Reilu vuosi sitten päätimme tulla esiin. Meitä oli kourallinen innokkaita, ja meillä oli asiaa. Tämä on kertomus yhteistyön voimasta. Tervetuloa Tuhannen ja yhden työn 1-vuotis(virtuaali)synttärikahveille!

Helmikuussa 2020 se alkoi soida. Meidän uravalmentajien ja muiden noposlaisten oma kanava. Halusimme blogata ja halusimme vlogata. Kutsuimme itseämme työnimellä Uratubettajat.

Kirjoitimme ja puhuimme, kerroimme työstämme, jaoimme vinkkejä, kannustimme. Annoimme kasvot työelämän asiantuntijoille, kukin oman persoonansa näköisesti. Postasimme bloggauksiamme ja vloggauksiamme somekanavilla ja pääsimme tavoitteeseen: yrityksemme tunnettuus sai uudet siivet, saimme aikaan somepöhinää. Ja pääsimme myös tukemaan ihmisiä uudella tavalla.

Käydessäni läpi ensimmäisen vuoden aikana julkaisemiamme sisältöjä huomioni kiinnittyi siihen, miten paljon työelämä on muuttunut vuoden aikana. Viime keväänä k-taudin rävähdettyä koko maailman silmille edessämme oli isoja muutoksia, isompia kuin tuolloin kukaan osasi edes kuvitella. Lennossa käyttöön otetuista työelämän uusista toimintatavoista on tullut vuodessa uusi normaali.

Onnistuimme hienosti nostamaan jo poikkeusvuoden alkuvaiheessa esiin niin etätyöhön kuin työhyvinvointiinkin liittyviä haasteita ja tarjoamaan niihin ratkaisuja. Tsemppasimme videotyöskentelyyn ja valoimme toivoa tulevaan. Mottona oli: Olemme samassa veneessä, yhteistyössä on voimaa!

Kiitosten aika

Vuoden aikana Tuhat ja yksi työtä -alustalle on saatu aikaan 47 julkaisua, tämä synttärivälitilinpäätös mukaan lukien. Mielestäni se on varsin hieno saavutus, josta haluan nyt lausua ison kiitoksen kaikille mukana olleille ja oleville. Lämmin kiitos myös kaikille yrityksemme työntekijöille, jotka olette käyneet tykkäilemässä ja kommentoimassa somejulkaisujamme.

Olemme päivittäneet työnhakutaidot tälle vuosituhannelle. Olemme kertoneet osaamisen tunnistamisesta ja itsensä markkinoinnista ja myynnistä työnantajalle. Olemme muistuttaneet työhyvinvoinnista ja työn merkityksellisyydestä. Olemme porautuneet henkiseen suorituskykyyn ja sisäiseen motivaatioon. Ja tarjonneet mielentreeniharjoituksia.

Olemme tarjonneet myös tukea muutokseen. Olemme kannustaneet ottamaan vastuun omista ajatuksista, päästämään irti rajoittavista uskomuksista ja opettelemaan myötätuntoa. Olemme antaneet työkaluja itsetuntemuksen lisäämiseen ja uusia näkökulmia alanvaihtoon ja oman ammatti-identiteetin kirkastamiseen. Olemme auttaneet vapautumaan huijarisyndroomasta ja taklaamaan ikäsyrjintää. Olemme muistuttaneet kuuntelemisen ja kuulemisen jalosta taidosta.

Olemme myös korostaneet esimiestyön merkitystä ja tiimityöskentelyn arvoa. Olemme haastaneet yritysjohtajia tulemaan ulos somekaapista. Olemme laulaneet oodin myyjille ja muistuttaneet epävarmuuden sietämiskyvyn tärkeydestä.

Ihan parasta oli…

Uravalmentajina meidän tehtävämme on kannustaa ja nostaa asiakasta ja muistuttaa häntä hänen onnistumisistaan. Tämän vuoksi päätimme pukea suutarin lapselle kengät ja antaa uratubettajillemme mahdollisuuden kertoa, miten he ovat kokeneet Tuhannen ja yhden työn sisällöntuottamisen.

