Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa meille työkykyjohtamisen ja työhyvinvointipalvelujen muotoilijoille.

Talven taittuminen kevääksi on havahduttanut monet työpaikat pohtimaan työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tärkeyttä, mutta myös liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden edellytyksiä. Pysähtyminen tilinpäätöksen äärelle on tuottanut ideointia henkilöstösuunnitteluun ja uusien kehityshankkeiden innovointiin, joissa olemme saaneet olla mukana aktiivisina toimijoina.

Olemme käyneet päivittäin yrityspäättäjien kanssa dialogia siitä, millaisten palvelujen keinoin olisi mahdollista löytää esimerkiksi ratkaisuja sairauspoissaolojen vähentämiseen, ei-toivottuun henkilöstön vaihtuvuuteen, työilmapiirin haasteisiin tai työntekijöiden resilienssin vahvistumiseen.

On ollut innostavaa ja antoisaa olla tukemassa strategisesti ajattelevien yritysten arkea. Erityisen ilahduttavaa on ollut kuulla, että tekemäämme työhön on oltu enemmän kuin tyytyväisiä ja että meihin on voitu kumppanina luottaa.

Kipupisteet ja hyvän huomaaminen

Asiakkaamme arvostavat sitä, että teemme jokaisessa tilanteessa kaiken voitavamme, pyrimme sitoutuneesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja löydämme heidän kanssaan myönteisen muutoksen mahdollistavia ratkaisuja. Nämä arvot ovat tärkeitä myös meille heidän toiminnassaan.

Kuluneen koronavuoden aikana emme mekään ole voineet mitään yritysten toimintaympäristön muutoksille. Tuottamillamme palveluilla olemme kuitenkin voineet vaikuttaa siihen, miten työyhteisöt, johto, esimiehet ja työntekijät pystyvät toimimaan ratkaisukeskeisesti, kaikista haasteista huolimatta.

Olemme selvittäneet yhteistyössä ahkerasti työyhteisöjen ilmapiirin solmuja, löytäneet muutosta vaativia kipupisteitä ja kehittämiskohtia sekä hioneet tapoja laittaa perusasioita uudelleen kuntoon.

Muutoskohteiden työstämisen rinnalla olemme myös oivalluttaneet työyhteisöjä huomaamaan jo heillä olemassa olevat sisäiset voimavarat ja vahvuudet, toimivat onnistumisen tukirakenteet sekä uudelleen muistettavat toimivan työpaikan pelisäännöt.

Aina ratkaisu ei ole ollut oletetun ongelman korjaaminen, vaan yhteistyön aikana havaittuun juurisyyhyn yhdessä vaikuttaminen sekä hyvän huomaaminen.

Kasvun mahdollistaminen

Usein toteamme työntekijöiden, esimiesten ja johtajien kanssa toteuttamamme työyhteisösovittelun, työyhteisövalmennuksen, työnohjauksen tai coaching-palvelun aikana, että inhimillisen kanssakäymisen haasteet koettelevat kaikkia työpaikkoja. Pulmapaikat kuuluvat väistämättä muodossa tai toisessa työelämän arkeen.

Viisautta on ollut kuitenkin tarttua ulkopuolisen, puolueettoman ja uudesta vinkkelistä asiaa tarkastelevan asiantuntijan apuun viimeistään silloin, kun omat keinot on jo käytetty. Askel kohti parempaa huomista ei välttämättä ole kivuton silloinkaan.

Myönteinen muutos ei tapahdu hetkessä, mutta pienikin liike uuteen suuntaan mahdollistaa nykyhetken pysähtyneisyyttä paremman tilanteen.

Kiputilaan jämähtämisellä jatkaa vain kärsimistä, kun taas kiputilasta oppiminen mahdollistaa kasvun.

Kevät on parasta kasvun aikaa, ja oppimisen muutosmatka alkaa monelle meistä juuri tänä keväänä.

“Muista, että maksimi ei ole optimi.”

Näillä sanoilla vastasi minulle hymyilevä ja hyvissä voimissa eläkkeelle siirtyvä kollega useita vuosia sitten, kun kysyin, mikä on hänen salaisuutensa pysyä hyvinvoivana ja jaksavana johtamisen ja esimiestyön arjessa?

Olen pohtinut näitä sanoja useita kertoja vuosien varrella. Ja miettinyt, miten soveltaisin näitä ystävän sanoja omaan elämääni, miten osaisin noudattaa hänen oppejaan.

