“Muista, että maksimi ei ole optimi.”

Näillä sanoilla vastasi minulle hymyilevä ja hyvissä voimissa eläkkeelle siirtyvä kollega useita vuosia sitten, kun kysyin, mikä on hänen salaisuutensa pysyä hyvinvoivana ja jaksavana johtamisen ja esimiestyön arjessa?

Olen pohtinut näitä sanoja useita kertoja vuosien varrella. Ja miettinyt, miten soveltaisin näitä ystävän sanoja omaan elämääni, miten osaisin noudattaa hänen oppejaan.

Kohtuuden muistaminen on ollut tällaiselle merkityksellisestä työstä syttyvälle, työn imusta nauttivalle ja kehittämisestä innostuvalle ihmiselle välillä kovin vaikeaa. Onneksi on ollut perhe, ystävät ja harrastukset, joiden vuoksi työn rajaaminen on kuitenkin onnistunut lähes itsestään.

Työn äärien ymmärtämisessä ja riittävän hyvän muistamisessa ovat omalla tavallaan olleet mukana myös oma esimies, kollegat ja tiimi. Jokainen meistä tietää, mitä on tehdä työtä suurella sydämellä ja täydellä antaumuksella.

Riittävä on riittävä

Oppimisen paikkana meille ahkeroiville ammattilaisille on kuulla itsestäänselvyys muidenkin sanomana: ”Ei tarvitse olla tehokkaasti töissä kellon ympäri. Riittää, että on tehokas työaikana.” Näin se on: määräaikainen maksimi on optimi.

Huomaan, että erityisesti tulostavoitteiden kasvavassa paineessa ja itsensä johtamista vaativissa tehtävissä voimien jakaminen kaikkensa antamisen sijaan on ollut kauaskantoista viisautta. Ajoittainen ryynääminen ja tukka putkella juokseminen kuuluvat toki yritysmaailman arkifaktoihin, mutta rajansa niilläkin.

Välillä on täytynyt tietoisesti järjestää normiarkea, tavanomaisesti kuormittavaa työtä ja työtunneiltaan kevyempiä työpäiviä, että jaksaa olla parhaimmillaan ja antaa parhaansa.

Havahduttavinta on ollut oivaltaa, että voimien säästäminen ja harkinnan käyttäminen työkiireiden keskellä ei ole estänyt tulostavoitteiden saavuttamista tai sovittujen kehitystehtävien läpiviemistä. Käytännön kokemus opettaa: jatkuva maksimi ei ainakaan ole optimi.

Maksiminopeus ja optimitulos

Optimin löytäminen päätösten tekemisessä tuhannen ja yhden työn keskellä on ollut myös esimiestyössä ja johtamisessa oppimisen paikka.

Maksiminopeus ei välttämättä tuota optimitulosta, eikä vauhti ainakaan korjaa virheitä, joita salamaratkaisut jälkisäätämisineen aiheuttavat.

Joskus aika on itse asiassa antanut kiireellisille asioille oikeat mittasuhteet ja toimivan prioriteettijärjestyksen. Isompien linjausten tai merkittävämpien päätösten kohdalla esimerkiksi yön yli nukkumista en ole koskaan katunut.

En tosin usko siihenkään, että asioiden pitkä hilloamisaika jalostaisi määräänsä enempää itse asiaa. Mutta ripeys yhdistettynä malttiin ja päätösten luokittelu seurausten vaikuttavuuden mukaan ovat olleet minulle optimiyhdistelmä.

Työmäärä-ähky ja vauhtisokeus

Työvuosien myötä tärkeät risteykset ja pysähdyksen paikat on oppinut tunnistamaan siinä missä nekin kohdat, joissa on hyvä painaa kaasua hiljentämisen sijaan. Omakohtaisesti ajattelen, että hallittu maksimi on optimi.

Mutta kyllähän tämä esimiestyö ja johtaminen toimintaympäristön muutoksissa, liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden paineissa sekä henkilöstön työssä suoriutumisen ja hyvinvoinnin mahdollistamisen tukitehtävissä ovat sen verran moniulotteinen ja muuttuva yhtälö, että työmäärä-ähky ja vauhtisokeus vaanii tekijäänsä jokaisen työviikon aikana.

Ammatillisen itsevarmuuden paita on osattava napittaa lempeän jämäkästi kiinni, ettei riittämättömyyden tunne ui liiveihin ja ala nakertaa nuppia.

Kiitollinen olen paitsi opettavaisille työvuosille myös kaikille viisaille ihmiselle ympärilläni siitä, että myös he muistuttavat minua muistettavasta: ”Maksimi ei ole aina optimi.”

Epämääräinen videosarja henkisen suorituskyvyn tukipilareista on edennyt neljänteen ja viimeiseen osaansa. Tsekkaa video ja pohdi, millä jamalla on oma elämäsi tämän elementin suhteen 😉

Tutkimuksesta, johon viittaan, on tehty loistava Ted Talk video, joka kannattaa tsekata.

Videon musiikki: Epidemic Sound: Survive – Soara

Valtaosa vuorovaikutuksestamme on sanatonta viestintää. Ilmaisemme itseämme muun muassa kasvojen ilmeillä, eleillä, kosketuksella ja jopa pukeutumisella.

Kosketus on luonteva ja tehokas tapa osoittaa myötätuntoa murheiselle ystävälle. Esimerkiksi halaus tuottaa kehossamme oksitosiinia, joka vähentää jännityksen ja ahdistuneisuuden tunnetta. Se myös tunnetusti helpottaa stressiä.

