat kysymykset. Siten hän löytää asiakkaan haasteet. Parhaimmillaan myytävä tuote tai palvelu auttaakin asiakasta juuri tuossa havaitussa haasteessa.

Myyntityössä on tultu kauas tuputtamisesta, pätevä myyjä ymmärtää, jos asiakkaalla ei ole tuotteelle tai palvelulle tarvetta juuri tällä hetkellä ja kunnioittaa EI-vastausta.

Kohteliaalla käytöksellä myyjä tekee positiivisen vaikutuksen, eihän sitä koskaan tiedä, milloin asiakkaan tarve muuttuu. Silloin hän saattaa kääntyä myyjän puoleen, ja kaupat syntyvät kuin itsestään. Hyvä myyjä myös kysyy, voiko hän olla uudelleen yhteydessä myöhemmin. Hän ei jätä kauppoja asiakkaan vastuulle.

Itse olen toiminut palvelualan yritysmyynnissä suoraan tai välillisesti melkein kaksikymmentä vuotta. Tosin jo ennen tätä myynti kuului osana opiskeluaikani työhön tarjoilijana. Ehkä siksi en itse osaa pitää asiaa mitenkään erikoisena, vaan hyvin luonnollisena osana asiakaspalvelua.

Se tärkeä arvostus

Lokakuun alussa 2020 tätä kirjoittaessani TE-palveluissa oli Suomen tasolla avoinna yli 1300 ammattiryhmän ”myyjä, kauppiaat ym.” työpaikkaa. Lisäämällä hakuun “palvelu- ja myyntityöntekijät” avoimia paikkoja oli melkein 2500. Ainoastaan hoiva-alalla avoimia paikkoja oli enemmän.

Tämä kielii siitä, että yritysten tilauskirjat tulee saada jälleen näyttämään paremmilta mahdollisen koronan aiheuttaman loven takia. Tämä varmistaa lisää tuloja yritykselle, joka pystyy sitä kautta tarjoamaan töitä työntekijöille.

Kuten jo aiemmin totesin: ilman liikevaihtoa eli tehtyä kauppaa ei ole myöskään yritystä.

Onkin aika nostaa alan arvostusta ja kunnioittaa myyjiä, he ovat hyvin olennainen osa yrityksen liiketoimintaa.

Se myyjien päivä

Myynti on myös yleensä siistiä sisätyötä. Ennen koronaa yritysmyyjät kävivät yrityksissä asiakastapaamisissa, mutta näiden meistä riippumattomien toimintaympäristön muutosten vuoksi työ on siirtynyt lähes kokonaan etäyhteyksin hoidettavaksi. Tämän lisäksi tekniset ratkaisut ja jopa tekoäly ovat tulleet jäädäkseen myyntityön tueksi.

Vuosikalenteri on täynnä erilaisia teemapäiviä. Ehdotankin, että tämä päivä 29.10. on jatkossa myyjien päivä. Jos ei nyt ihan lippua nosteta salkoon, ehkäpä smoothien tai pullakahvien tarjoaminen myyjälle voisi olla paikallaan.

Tsemppiä ja voimia jokaiselle tähän poikkeusaikaan, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Etenkin jokaiselle myyntityötä tekevälle haluan sanoa: ”Olet tärkeä ja teet tärkeää työtä!”

Olen Noora Kekki, asiakkuuspäällikkö ja uravalmentaja. Toimin tällä hetkellä myös valtakunnallisen myyntipäällikön opintovapaan sijaisena.

Olen idearikas ja toimelias kehittäjäsielu ja uskon positiivisuuden voimaan. Uskon myös, että jokaisella on sisällään voimaa ja kykyjä, joista hän ei ole tietoinen. Luotettavassa ja positiivisen kannustavassa ilmapiirissä nämä ominaisuudet on mahdollista löytää ja valjastaa käyttöön.

”Kukaan ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin on yrittänyt.” – Publilius Syrus

Koronan ensimmäinen aalto meni, ja toinen on jo täällä. Asiantuntijoiden mukaan poikkeustilanne saattaa vaikuttaa lamaannuttavasti osaan ihmisistä, jotka siirtyvät ns. selviytymismoodiin.

Muutos heiluttaa myös yhteistyön perusteita, joiden ylläpitämiseen kannattaa juuri nyt panostaa.