Tässäpä kissat pöydälle, ja hännät pystyyn:
”Minusta parasta on ollut meidän yhteisöllinen somepöhinämme, joka on saanut monet työntekijämme aktivoitumaan somen puolella. Toki tämä näyttää hyvältä myös ulospäin, ja onkin yksi tärkeä yritysimagon luomisväline.” -Katja Noponen

”Ihan parasta on ollut heittäytyminen yhdessä someen. Takki, tukka ja ajatukset auki. Rohkeasti näyttäen kaikille muillekin, mitä olemme, mitä teemme ja mitä osaamme.” -Suvi Pikkusaari

”Parasta on ollut se, kun on voittanut omat pelkonsa ja ylittänyt itsensä.” -Terhi Saariaho

”Kirjoittamalla auttaminen on ollut pitkään uraunelmani, ja bloggaaminen on toteuttanut sen. Valmennusaika on rajallista, eikä kaikilla ole mahdollisuutta päästä uravalmennukseen, mutta blogia voi lukea ihan kuka tahansa, joka tarvitsee apua urasuunnitteluun ja työnhakuun.” -Minna Leskinen

”Parasta on ollut se, että kannustamme aidon avuliaasti toisiamme, myös somessa. Meidän yhteistyössämme tosiaan on voimaa – ja miten hienoja tekstejä meidän valmentajamme tuottavatkaan.” -Katja Kokko

”Tämä on uusi kanava, jonka avulla pääsemme jakamaan vahvaa ammatillista osaamistamme, jota yrityksestämme löytyy. Siitä on konkreettista hyötyä ihmisille eri elämäntilanteissa. Itselleni vloggaus oli ihan uutta, ja olen päässyt haastamaan itseni uudessa formaatissa. Siinä olen voinut kiteyttää laajoja teemoja lyhyessä ajassa. ” -Daniel Venström

”Ehdottomasti parasta on ollut itsensä haastaminen ja omalla epämukavuusalueella toimiminen. En ole pitänyt itseäni sanaseppona, mutta itselle merkityksellisistä asioista kirjoittaminen on tuntunut yllättävän luontevalta. Lisäksi omien työtovereiden bloggaukset ovat myös valottaneet laajaa osaamista, jota yrityksemme sisällä on. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana!” -Sari Laaksonen

Lopuksi haluan kiittää lämpimästi myös kaikkia someseuraajiamme, ihan jokaista teitä henkilökohtaisesti. Tervetuloa jatkossakin seuraamaan, tykkäilemään ja kommentoimaan tarinoitamme.

Mikäli et ole vielä tutustunut Tuhannen ja yhden työn aarrearkistoomme, käypä kurkkaamassa täältä www.katjanoponen.fi/tuhat-ja-yksi-tyota/

Nostakaamme synttärimalja 1-vuotiaalle Tuhannelle ja yhdelle työlle!

Valoisin pääsiäis- ja kevätterveisin,
viestintäkoordinaattori Marjo-Kaisu

Valmentajan työkalupakistani löytyvät nämä kolme kysymystä: Uskotko itseesi? Toivotko parasta ratkaisua itsellesi? Rakastatko tai arvostatko itseäsi sellaisena kuin olet?

Harmittavan usein valmennettava antaa kysymyksiin epäröiviä vastauksia. Positiivista on kuitenkin se, että kysymyksenasettelu tarjoaa hyvän pohjan jatkokeskusteluille.

Kun valmennettava tulee ensimmäiseen asiakastapaamiseen, hänen mielensä on usein täynnä kysymyksiä. Muutostilanne luonnollisesti hämmentää ja jopa pelottaa. Kaltevalla pinnalla haetaan usein pelastusköyttä takertumalla menneeseen.