Kohtuuden muistaminen on ollut tällaiselle merkityksellisestä työstä syttyvälle, työn imusta nauttivalle ja kehittämisestä innostuvalle ihmiselle välillä kovin vaikeaa. Onneksi on ollut perhe, ystävät ja harrastukset, joiden vuoksi työn rajaaminen on kuitenkin onnistunut lähes itsestään.

Työn äärien ymmärtämisessä ja riittävän hyvän muistamisessa ovat omalla tavallaan olleet mukana myös oma esimies, kollegat ja tiimi. Jokainen meistä tietää, mitä on tehdä työtä suurella sydämellä ja täydellä antaumuksella.

Riittävä on riittävä

Oppimisen paikkana meille ahkeroiville ammattilaisille on kuulla itsestäänselvyys muidenkin sanomana: ”Ei tarvitse olla tehokkaasti töissä kellon ympäri. Riittää, että on tehokas työaikana.” Näin se on: määräaikainen maksimi on optimi.

Huomaan, että erityisesti tulostavoitteiden kasvavassa paineessa ja itsensä johtamista vaativissa tehtävissä voimien jakaminen kaikkensa antamisen sijaan on ollut kauaskantoista viisautta. Ajoittainen ryynääminen ja tukka putkella juokseminen kuuluvat toki yritysmaailman arkifaktoihin, mutta rajansa niilläkin.

Välillä on täytynyt tietoisesti järjestää normiarkea, tavanomaisesti kuormittavaa työtä ja työtunneiltaan kevyempiä työpäiviä, että jaksaa olla parhaimmillaan ja antaa parhaansa.

Havahduttavinta on ollut oivaltaa, että voimien säästäminen ja harkinnan käyttäminen työkiireiden keskellä ei ole estänyt tulostavoitteiden saavuttamista tai sovittujen kehitystehtävien läpiviemistä. Käytännön kokemus opettaa: jatkuva maksimi ei ainakaan ole optimi.

Maksiminopeus ja optimitulos

Optimin löytäminen päätösten tekemisessä tuhannen ja yhden työn keskellä on ollut myös esimiestyössä ja johtamisessa oppimisen paikka.

Maksiminopeus ei välttämättä tuota optimitulosta, eikä vauhti ainakaan korjaa virheitä, joita salamaratkaisut jälkisäätämisineen aiheuttavat.

Joskus aika on itse asiassa antanut kiireellisille asioille oikeat mittasuhteet ja toimivan prioriteettijärjestyksen. Isompien linjausten tai merkittävämpien päätösten kohdalla esimerkiksi yön yli nukkumista en ole koskaan katunut.

En tosin usko siihenkään, että asioiden pitkä hilloamisaika jalostaisi määräänsä enempää itse asiaa. Mutta ripeys yhdistettynä malttiin ja päätösten luokittelu seurausten vaikuttavuuden mukaan ovat olleet minulle optimiyhdistelmä.

Työmäärä-ähky ja vauhtisokeus

Työvuosien myötä tärkeät risteykset ja pysähdyksen paikat on oppinut tunnistamaan siinä missä nekin kohdat, joissa on hyvä painaa kaasua hiljentämisen sijaan. Omakohtaisesti ajattelen, että hallittu maksimi on optimi.

Mutta kyllähän tämä esimiestyö ja johtaminen toimintaympäristön muutoksissa, liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden paineissa sekä henkilöstön työssä suoriutumisen ja hyvinvoinnin mahdollistamisen tukitehtävissä ovat sen verran moniulotteinen ja muuttuva yhtälö, että työmäärä-ähky ja vauhtisokeus vaanii tekijäänsä jokaisen työviikon aikana.

Ammatillisen itsevarmuuden paita on osattava napittaa lempeän jämäkästi kiinni, ettei riittämättömyyden tunne ui liiveihin ja ala nakertaa nuppia.

Kiitollinen olen paitsi opettavaisille työvuosille myös kaikille viisaille ihmiselle ympärilläni siitä, että myös he muistuttavat minua muistettavasta: ”Maksimi ei ole aina optimi.”

Elämme monilla työpaikoilla nyt aikaa, jolloin kevään kehityskeskustelut on pidetty, alkuvuosi on laitettu pulkkaan ja kesäloma kolkuttelee yhden jos toisenkin etätyöhuoneen ovella.