Mediaotsikoihin on noussut valitettavan paljon työntekijöiden lomautuksia ja irtisanomisia. Näihin haetaan tukitoimia kaikista mahdollisista tahoista. Ja näin pitääkin tehdä. Tarvitsemme paljon toimia yt-neuvottelujen alle jääneiden työntekijöiden auttamiseksi takaisin työelämään.

Mutta mitä voimme tehdä niiden työntekijöiden hyväksi, jotka saavat jäädä työhönsä tavoitteenaan pitää yritys elinkelpoisena vaikeissa poikkeusolosuhteissa?

Usein työmäärät pysyvät samana, vaikka tekijöitä on vähemmän. Joudutaan venymään, yritetään parasta, mutta jaksetaanko? Miten käy henkilösuhteiden työarjessa?

Olet monen silmissä voittaja saatuasi pitää työpaikkasi, mutta miten on jaksamisesi laita? Tai miten hyvinvointi työpaikalla? Vaatimukset ovat kovat, vastaat niihin mittavalla työpanoksella. Silti tuloksena voi olla ahdistunut tunnelma työyhteisössä.

Myös mahdollinen seuraava yt-kierros kalvaa monen mieltä. Irtisanomiset ja organisaatiouudistukset ovat kriisi koko työyhteisölle. Onko hyvä jatkaa tässä työssä vai ehkä jossakin muussa?

Saumattoman vahva työyhteisö

Työelämän tutkimuksessa on 2000-luvulla suunnattu huomiota epäkohtien lisäksi myös siihen, mikä tekee työstä mielekkään myös silloin, kun ulkoinen toimintaympäristö ja työt ovat muutoksessa.

Työn voimavaroihin panostaminen on erityisen hyödyllistä muutostilanteissa. Ja silloin, kun työ on erityisen kuormittavaa. Muutoksen tuomat uudet tilanteen on kyettävä kääntämään positiiviseksi energiaksi.

On nähtävä ja otettava käyttöön muutoksen mahdollisuudet. Myllerryksen keskellä voi yksin olla vaikea erottaa mahdollisuuksia. Silloin kannattaa ottaa avuksi muutosturvan ammattilaiset.

Työyhteisövalmennuksen asiantuntijat voivat tuoda merkittävästi lisäapua työyhteisön jäljellä olevien resurssien vahvistamiseksi. Tehokkuuden parantaminen aukeaa asiantuntijoiden avulla työpaikan olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen.

Miten voimme toimia yhdessä voimamme yhdistäen? Miten ymmärrämme ja tuemme toisiamme? Millainen on tulevaisuus meidän hienossa työpaikassamme? Miten hyödynnämme vahvan osaamisen ja työyhteisömme saumattoman tuen toinen toisillemme?

”Marco Polo kuvailee sillan kivi kiveltä. – Mutta mikä kivi kannattaa siltaa? kysyy Kublai-kaani. –Siltaa ei kannata tämä tai tuo kivi, Marco vastaa, – vaan kaaren linja, jonka ne muodostavat. Kublai-kaani on hiljaa ja miettii. Sitten hän lisää: – Miksi puhut minulle kivistä? Minua kiinnostaa vain kaari. Polo vastaa: – Ilman kiviä ei ole kaarta.” (Italo Calvino, Näkymättömät kaupungit, Tammi, 1976).

Kädenojennus työyhteisövalmennusten kautta

Muutosten jälkeen jatkavassa organisaatiossa työ ei suju automaattisesti ja itseohjautuvasti, vaan se vaatii johtajuutta, asioiden seuraamista, arviointia ja tukitoimia. Muutoksen vakiintuminen vaatii myös henkilöstöltä aikaa ja vaivannäköä.

Tilanne on hyväksyttävä, mahdolliset uudet toimintatavat otettava käyttöön ja työtä tehtävä uudessa tilanteessa.

Työntekijällä itsellään on myös vastuu huolehtia omasta työkyvystään ja hyvinvoinnistaan. Työnantajan on mahdollistettava tämä vastuunotto.

Näiden toteuttaminen ei ole muuttuneissa oloissa itsestäänselvyys. Kun tilanne vähitellen normalisoituu, on tarpeellista nostaa kissat pöydälle ja katsahtaa, ovatko (työ)hyvinvoinnin tunnusmerkit läsnä.

Mitä pikemmin lähdemme toimenpiteiden tielle, sitä paremmin selviämme koronaviruspandemian aiheuttamista sivuilmiöistä.

Tässä auttavat tarjoamamme Työyhteisövalmennus ja Työyhteisösovittelu, joiden kautta pyrimme luomaan tilaa ja aikaa avoimelle vuorovaikutukselle.