Vanha ovi on jo sulkeutunut, mutta uusi ei ole vielä avautunut. Ollaan välitilassa, epämukavuusalueella, jossa asiakas tarvitsee valmentajan tukea. Ja aikaa ja tilaa pysähtyä hetkeksi.

Minulla on tapana kannustaa valmennettavaa ottamaan pienoinen aikalisä. Se ei tarkoita välttämättä viikkoja, puhumattakaan kuukausista. Kyse on enemmänkin henkisestä aikalisästä. Siitä, että uskaltaa tietoisesti hengähtää ja kurkata sisälle omaan mieleen.

Itseinventaarion paikka

Muutostilanne on aina mahdollisuus itseinventaarioon. Kuka minä olen? Mistä minä olen tullut? Missä olen nyt? Mihin olen matkalla? Mitä enemmän valmennettava kykenee reflektoimaan itseään, sitä vankemman kivijalan hän rakentaa itse itselleen.

Työnhaku on pitkälti mentaalilaji, jota voi treenata, kuten mitä tahansa lajia. Mielen treenaaminen kasvattaa tunnetusti itsetuntemusta, mikä puolestaan vahvistaa itsetuntoa. Usko itseen lisääntyy. Toivo tulevaan kasvaa. Ja itsensä arvostaminen palautuu ja jopa voimistuu.

Muutosprosessin avaimia ovat rehellisyys ja hyväksyminen. Muistutan valmennettaviani tuon tuosta siitä, että he eivät tee (tai jätä tekemättä) asioita valmentajalle vaan itselleen. Mitä rehellisempiä he ovat itselleen, sitä enemmän he saavat valmennuksesta irti.

Erityisen tärkeää on uskaltaa katsoa myös mielessä olevia ei-niin-mukavia ajatuksia ja kohdata niistä nousevat tuntemukset ja tunteet. Siinä valmentajan vastuulla on aukottoman luottamuksen rakentaminen, valmennettavan kannatteleminen ja hyväksyvä läsnäolo.

Paluu sylttytehtaalle

Valmentaja on parhaimmillaan lempeä peili mutta samalla myös asiakasta eteenpäin tuuppaava haastaja.

Kepin ja porkkanan sijaan haluan tarjota valmennettavalle tunteen siitä, että hän on itse kykeneväinen ottamaan vastuun muutoksesta. Mieltä ei voi pakottaa, mutta sitä voi ja tuleekin houkutella vanhojen ajatuskaavojen muuttamiseen.

Paradoksaalista mutta todeksi havaittua: Paluu sylttytehtaalle avaa polun uuteen.

Kun toivonkipinä syttyy valmennettavan omassa mielessä, hän saa voimaannuttavan kokemuksen siitä, että voi todellakin vaikuttaa itse asioihin omalla ajattelullaan. Tämä edesauttaa parhaan ratkaisun löytämistä.

Muutoksen keskellä oleva tarvitsee ymmärrystä. Meillä kaikilla on takanamme poikkeuksellinen muutosten vuosi, jossa usko, toivo ja rakkaus ovat olleet välillä koetuksella.

Viime keväänä koronan alkutaipaleella kehotin sinua kirjoittamaan etätyöhuoneen tauluun nämä kolme mielen käskyä: Usko tulevaisuuteen. Toivo, että selviämme tästä yhdessä. Rakasta ja huolehdi itsestäsi ja toisista.

Näin pandemiavuoden päätteeksi ehdotan, että ensi vuonna uskot enemmän itseesi, toivot itsellesi parasta ja arvostat itseäsi omana itsenäsi.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua ja inspiroivaa uutta vuotta 2021. Syttyköön joulun tähtitaivas myös sinun mieleesi.