Pian on aika kerätä pillit pussiin myös omalta työpöydältäni ja lähteä kohti ahon laitaa. Tässä kohtaa on hyvä hetki tehdä inventaariota esimiestyöstä ja vastata itsereflektiokysymyksiin välitilinpäätöksen hengessä.

Olenko tehnyt oikeita asioita?

Tähän kysymykseen vastaaminen on ollut tänä keväänä aiempia vuosia selkeämpää, koska olemme yrityksenä valinneet teemaksi työhyvinvoinnin.

Esimiehenä on ollut tärkeää pitää huolta siitä, että kaikista tärkein voimavaramme eli tiimiläiset kykenevät parhaalla mahdollisella tavalla tekemään työtään, kokevat tekemänsä työn merkitykselliseksi ja saavat työhönsä tarvitsemansa tuen esimieheltä.

Alkuvuodesta toteutetun työhyvinvointikyselyn, kevättalven aikana esimiesvarteissa saadun palautteen, loppukevään työnohjausarvioinnin yhteydessä ja alkukesän aikana pidettyjen kehityskeskustelujen perusteella sanoisin: olen pystynyt omista esimiehenä olemisen epäideaalisuuksistani huolimatta tekemään osaltani ihan kiitettävän paljon oikeita asioita tiimiläisten työhyvinvoinnin täyttymiseksi.

Työhyvinvoinnin mahdollistajana on ollut myös yrityksemme tarjoamat keinot pitää huolta hyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä työntekijöiden oma vastuu työn tekemisen tavoista ja työn mielekkyyden toteutumisessa.

Rasti ruutuun ja eteenpäin!

Olenko tehnyt asioita oikein?

Kysymys haastaa katsomaan peiliin, pohtimaan omaa tapaani toteuttaa esimiestehtäviä ja arvioimaan työrooliani suhteessa tekemiini valintoihin.

Haastavaksi esimiestyön arvioinnin tekee se, että tehtäviä määritellään hyvin eri tavoin riippuen siitä, katsotaanko esimiehenä toimimista työlainsäädännön, työhyvinvoinnin, työturvallisuuden, työterveyden, työsuojelun, työpaikan sisäisten käytäntöjen tai jonkin muun esimiestyön arviointikriteerin mukaan.

Oikein toimimisen arviointikohteiden määrä tuntuu mittavalta, joten joudun luottamaan siihen mitä tiimissäni näen, koen ja kuulen.

Teen yleisarvion sen perusteella, että kevään aikana ei ongelmia esimiestyössä ole ilmennyt. Tunnistan toki esimiehenä kehittymiskohteita, mutta ne liittyvät pikemminkin siihen, miten toimin tietyissä tilanteissa kuin siihen, mitä minulta odotetaan esimiestyön vastuun kantamisen ja velvollisuuksien hoitamisen näkökulmasta.

Onnistuvasta esimiestyöstä on kiittäminen myös omaa esimiestäni ja esimieskollegojani, joiden kanssa yhteisiä linjauksia ja toiminnan kehittämistä tehdään paitsi jokaisen esimiehen oman tiimin, niin myös koko työyhteisön hyväksi. Laitan rastin ruutuun tähänkin kohtaan.

Olenko saavuttanut toivottuja tuloksia?

Tavoitteisiin ja tulokseen tähtäävänä tiimiesimiehenä tiedostan kivuliaan hyvin sen, että joukkueemme euromääräinen tuloksenteko on jäänyt koronakevään vuoksi takamatkalle. Tuloslaskelma saa hien pintaan ja virittää syksylle melkoisia odotuksia.

Onneksi olemme valmistautuneet kohtaamaan tulevan ja käyttäneet kevätkaudella aikaa myös sellaisten toimien tekemiseen, jotka pohjustavat parempaa ja ehkä kiireistäkin syksyä.

Tilinpäätöksistä olen oppinut, että tuloslaskelman lisäksi on tärkeä ymmärtää myös taseen merkitys. Tästä näkökulmasta arvioituna olemme onnistuneet paremmin kuin mitä kevään tuloslaskelma antaa ymmärtää.

Eittämättä kevätkausi on ollut haastava, mutta huonomminkin olisi voinut mennä. Laitan tähänkin ruutuun rastin. Ja annan itselleni luvan kääntää katseen kohti kesälomaa.

Onni on sitä, kun tiimi toimii ja työt sujuvat siten kuin on yhdessä suunniteltu ja sovittu – myös poikkeustilanteessa.