On aika arvon ja aseman palauttamiselle, anteeksiannolle, toisten kunnioittamiselle, sopimiselle ja asioiden korjaamiselle. On aika puhua ja kuunnella!

Olen Jari Satokangas, Työyhteisösovittelun palvelupäällikkö ja uravalmentaja.

Ihmisyyden perusarvoja ovat vapaus, demokratia, yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisvastuu. Inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus liittyvät hyvään yrityskulttuuriin. Ne liittyvät myös vastuulliseen toimintatapaan, luottamukseen ja tasapuolisuuteen.

Vain sydämestämme yhdessä toinen toistamme tukien voimme saavuttaa jotain arvokasta.

Mikä minusta tulee isona? Kysymys tulee ensimmäistä kertaan meille vastaan jo varhain lapsena.

Koululaisena täytetään ystäväkirjoja ja slämäreitä. Viimeistään yläasteella opon luona kysymystä pohditaan kunnolla. Ja aletaan tehdä konkreettisia siirtoja ammatinvalinnan suhteen.

Jo noista hetkistä lähtee oman ammatti-identiteetin muodostuminen. Mikä minä olen? Mikä minusta tulee? Mihin ryhmään kuulun ja mitkä arvot omaksun?

Maailma kuitenkin muuttuu. Ja me siinä mukana. 40-vuotiaana ollaan jo kaukana yläasteen hetkestä, jolloin tehtiin valintoja työelämän suhteen ja suunniteltiin tulevaa.

Olen itse alanvaihtaja, mutta siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut tehdä valinnan itse. Olen puntaroinut arvojani. Ja saanut mennä semmoista työnkuvaa kohti, joka kohtaa paremmin nykyisen, 40-vuotiaan minäkuvani, identiteettini ja arvoni.

Tällöin myös uuden ammatti-identiteetin rakentaminen on ollut helpompaa. Se on ollut omissa käsissäni. Olen saanut itse toimia käsikirjoittajana.

Hyppäämistä tuntemattomaan

Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Monilla vastaan tulee kriisi, sairaus tai muu syy, joka pakottaa kertaheitolla luopumaan kaikesta vanhasta, opitusta ja omaksutusta, turvallisesta, oman näköisestä työstä. Koko ammatti-identiteetti pyyhitään pois.

Muutokseen hyppääminen ei ole koskaan helppoa, tapahtuipa se sitten omasta aloitteesta tai olosuhteiden pakottamana. Se on uusi ja tuntematon maailma, mukavuusalueen ulkopuolelle hyppäämistä, epävarmuutta taloudesta ja muusta pärjäämisestä.

Oli syy ammatinvaihtoon mikä tahansa, työelämän muuttuminen tai päättyminen on ihmiselämän suuri muutos. Joillekin päätös saapuu hiljalleen, toisille äkkirysäyksenä.

Ammatillisen tarinan päättäminen tai muuttaminen on iso henkinen työ. Se on myös taitolaji: miten kaiken osaisikin luoda vahvistamaan koko loppuelämää. Ja siten, että se tukisi koko elämäntarinaa.

Muutos haastaa pysähtymään

Muutos tai kriisi tarjoaa meille mahdollisuuden pysähtyä. Pysähdyksen voiman voi valjastaa omaksi hyödykseen.

Kuka minä olen? Mihin olen menossa ja mihin haluan mennä? Missä näen itseni tulevaisuudessa? Onko kaikki aikaisempi menetetty vai voinko kantaa sen mukanani ja pitää sitä vahvuutena? Onko kriisi keino oppia itsestä uutta ja päästä kohti selkeämpää minäkuvaa?

Ammatillinen itsetuntemus kumpuaa muun muassa historiamme tiedostamisesta ja meille tärkeiden asioiden tunnistamisesta. Tieto auttaa meitä rakentamaan identiteettiämme tietoisesti toivomaamme suuntaan.

Olennaista on myös löytää kysymyksiä, jotka vievät meitä eteenpäin. Etsivä mieli löytää vastauksia, ja vierivä kivi ei sammaloidu. Millaisen tarinan sinä haluat itsestäsi kirjoittaa?

Olen Sanna Suorsa ja toimin uravalmentajana Päijät-Hämeen alueella.

Pyrin työssäni luomaan uskoa siihen, että meillä on valta määritellä kokemuksiamme itsellemme rakentavalla tavalla ja lisätä luottamusta siihen, että myös haasteiden ja epäonnistumisien kautta voi rakentua vahva ammatillinen tarina.