Helppo hengähdysharjoitus (soveltuu myös joulukiireitten keskelle):

  1. Ota tietoinen hetki vain itsellesi. Sulje silmäsi kevyesti ja hengittele rauhallisesti sisään ja ulos.
  2. Luo itsesi mielikuvissasi paikkaan, jossa kukaan ei vaadi sinulta mitään. Ja ennen kaikkea et itse vaadi itseltäsi mitään.
  3. Anna mieleesi nousta ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat tuoneet sinulle tänä poikkeusvuonna iloa ja voimaa. Pohdi myös sitä, miten olet selviytynyt haasteista.
  4. Lähetä ajatuksissasi hyvän mielen toivotuksia kolmelle ihmiselle, jotka tulevat ensimmäisenä mieleesi.
  5. Kuuntele mielessäsi, mitä he vastaavat sinulle. Kiitä heitä ja anna kiitosta myös itsellesi.

Oletko kuullut, että ihmismieltä on verrattu jäävuoreen? Klassisessa vertauskuvassa meren pinnan yläpuolella oleva vuorenhuippu kuvastaa tietoista mieltä. Ja pinnan alapuolelle jäävä järkäle tiedostamatonta, alitajuntaista mieltä.

Harvoin tulee pohdittua, että vain 20 prosenttia ajatuksistamme on tietoisessa mielessä. Puhumattakaan siitä, että jopa 80 prosenttia mietteistämme on piilossa alitajunnan syövereissä.

Vieläkin kiinnostavamman tästä mielen pelistä tekee se, että ihmisellä on arvioitu syntyvän 70-80 000 ajatusta päivässä! Valitsemme itse niistä jokaisen, tiedostamatta tai tietoisesti.

Suurin osa ihmisistä kulkee lähes koko elämänsä mielen autopilotilla, kuten se kuuluisa laput silmillä kaahaava ravihevonen. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa, ainakaan niin kauan kuin elämä ravaa mukavasti eteenpäin.

Usein elo kuitenkin heittää radalle kapuloita, jolloin oman mielen maisemiin on jopa suositeltavaa matkustaa.

Muutosvalmentajan työssäni yksi tärkeimpiä asioita on saada valmennettava oivaltamaan, että tietoinen ajattelu on vahvin muutostyökalu. Usein etenkin ns. epätoivotun muutostilanteen keskellä ihminen lähtee automaattisesti hakemaan ratkaisua itsensä ulkopuolelta sen sijaan, että porautuisi ajatteluunsa.

Jokainen yksilö reagoi muutokseen omalla tavallaan. Siihen vaikuttavat senhetkisten voimavarojen lisäksi myös menneisyyden muistikuvat, jotka elävät mielessä. Ne saattavat olla syvälle haudattuina, mutta nostavat päätään muutoksen ”pakottamina”.

Valmennustapaamisissa mielen kennoista nousee lähes poikkeuksetta yksi asia ylitse muiden: uskomukset.

Meillä ihmisillä on sekä eteenpäin vieviä että rajoittavia uskomuksia. Yhteistä niille on se, että vaikka ne ovat vain uskomuksia, ne toteuttavat itse itseään. Hyvässä ja pahassa.

Hyvin yleinen uskomus kuuluu: ”Minä en ole riittävä.” Jokainen voi vain (mieli)kuvitella, mitä tällainen ajatus saa aikaan ihmisen minäkuvalle ja itsetunnolle. Ja miten se vaikuttaa hänen valintoihinsa ja toimintaansa.

Mentaalivalmentajan keskeinen tehtävä on auttaa asiakasta avaamaan pinnan alla olevaa jäävuoren ydintä. Siellä asustavat rajoittavat uskomukset, pelot, syyllisyydet ja häpeä.

Merenpohjaan saakka ulottuva alitajunta on kuin aarrearkku. Siellä olevien pelkojen kohtaaminen turvallisessa ympäristössä on usein asiakkaan elämää suuresti helpottava ja jopa mullistava tapahtuma.

Alitajunnassa asustaa myös piilossa oleva potentiaali, jonka olemassaolosta ihminen ei välttämättä edes tiedä. Siellä elävät myös viisaus ja luovuus, joita voi houkutella esiin elämää rikastuttamaan.