Yrityspalvelujemme tiimiesimiehenä en voi kuitenkaan ottaa itsestäänselvyytenä tiimin kykyä toimia yhdessä tuloksellisesti. Se on vaatinut jokaiselta jäseneltä omien toimintatapojen ja arvojen inventaariota sekä yhteisistä pelisäännöistä sopimista.

Yhteistyö ja tiimikäytännöt eivät ole syntyneet itsestään, sattumalta tai ylhäältä annettuina, vaan ne on rakennettu yhdessä. Ja yhteisesti niihin on myös sitouduttu. Myöskään etätyö ei murenna meidän tiimiämme, kun haasteisiin on varauduttu kaukaa viisaasti.

Jotain samaa, jotain erilaista, jotain yhteistä

Olemme tiimimme perustamisvaiheessa tunnistaneet toimintatapoja ja tyylejä, joita meillä työntekijöinä ja tiiminjäseninä on. Sanoittamalla sitä, mitä olemme tai emme ole, olemme pohjustaneet vahvuuksien tunnistamista ja erilaisuuden ymmärtämistä.

Kenenkään tiimissä ei tarvitse olla jotain muuta kuin mitä on, sillä jokaisella on työn ja yhteistyön näkökulmasta paljon ainutlaatuista ja arvokasta annettavaa.

Myös monista eroista huolimatta meillä kaikilla on joukkueena sama päämäärä: onnistua yhdessä yrityksen parhaaksi.

Oma vastuu ja osallistuminen               

Tiiminjäsenenä oleminen ja yhteistyön tekeminen edellyttävät, että jokainen ottaa vastuuta parhaansa yrittämisestä ja hyvän yhteistyön ylläpitämisestä. Muutos yksinyrittämisestä yhteistyön tekemiseen ei tapahdu kuitenkaan yhdessä yössä.

Tiimikaverin avusta ja tuesta tai yhdessä ideoinnista ja työn yhteiskehittämisestä ei heti synny hittiä, jos on oppinut tulemaan toimeen omillaan tai nauttii nimenomaan yksintyöskentelystä.

Erilaisten persoonallisuuksien ja työtyylien sulattelukin vie aikaa. Jokainen kuitenkin sitoutuu tiimin toimintaan omien kykyjensä ja mahdollisuuksien mukaan, yksi enemmän ja toinen vähemmän – hyvä näin.

Lupa onnistua ja epäonnistua

Meidän tiimissämme on sovittu, että onnistumisia saa hehkuttaa ja epäonnistumisia ei tarvitse lakaista maton alle.

Yhden onnistuminen ei ole toiselta pois, eikä vahingonilo, kateellinen piikittely tai selän takana juoruilu tee kenestäkään kaunista.

Myötätunto ja tuki lämmittävät. Yhdessä jaetaan ilot ja surut, koetaan takapakit ja onnistumiset. Huumoria viljellään ja kuittailuakin kestetään – työystävän välittämisellä on monta puolta.

Huippujoukkueen reilu meininki

Arvostan sitä, että tiimissämme pidetään yllä myönteistä henkeä ja reilua meininkiä puhumalla asioista suoraan. Jos jokin hiertää, se otetaan puheeksi.

Puheeksi ottaminen ei ole uhka, vaan muutoksen mahdollistava ratkaisuehdotus. Se on sitä, kun on tahto tehdä asioita paremmalla tavalla, toisin jatkossa.

Kun tiimissä vallitsee keskinäinen luottamus, arvostus ja kunnioittaminen, ei vaikeistakaan asioista ole hankalaa puhua ääneen.

Kiitollisuus ja vastuullisuus

Ilman osaavaa, ammattitaitoista ja yhteen hiilleen puhaltavaa tiimiä, työyhteisöä ja johtoa tämä esimies ei olisi näin onnekas. Olen kiitollinen jokaisesta työpäivästä, jonka saan jakaa niin hyvinä kuin koettelevinakin aikoina.

Aion jatkossakin pitää kiinni siitä, että työmme tavoite taata elämän parhaat työpäivät asiakkaille koskee myös meitä itseämme.

Pitämällä huolta meistä ja hyvästä yhteishengestä pystymme antamaan parhaamme myös asiakkaillemme. Vastuullisuus tiimityössä on sitä, että suutarin lapsella on kengät myös etäaikoina.