“Haluan tarjota asiakkailleni rohkaisevaa vuorovaikutusta ja herätellä heitä maalaamaan oman elämänsä tienviitat.”

Olen viime kuukausina tavannut monella tavalla viisaita ihmisiä. Se on tuntunut mukavalle. Siitä sen viisauden yleensä tunnistaakin – se tekee itselle ja toiselle hyvää.

Me usein arvotamme toisiamme älykkyyden perusteella ja toisinaan unohdamme, miten moniulotteisesta asiasta onkaan kyse. Kaikkia kykyjä tarvitaan, avaruudellisesta hahmotuskyvystä eettisten kysymysten ratkaisutaitoon.

Jotkut onnekkaat tietävät jo lapsena, mikä heistä tulee isona. Lapsuuden autenttisia haaveita toki voi kurkistella vielä vähän varttuneempanakin.

Valmennus avaa kätköissä olevaa

Uravalmennuksessa autamme asiakkaitamme löytämään uudelleen heidän omat piilossa olevat kykynsä ja voimavaransa. Avaamme useaan otteeseen kunkin yksilöllistä osaamisen tarinaa.

Kuinka helppoa onkaan unohtaa, etenkin kipeänä ja mahdollisesti itselle soveltumattomassa tehtävässä, omat taidot ja vahvuudet. Lisäksi läjä uskomuksia estää meitä tavoittamasta jotakin itselle kenties tosi tärkeää.

Mistä minä olinkaan kiinnostunut ennen kuin elämä toi mukanaan kasakaupalla epävarmuustekijöitä? Mistä voisin olla kiinnostunut, kun mahdollisuus annetaan?

Kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan faktoja ja tarinallisuutta. Ihka oleelliset vastaukset ihminen kuitenkin saa itseltään. Jokainen voi onnistua omista lähtökohdistaan käsin. Jatketaan matkaa siitä kohtaa, missä nyt olemme – tunnistamalla, tunnustamalla ja tukemalla.

Tiedät kyllä, kun tiedät

Tunnistaminen on valmennettavan ja valmentajan yhteistyötä. Sisäisten motivaatiotekijöiden esiinnousua edesauttaa turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Niiden rinnalle tarvitsemme tiettyä vapaaehtoisuutta sekä päämäärien että toimintatapojen suhteen – työhyvinvoinnin kannalta työn tuunaaminen, riittävä omannäköisyys on oleellista.

Pohdittaessa uusia työmahdollisuuksia, esimerkiksi, on hyvä miettiä työnantajan edustamaa päämäärää. Kyvykkyyden kokemusta taas tarvitaan, koska oppimisen ja kehittymisen mahdollisuus tuottaa tunteen siitä, että saamme asioita aikaiseksi.

Kun mietitään ihmiselle kestävää polkua, sisäisen motivaation tekijöitä ei voida ohittaa. Niiden tunnistamisessa tarvitaan viisautta.

Ihmisen isona tehtävänä on tunnustaa itselleen, missä minä olen hyvä. Se vaatii yllättävän paljon rohkeutta ja rohkaisua. Viisaissa käsissä rohkeus kasvaa, arvokkuuden tunne lisääntyy ja joku uusi ratkaisu alkaa itää.

”Tiedät kyllä, kun tiedät” on hyvä kannustuslause. Usein menee turhan kauan, ennen kuin oma lahjakkuuden muoto tulee näkyväksi ja sitä pääsee käyttämään itselleen sopivalla tavalla.

Valmentaja tukee tunnistamisen ja tunnustamisen matkaa. Pelkän analyyttisen älyn varassa toimiminen voi jättää olon kahteen suuntaan vähän ontoksi. Vasta kun älykkyys saatetaan palvelemaan meissä jokaisessa olevaa viisautta, saadaan kestäviä tuloksia.

Viisaus kun on meissä itsessämme.

Olen Katja Kokko ja toimin uravalmentajana Pirkanmaalla. Valmennan ja teen työnohjausta kannustavuuden ja sallivuuden ilmapiirissä, ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti.

Innostun kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kysymyksistä osana työhyvinvointia.

“Se mitä on takanamme ja se mitä on edessämme, on pientä siihen verrattuna, mitä on sisällämme.”