Ratkaisukeskeisen valmennusmenetelmän motto kuuluu: ”Ihminen itse tietää ratkaisun ongelmiinsa. Hän ei vain tiedä tietävänsä.” Kun koutsattavan oma ”lamppu” syttyy, hän oivaltaa olevansa oman elämänsä paras asiantuntija. Tällöin tapahtuu muutos.

Ei siis liene aforismihöpinää väittää, että olemme sitä, mitä ajattelemme. Suosittelen jokaiselle ryhtymistä oman jäävuoren valloitukseen. Ja miksei vähän jopa sen sulattamiseen. Vaikka jo tänään.

Onnellista kesämieltä kaikille!

Helppo harjoitus laiturin nokkaan (tai ulapalle):
1. Heittäydy luovaan joutilaisuuteen. Se on lempeä tapa saada yhteys alitajuntaan ja opetella tietoista ajattelua.
2. Vietä aikaa itsesi kanssa. Kuuntele ihmishälyn sijaan vaikkapa kuikan huutoa tai laineiden liplatusta.
3. Nuku mahdollisimman paljon. Unet ovat suoria viestejä alitajunnaltasi sinulle.

Käsi sydänmielelle: milloin olet kokenut aidointa iloa elämässäsi? Silloinko, kun olet saanut itsellesi jotakin? Vaiko silloin, kun olet voinut jakaa asioita toisten kanssa?

Yltiöyksilöllisyyttä korostavalla linnunradalla moni lentää kovin yksinäisellä reitillä, kilpaa itsensä kanssa, välillä jopa itseään pakoon.

Tuloksena kiitotien laskeutumisvalot saattavat etääntyä etääntymistään, ja loputtoman tavoittelemisen kilpalento kiihtyy burnoutin partaalle.

Artisti Jukka Pojan sanoin: ”Haluu, haluu, haluu, muttei saa, mitä haluu. Sit ku saa, mitä haluu, ei haluu, mitä saa.”

Arki asettaa meille kaikille paineita elämän eri osa-alueille, ei pelkästään työelämään. Silti toisin kuin uskotellaan, paineet eivät koskaan tule ulkopuoleltamme. Ne tulevat aina sisältämme.

Muutosvalmentajan työssäni kohtaan paljon valmennettavieni kanssa riittämättömyyttä, alemmuudentuntoa, syyllisyyttä, häpeää, itsensä vähättelyä, vertailua ja kirjavan joukon rajoittavia uskomuksia.

Yksi yleisimmistä uskomuksista on se, että ei ole ansainnut parempaa, eikä varsinkaan parasta.

Sanotaan, että ihminen on itsensä pahin vihollinen (kummallinen uskomus sekin). Kun loittonee itsestä, vieraantuu myös toisista. Ja kuitenkin: nyt jos koskaan tarvis enemmän duoo ku sooloo.

Hyvä uutinen on se, että vaikka rajoittavat ajatukset ovat suurimpia esteitä, kukaan meistä ei ole yhtä kuin ajatuksemme. Eikä kukaan meistä ole yksin.

Kun muuttaa ajattelua, loppu seuraa perässä. Se vaatii rohkeutta avautua, olla lempeä. Ja jopa haavoittuvuutta suhteessa itseen.

Todellinen, pysyvä muutos tapahtuu aina ensin ajattelussa. Suostumalla mielenmuutokseen palautuu myös itseen. Ja sitä kautta myös muihin.

Keskustelin hiljattain erään valmentajakollegani kanssa läsnäolosta. Hän totesi kiinnostavasti, että tehtävämme on näyttää itsellemme itsemme.

Hän jatkoi toteamalla: ”En usko, että mikään muu saa ihmistä tuntemaan oloaan niin hyväksi kuin se, että on edes hetken lähellä itseään. Kukaan ei myöskään ole toiselle ihmiselle niin hyvä kuin hän, joka on lähellä itseään.”