Turvaväleistä huolehtiminen on poistanut meiltä kosketuksen yhtenä vuorovaikutuksen keinona. Olemme joutuneet ilmaisemaan läheisyyttä yhä enemmän sanoilla ja ilmeillä.

Ilmeet ja eleet toimivat sanojemme vahvistimina. Hymy kertoo kokemastamme ilosta ja tyytyväisyydestä. Vinoutunut hymy taas ilmoittaa, milloin sanamme ovat nokkelia sutkautuksia, ystävällistä naljailua tai sarkasmia.

Sarkasmi, joka tunnetusti on taitolaji, voidaan ilman ilmeitä lukea ilkeilyksi. Hymy ja eleet pehmittävät viestiä ja tekevät siitä toiselle helpommin ymmärrettävän. Positiiviset tunteet ovatkin usein luettavissa ihmisen kasvoilta juuri suun alueelta.

Uravalmentajan työssäni seuraan tarkasti asiakkaiden ilmeitä. Jännitys, epävarmuus ja pelko näkyvät ihmisen kasvoilla, vaikka ne pyritäänkin sanallisesti piilottamaan. Yksittäiset ja pienet liikkeet, kuten leukaperien kiristyminen tai suupielen nykiminen, kertovat jännittyneestä tunnetilasta.

Kohtaamista uusin keinoin

Syksyllä tulleen maskisuosituksen myötä olemme joutuneet pohtimaan vuorovaikutusta täysin uudella tavalla. Miten tulemme parhaiten ymmärretyksi, kun kaksi viestinnän tapaa on poissa käytöstämme?
Tilanne on meille uusi ja outo. Vuorovaikutus on eräänlaisessa poikkeustilassa.

Tuttujen ihmisten kanssa vuorovaikutustilanteet ovat usein sujuvampia maskeista huolimatta. Tunnemme heidän tapansa olla vuorovaikutuksessa. Tunnemme heidän persoonansa ja osaamme lukea heitä paremmin maskeista huolimatta.

Uusia ihmisiä kohdatessamme meidän tulee saada käsitys heidän persoonastaan ja vuorovaikutustavastaan ilman kasvojen ilmeitä. Tämä osoittautuu usein yllättävän vaikeaksi.

Maskit ovat asettaneet uudenlaisen haasteen myös omaan viestintääni. Vaikka osa tapaamisista on siirtynyt verkkoon, niitä toteutetaan kuitenkin myös kasvotusten. Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen, aidon kohtaamisen toteuttaminen ja läsnäolon osoittaminen tulee onnistua nyt vaihtoehtoisin keinoin.

Mikä siis neuvoksi? Vuorovaikutuksen uudenlaiset haasteet ovat saaneet ainakin minut kiinnittämään entistä tarkemmin huomiotani siihen, miten ilmaisen itseäni. Vanha viisaus ”silmät ovat sielumme peili” on nyt totuudenmukaisempi kuin koskaan. Vaikka hymy ei ole kasvoiltamme luettavissa yhtä helposti kuin ennen, sen vaikutus näkyy silmissä. Nyt jos koskaan ilmeily maskin suojissa on suositeltavaa.

Katsekontakti on tapa osoittaa toisillemme, että minä näen sinut. Katsekontaktiin huomion kiinnittämien ei tarkoita kuitenkaan intensiivistä toljottamista.

Meillä jokaisella on oma sietokykymme silmiin katsomisessa. Liian intensiivinen tuijottaminen saattaa tuntua ahdistavalta. Toisille katsekontaktin ottaminen on luonnollisempaa kuin toisille, ja persoonallisuuksien välisiä eroja tulee kunnioittaa.

”Ymmärsinkö oikein, että…?”

Olemme tottuneet keskusteluissa täydentämään vastaanotettua sanomaa kasvoilta luettavilla viesteillä. Nyt opettelemme uudenlaista vuorovaikutuksen tapaa.

Omassa työssäni yhtenä läsnäolon osoittamisen keinona koen tärkeäksi varmistaa, että olen ymmärtänyt puhujan viestin varmasti oikein. Kysyn asiakkaalta tietoisesti, että ”tarkoititko että…?” Tai vastaavasti ”ymmärsinkö oikein, että…?”

Varmistamalla puhujan tarkoituksen ilmaisemme itse olevamme kiinnostuneita hänestä. Ja osoitamme kuulevamme sen, mitä meille kerrotaan.

Kiinnittämällä entistä enemmän huomioita käyttämiimme äänensävyihin ja sanavalintoihin varmistamme, että sanoittamamme viesti ymmärretään oikein.

Maskin käyttö on itsessään myös viestintää. Käyttämällä maskia kerromme muille, että haluamme suojella ympärillämme olevia ihmisiä. Viestimme, että terveys on tärkeä asia.

Katukuvassa on yleistynyt myös kankaiset maskit, joilla pystymme tuomaan omaa persoonaamme esille, samalla tavalla kuin esimerkiksi pukeutumisella.

Oli käytössä sitten persoonallinen tai kertakäyttöinen maski, viesti on sama: ”Minä välitän.”

Olen Sari Laaksonen ja toimin uravalmentajana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla.

Työni arvopohjana toimivat vahvasti asiakaslähtöisyys, ratkaisukeskeisyys ja kunnioittava kohtaaminen.

”Ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän sillä hetkellä on jättää pysyvän positiivisen jäljen.”