”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa kaikesta pimeydestä huolimatta.” –Desmond Tutu

Tämä lause on ollut jo pitkään työkoneeni aloitusnäytössä. Se on viivähtänyt silmissäni ja ajatuksissani monen monituista kertaa. Se on minua kovin puhutteleva lause, se resonoi hyvin syvälle minuuteeni, niin työminään kuin siviiliminäänkin.

Olen pysähtynyt Tutun ajatuksen ääreen viime viikkoina vielä aiempaakin useammin, pyrkinyt fokusoimaan ja kirkastamaan näkemäni valon.

Toivo, sen näkeminen ja ylläpitäminen, on aina läsnä työssäni ja asiakaskohtaamisissa. Aina toivo ei kuitenkaan ole näkyvillä. Juuri silloin minun tulee auttaa asiakasta löytämään se.

Kun ihminen on menettänyt työkykynsä, terveytensä ja taloudellisen turvansa, valon näkeminen voi olla haastavaa.

”Ei minusta ole enää mihinkään.” ”Kuka minut huolii töihin?” ”Ei kukaan pysty nyt ottamaan työntekijää.” ”Mitä merkitystä enää millään on?” Näitä lauseita olen kuullut usein asiakkaideni suusta.

Ja ei, en tuomitse tai vähättele niitä. Lauseet ovat olleet siinä hetkessä aiheellisia, ja niiden on pitänyt tulla ulos, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Ja minä olen saanut ollut sopivasti vastaanottamassa ne.

Kuva ©Petteri Lehto

Uskallus tulla vastaan pimeydessä

Olen aina tiennyt, että meillä on useita identiteettejä: olemme lapsia, vanhempia, ystäviä, kumppaneita, ammattilaisia.

Työssäni toimin asiakkaan ammatti-identiteettikentällä, vaikka huomioin myös hänen muutkin identiteettinsä. Keskiössä ovat asiakkaan ammatti-identiteettiin liittyvät teemat, työkykyisyys, ammatilliset haaveet ja toiveet. Läsnä on mahdollisesti myös ammatti-identiteetin luopumisesta aiheutunut tuska.

Kun ihminen on kykenemätön tekemään työtä, joka on määritellyt häntä (enemmän tai vähemmän) mahdollisesti jo vuosikymmenten ajan, on hankala nähdä uusia, vaihtoehtoisia polkuja.

Uravalmentajana en voi palauttaa asiakkailleni heidän terveyttään, työkykyään, työpaikkaansa tai kohentaa heidän taloudellista tilannettaan. Minulla ei ole kristallipalloa, jonka avulla voisin kertoa asiakkaalleni tulevan polun. Ei, näitä minulla ei ole.

Minulla on kuitenkin voimaa ja vahvuutta ottaa vastaan asiakkaan epätoivo. Ja uskallus tulla heitä vastaan pimeydessä. Minulla on kyky nähdä ja sanoittaa ihmisissä olevat vahvuudet ja mahdollisuudet, myös ne piilossa olevat voimavarat. Minulla on luottamusta asiakkaisiini ja heidän omaan toimijuuteensa.

 

Rinnalla kulkemista tuomitsematta

Uravalmentaja on se, joka tuo esiin vaihtoehtoja, tukee matkalla ja auttaa työhönpaluussa ja sen suunnittelussa. Emme voi kenties tituleerata itseämme valopilkuiksi, mutta ainakin olemme valonkannattajia tai pimennysverhon avaajia.

Jos sinä olet joskus kulkenut pimeydessä, oli syy mikä tahansa, toivottavasti olet silloin saanut vierellesi jonkun, joka on tuomitsematta tai vähättelemättä ottanut vastaan epätoivosi. Joka on hymyillyt ja rohkaissut sinua raottamaan pimeyden verhoa. Ja kannustanut tutkimaan sieltä kajastavaa valoa.

Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta, ei anneta kenenkään jäädä pimeyteen. Ei nyt poikkeusaikana, eikä sittenkään, kun palaamme ”normaaliin” elämään.

Minä pidän omana valonani sitä, että tästäkin ajasta me selviämme.

Olen Heli Pöllänen ja toimin uravalmentajana Mikkelissä ja Savonlinnassa. Sytyn maailman ja elämän pohdiskelusta ja tarkastelusta eri näkökulmista, sekä asioiden eteen päin viemisestä.

Minulle tärkeää työssäni on huomioida ihminen aina oman elämänsä asiantuntijana.

”Älä koskaan suhtaudu kohtaamisiin välinpitämättömästi, ne jättävät meihin aina jäljen ja muovautuvat osaksi tarinaamme.”