Yksi elämän salaisuuksista lienee se, että on hyvä ensin oppia olemaan sinut itsen kanssa, jotta voi olla kaverina toisille.

Ja jotta kykenee olemaan aidosti läsnä toisille, tarvitsee nähdä heidät oman itsen kautta.

Mikäli on uskominen (ja miksei olisi?) vanhaan sanontaan ”miten kohtelet toisia, siten suhtaudut itseesi”, kannattaako sooloilla? Vai lennetäänkö yhdessä?

Helppo läsnäoloharjoitus

(Käyttökelpoinen toteutettavaksi laiturinnokasta aina lähikaupan kassajonoon, turvaväleillä 😊)

  1. Sulje hetkeksi silmäsi.
  2. Pysähdy mielessäsi.
  3. Ota kehosi mukaan. Laita oikea kämmenesi sydänmielesi päälle.
  4. Hengitä muutaman kerran syvään sisään. Ja puhalla ulos.
  5. Sano hiljaa itsellesi, kolme kertaa toistaen: Juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.
  6. Tunne tietoista kiitollisuutta hetkeä kohtaan.
  7. Yllätä itsesi, miten hyvä olo tästä tulee.

Yhdessä elämänvaiheessani näin toistuvasti unta siitä, että istuin liikkuvan auton takapenkillä. Se oli auto, jota ei ohjannut kukaan.

Tuijotin kauhistuneena tyhjää kuskin istuinta ja rattia, johon en yltänyt. Tunsin paikalleen halvaantuneet jalkani, jotka eivät osuisi millään kytkimeen ja jarruun.

Heräsin yö toisensa jälkeen ahdistavaan tunteeseen: Kuka ohjaa elämääni, jos en minä itse? Kysyin kerta toisensa jälkeen itseltäni: Miksi se niin pelottaa?

Kontrollin menettämisen pelko koskettaa tänä päivänä suurinta osaa maapallon ihmisistä. Istumme kaikki korona-merkkisen auton takapenkillä ja hämmästelemme, mitä meille tapahtuu.

On hyvin yksilöllistä, miten kukin meistä reagoi siihen, että elämä ja tulevaisuus on epävarmaa ja jopa tuntematonta. On hyvin inhimillistä, että tunnekirjo seilaa epätoivosta toivoon. Ja kaikkea siltä väliltä.

Korona on jo nyt muuttanut meitä. Olemme havahtuneet siihen, että kyseessä on maailmanlaajuinen pandemia. Olemme taipuneet poikkeustilanteen tuomiin muutoksiin ja rajoituksiin, joiden keskellä nyt elämme. Kun on ollut pakko.

Kuvalähde: LinkedIn

On kuitenkin myös toisenlainen tapa nähdä muutos. Mieli saattaa kapinoida sitä vastaan, mutta sen nimi on hyväksyminen. Koska muutos on joka tapauksessa väistämätöntä, olisiko fiksuinta olla haraamatta sitä vastaan?

Muutoksen hyväksyminen ei tarkoita sitä, etteikö ottaisi koronaa vakavasti. Se ei tarkoita sitä, etteikö noudattaisi viranomaisten sääntöjä tai käyttäisi maalaisjärkeä itsensä ja läheistensä suojaamiseksi.

Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö saisi toimia, halutessaan hamstrata tai muutoin varautua. Se tarkoittaa sitä, että opettelee päästämään irti asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Sitä, että suostuu siihen, että joitakin asioita elämässä ei vain voi kontrolloida. Vaikka kuinka haluaisi.

Mieli maalailee mielellään taivaanrantaan tummia pilviä, joita ei siellä vielä edes ole. Mieli kuvittelee hallitsevansa tulevaisuutta sillä, että se varautuu pahimpaan. Silti kukaan ei ole hakannut kiveen sitä, miten pandemiakriisi etenee ja miten kauan se kestää.

Yksi tapa helpottaa omaa arkielämää on opetella kuuntelemaan sisäistä navigaattoria. Jos etätöissä tai karanteenissa alkavat seinät kaatua päälle, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja hiljentää mieli.

Yksinkertaisesti jo pelkkä tietoinen hengittäminen hetken ajan nenän kautta sisään ja suun kautta ulos rauhoittaa kehoa ja mieltä. Ja virittää uusiin ajatuksiin.

Kaikesta huolimatta ja juuri siksi on nyt ensiarvoisen tärkeää pitää yllä uskoa, toivoa ja rakkautta. Olisiko nyt aika kirjoittaa vaikka siihen etätyöhuoneen tauluun nämä kolme mielen käskyä:

  1. Usko tulevaisuuteen. 
  2. Toivo, että selviämme tästä yhdessä.
  3. Rakasta ja huolehdi itsestäsi ja toisista.

P.S. En muuten enää näe painajaisia auton takapenkiltä. Päästin irti kontrollista. Olen siirtynyt etupenkille.

Kerronpa nyt sinulle minulle hyvin läheisen ihmisen tarinan. Sain häneltä luvan sen kertomiseen. Tämä on tarina siitä, miten kolmiloikka uudelle työuralle voi onnistua vielä viisikymppisenäkin.

♥  ♥  ♥

Olipa kerran nainen, joka tiesi jo varhain, mikä hänestä tulee isona. Hän halusi toimittajaksi. Nuorena tyttönä hän pääsi kesätoimittajaksi paikallislehteen. Työ oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Pian nuori nainen huomasikin opiskelevansa toimittajaksi Tampereen isossa yliopistossa. Toimittajaidentiteetti istui häneen kuin työrukkanen käteen.

Nainen valmistui ja työskenteli toimittajana lähes 30 vuotta. Hän kirjoitti ja kirjoitti. Haastatteli ja valokuvasi. Aikakauslehtien sivuille ilmestyi juttu toisensa perään. Lopulta hän päätyi yhden lehden päätoimittajaksi.

Naisella oli kuitenkin unelma. Hän halusi jäädä vapaaksi toimittajaksi. Hän asui maalla punaisessa torpassa, jonka vintille hän perusti tekstitehtaan. Vuosia ja vuosia hän elätti itsensä freelancerina. Julkaisipa jopa esikoisteoksensa.

Mutta kuten saduissakin, myös tosielämässä tulee aina eteen käännekohtia.

Eräänä elämän synkkänä päivänä naisen paratiisiin luikerteli käärme, jonka nimi oli printtimedian murros. Aikakauslehtiä lakkautettiin, avustajilta tilattiin yhä vähemmän juttuja. Freelancerilta rupesi loppumaan leipä.

♥  ♥  ♥

Elämällä oli kuitenkin Plan B. Nainen oli tehnyt vinon pinon juttuja arjen psykologiaan ja mielentaitoihin liittyvistä aiheista. Häntä kiinnosti tietää, miten mieli toimii. Ja miten siihen voi itse vaikuttaa.

Yhtenä kuulaana syyspäivänä nainen istui Helsingin punavuorelaisen kivitalon viidennessä kerroksessa. Hän oli lähtenyt elämänsä seikkailulle. Hänestä piti tulla ratkaisukeskeinen valmentaja, life coach.

Opinnot sujuivat leikiten, innostus oli läsnä. Palaset loksahtelivat paikoilleen.

Nainen koutsasi. Mitä enemmän hän tapasi asiakkaita, sitä enemmän hän rakastui uuteen työhönsä. Hän tuki ihmisiä muutostilanteissa. Ja vakuuttui yhä enemmän siitä, että ihmismieli on maailman vahvin muutostyökalu.

Jotakin silti vielä puuttui. Nainen halusi opiskella lisää. Hän kuuli tutkinnosta nimeltä työvalmennuksen erikoisammattitutkinto. Nainen tiesi: Sinne!

Naiselle kerrottiin, että opintoihin liittyy työssäoppimista. Hän otti puhelimen käteen ja soitti. Luurin toisessa päässä innostava naisääni antoi vihreää valoa. Kohta nainen aloittikin työharjoittelun uravalmentajana.

♥  ♥  ♥

Tänä päivänä kertomuksemme nainen työskentelee unelmatyössään tuossa samaisessa yrityksessä, omana itsenään, vanhan naamionsa jättäneenä.

Aidoilla tarinoilla lienee aina myös joku opetus. Eli mitä tästä opimme? Vastaus kuuluu: Muutos on aina myös suurenmoinen uusi mahdollisuus. Jos on tahtoa, löytyvät myös keinot.

Sen pituinen se.

P.S. Fiksuna saatoitkin jo arvata, kenen tarinan juuri kuulit.

Törmäsin hiljattain Facebookissa teepussiaforismiin, joka kiinnitti huomioni. Siinä luki näin:

”Puhumalla kerrot sen, minkä jo tiedät. Kuuntelemalla voit oppia uutta.”

Maailma on puhetta pullollaan. Somepuppugeneraattori suoltaa viestiä 24/7. Kaikilla on hirmuisesti asiaa, mutta kuuleeko kukaan?

Meillä ihmiseksi kasvavilla on luonnollinen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Emme kuitenkaan pääse toteuttamaan tuota tarvetta, ellei ole joku, joka näkee ja kuulee meitä.

Tarvitsemme peilejä, mutta voimme myös itse opetella peilinä olemisen taitoa. Bonuksena saatamme huomata myös oman itsetuntemuksen kasvun.

Viiden K:n verbaliikkaa

Valmentajan työssäni olen kokenut tärkeäksi oppia käyttämään enemmän kahta korvaani kuin yhtä suutani. Opettelen sitä edelleen jokaisessa asiakastapaamisessa.

Coaching-työssä puhutaan ns. 5 K:n periaatteesta, jonka avulla valmentaja luo luottamuksen ja toimivan yhteyden valmennettavaan. Mielestäni nämä K-verbit soveltuvat kaikkeen muuhunkin
ihmisten väliseen kommunikointiin.

Jokainen voi halutessaan koutsata myös itseään näiden taitojen kehittämiseksi.

Keskity
Kuuntele
Kunnioita
Kannusta
Kysy

Suomalainen kansanperinne väittää, että vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa. Voisiko kenties olla toinen tapa ilmaista asia vaikkapa näin: Kuunteleminen on kultaa, viestiminen yhtä arvokasta?

Mistä rakentava viestintä sitten syntyy? Mielestäni se on parhaimmillaan sillanrakentamista: kohtaamisia, läsnäoloa, toisen tarpeiden kuuntelua, omien tarpeiden kuulemista ja avointa kommunikaatiota näiden välillä.

Me kaikki viestimme joka tapauksessa joka hetki jotakin, olimmepa siitä itse tietoisia tai emme.

Kuuntelutaidon aakkosia

Kiinnostuitko kuuntelemisesta? Haluatko oppia kuulemaan?

Tässä sinulle käytännön harjoitus kuuntelutaidon treenaamiseksi. Kokeile tätä harjoitusta päivittäin viikon ajan, arjen kohtaamisissasi. Saatat yllättyä, mitä kaikkea uutta opitkaan, kun opettelet kuuntelemaan.

  1. Pysähdy ja ole läsnä itsellesi.
  2. Tiedosta kuuntelevasi toista herkällä korvalla, ilman omaa agendaa.
  3. Anna toiselle tilaa. Sinun ei tarvitse olla aina jotakin mieltä vai tarvitseeko?
  4. Kuuntele vielä tarkemmin itseäsi. Onko sinulla tapana keskeyttää toinen? Tai arvuutella, mitä toinen tulee sanomaan seuraavaksi?
  5. Haasta itseäsi. Uskallatko olla hiljaa?